Vaikuttavaa draamaa, musiikkielämyksiä ja viihdettä koko perheelle – Ylen juhlakausi on tunnelmaa tulvillaan

Ylen juhlakausi on ohjelmien aarreaitta. Luvassa on laajasti katseltavaa ja kuunneltavaa koko perheen yhteisiin hetkiin sekä omaan juhlafiilistelyyn. Valoa juhlakauden avaukseen tuo sädehtivä Katri Helena sinivalkoisella äänellään. Aattona julkaistavaa uutta Mauri Kunnaksen Korvatunturin joululoma -animaatiota kannattaa odottaa! Pimeään sijoittuva Hämärä luonto avaa silmät öisille seikkailuille Konsta Punkan linssin läpi. Ylen satavuotisjuhlavuoden aluksi nähtävä Kylmä kausi -draama ei jätä ketään kylmäksi.
Musiikin ystävät, lapset ja lapsenmieliset, tarinoiden fanit ja luontodokumenteista nauttivat – nyt on teidän aikanne!
Yle Pressistä saat lisätietoa ja kuvia ohjelmista sekä pääset katselemaan sisältöjä ennakkoon lähempänä ohjelman julkaisuajankohtaa.
Joulukalenterit avaavat oven odotukseen

Tonttuakatemia 2 – Suuri Tonttukatselmus
1.12. alkaen Yle TV2 ja Yle Areena
Yksi Ylen kaikkien aikojen suosituimmista Joulukalentereista saa jatkoa, kun Tonttuakatemia 2 – Suuri Tonttukatselmus aloittaa joulun odotuksen. Tonttuakatemian jatko-osassa maailman pöhköimmän tonttukoulun maine on vaarassa. Sen vuoksi rehtori Ruusukaali ja rouva Manteli kutsuvat joukon mestaritonttuja puolustamaan Tonttuakatemian kunniaa Suuressa Tonttukatselmuksessa.
Päärooleissa nähdään Anna-Riikka Rajanen (Persilja) ja Manoel Pinto (Kaneli). Muissa keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Timo Mann (Rehtori Ruusukaali), Minna Koskela (Rouva Manteli), Aksa Korttila (Vanilja), Anssi Niemi (Kirveli), Laura Eklund Nhaga (Meirami), Tomi Alatalo (isä), Mikko Penttilä (Viherpippuri) sekä tietenkin Jaana Saarinen (Reetta-täti)..
BUU-klubbenin joulukalenteri
1.12. alkaen Yle Fem ja Yle Areena
BUU-klubbenin joulukalenteri kertoo ystävyydestä, joka voi joskus olla hankalaa, sekä ilosta, jonka toisten ilahduttaminen tuottaa. Lotus-hiiri yllättää ohjelman juontajat salaa pienillä paketeilla. Hänen ystävänsä Bea perustaa oman BUU-tube-kanavan, jossa Lotus haluaisi myös olla mukana, mutta Bea ei ole yhtä innostunut ajatuksesta. Klösus ja Lill-Klösus testaavat, kuinka vaarallisia BUU-sovelluksen joulukalenterin pelit ovat.
Snöfall, toinen tuotantokausi
1.12. alkaen Yle Fem ja Yle Areena
Norjalaisen Snöfall-joulukalenterin toisella tuotantokaudella päästään jälleen vierailemaan taikamaailman joulupukin kylään, jossa on kiireiset ajat lasten toivelistojen tulviessa sisään. Tutustumme Selmaan, joka haluaa palata kylään sekä Noaan, joka on huolissaan siitä, ettei hänen kirjeensä tavoita joulupukkia – hänellä on tärkeää asiaa.
Kovinta kotimaista ja pohjoismaista draamaa

Kylmä kausi
1.1. Yle Areena ja 4.1. Yle TV1
Kun maajoukkueen altavastaaja Anna saa mahdollisuuden treenata arvoituksellisen hiihtokuningatar Marian aisaparina, tarttuu hän tilaisuuteen epäröimättä. Molempia naisia valmentaa armoton Kim, jolle vain tulokset merkitsevät. Anna ja Maria pelaavat synkkää, psykologista peliä, jossa he kilpailevat toisiaan vastaan, mutta myös tarvitsevat toisiaan noustakseen maailman huipulle. Mitä lähemmäs huippua Anna pääsee, sitä kovemmaksi menestyksen hinta kasvaa. Ja lopulta voittajia voi olla vain yksi. Pääosissa: Roosa Söderholm, Sannah Nedergård ja Antti Virmavirta. Ohjaus: Akseli Tuomivaara ja Petra Lumioksa. Sarjan luoja: Jemina Jokisalo.
Felix & Klara
13.12. Yle TV1 ja Yle Areena sekä 22.12. Yle Fem
Pitkän tullivirkamiehen uran jälkeen Felix muuttaa vaimonsa Klaran kanssa eläkeläisasuntoon, jossa odottaa yksitoikkoinen arki. Klaran nauttiessa uudesta vapaudestaan Felix etsii merkitystä elämälleen, ja pienet ongelmat kasvavat nopeasti suuriksi konflikteiksi. Pohjoismaisena yhteistyönä tuotettu sarja nähdään kaikissa alueen maissa.

Ciao rakas!
14.12. Yle TV1 ja Yle Areena sekä 16.12. Yle TV2
Romanttinen draamasarja Ciao rakas! käynnistyy Italiassa, kun nuori napolilainen huijarin alku Carmine (Erasmo Genzini) perii Lapista isoveljensä Salvatoren mökin. Ehtona perinnölle on, että hänen on asuttava mökissä kaksi kuukautta ennen kuin sen saa myydä. Carmine ystävineen saapuu eksoottiseen Saamenmaahan, jossa kaikki on uutta ja erilaista. Isoveljen elämänkumppani Sunna (Ánne Mággá Wigelius) epäilee, ettei Salvatore kuollut tapaturmaisesti. Carminen suunnitelmiin ei kuulu rakastua nuoreen poronhoitajaan Maren Elleen (Sissi Jomppanen), mutta harva asia menee kuten on suunniteltu.
Veljen luo
26.12. Yle Areena, 28.12. Yle Fem ja 31.12. Yle TV1
Veljen luo on Karin Smirnoffin menestysromaaniin perustuva draamasarja. Jana Kippo palaa kotikaupunkiinsa Smalångeriin tukeakseen kaksoisveljeään sydänsurujen keskellä, mutta rakastuu mieheen, joka on ehkä tappanut vaimonsa – naisen, joka oli myös hänen veljensä suuri rakkaus. Mitä syvemmälle mysteeriin Jana uppoaa, sitä enemmän salaisuuksia hänen omasta menneisyydestään paljastuu.
Musiikki ja viihde tekevät juhlan

Katri Helena – Viimeinen ilta
6.12. Yle TV1 ja Yle Areena sekä 27.12. Yle TV2
Rakastettu Katri Helena päätti yli kuusikymmentä vuotta kestäneen upean uransa Helsingin Olympiastadiolla 80-vuotissyntymäpäivänsä aattona elokuussa. Konsertissa kuultiin ikivihreitä kappaleita, jotka ovat kulkeneet suomalaisten mukana vuosikymmenten ajan. Viimeinen ilta -konsertti oli Katri Helenan viimeinen esiintyminen yleisön edessä – unohtumaton ilta täynnä yhteislaulua ja liikutusta.
Lucia-aamu
13.12. Yle Fem ja Yle Areena
Suomen Lucia kulkee tunnelmallisessa aamussa sytytettyjen kynttilöiden keskellä Villa Dalbyssa Espoon Oittaalla. Lucia-kuoroa johtaa Jannike Sandström.
Lucia 2025
13.12. Yle Fem ja Yle Areena
Perinteen mukaisesti Suomen Lucian kruunaus lähetetään suorana Helsingin Tuomiokirkosta. Kruunajaiskonsertissa esiintyvät Jannike Sandströmin johtama Lucia-kuoro sekä lapsikuoro.
Elämäni Biisin erikoisjaksot
27.12. ja 3.1. Yle TV1 ja Yle Areena
Juhlakauden ensimmäinen erikoisjakso Elämäni Biisi & RSO keskittyy klassiseen musiikkiin. Jakso on taltioitu Helsingin Musiikkitalossa 5.6.2025. Orkesterina jaksossa nähdään RSO kapellimestarinaan Dalia Stasevska. Vieraina jaksossa ovat Tommy Fränti, Anna-Mari Kähärä, Raakel Lignell, Sampo Marjomaa ja Lenni-Kalle Taipale.
Toisessa Elämäni Biisi & Euroviisuedustajat -jaksossa kuullaan viisutähtien tarinoita, kun sohville istuvat Suomea Euroviisujen finaalissa edustaneet Erika Vikman, Käärijä, Marion Rung, Teemu Keisteri eli Windows95man sekä Suomen – tähän mennessä ainoa – viisuvoittaja, Lordin Mr. Lordi.

Giselle-baletti
28.12. Yle Teema ja 17.12. Yle Areena
Giselle on ranskalaisen romanttisen baletin säihkyvä jalokivi. Baletinjohtaja, koreografi Javier Torres tuo teoksen 1950-luvun Italiaan. Gisellen tarina kietoutuu rakkauden, petoksen, kuoleman ja anteeksiannon ympärille. Klassikkobaletin koskettavuus on säilynyt sukupolvien ajan, ja se puhuttelee yhä katsojia ympäri maailman ajattomalla kauneudellaan. Esitys on taltioitu Suomen kansallisbaletissa 18.10.2025.
Vuosi vaihtuu: Oulu2026
31.12. Yle TV1 ja Yle Areena
Vuosi vaihtuu: Oulu2026 on vuoden säihkyvin show ja uuden alun räjähtävä juhla suorana Ouluhallista. Lavalle nousee suomalaisen musiikin kirkkain tähtikattaus: BESS, KUUMAA, pehmoaino, Suvi Teräsniska, Ege Zulu ja Goldielocks. Kun kellot lyövät keskiyötä, alkaa myös Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ja Yle 100 -juhlavuosi.
Musiikkinautintoja on luvassa myös Aulis Sallinen: Ratsumies -oopperataltioinnin (7.12. Yle Teema ja Yle Areena), Joululauluja Suomen Lucian kanssa -konsertin (19.12. Yle Fem ja Yle Areena), Kauneimpien joululaulujen (23.12. Yle TV1 ja Yle Areena), RSO:n joulun (24.12. Yle TV1 ja Yle Areena) ja Arja Saijonmaa – Laulu vapaudesta -konsertin (6.1. Yle TV1 ja Yle Areena) muodossa.
Vuoden hienoimpia seikkailuja luontodokumenttien, Peltsin ja Strömsön seurassa

Hämärä luonto
29.12. Yle Areena ja 4.1. Yle TV1
Kun ihminen asettuu yöpuulle, luonto herää. Hämärä luonto on kuusiosainen dokumenttisarja, jossa seurataan lähietäisyydeltä, mitä luonnossa tapahtuu silloin, kun suurin osa meistä nukkuu. Monet eläimet ovat aktiivisimmillaan iltamyöhäisellä, yöllä ja aamuvarhaisella.
Oppaina öiseen luontoon toimivat viisi hämärän kulkijaa: kansainvälisesti tunnettu luontovalokuvaaja Konsta Punkka, sokea lintuharrastaja Heidi Koivunen, kiiltomatotutkija Linnea Kivelä sekä lepakoiden elämään paneutunut pariskunta Anna Blomberg ja Ville Vasko.
Hämärässä luonnossa hyödynnetään huippuluokan kameratekniikkaa, joka paljastaa öisen elämän ennennäkemättömällä tavalla.

Luonto tulee tuttuun tapaan lähelle muissakin juhlakauden dokumenteissa. Kimmo Ohtonheimon ohjaamassa Haahkan hätähuudossa (22.12. Yle Areena ja 27.12. Yle TV1) seurataan ihmisiä, jotka yrittävät pelastaa rajua vauhtia taantuneen Itämeren ikonisen linnun, haahkan. Lakeuden vuosi (8.12. Yle Areena ja 13.12. Yle TV1) seuraa ainutlaatuisen pohjalaisen peltomaiseman vuodenkiertoa. Laulu joutsenesta (15.12. Yle Areena ja 20.12. Yle TV1) selvittää, miten lähes sukupuuttoon metsästetystä laulujoutsenesta tuli Suomen kansallislintu.
Peltsin toisen luonnon (8.12.Yle Areena ja Yle TV2, 12.12. Yle TV1) uudella tuotantokaudella Mikko "Peltsi" Peltola jatkaa huimia luontoseikkailujaan. Kahdessa jaksossa tapaamme myös supersuositun ja Venla-palkitun Osmon kalaretkellä Lapissa ja Norjassa Jäämeren rannalla.

Myös tänä vuonna voit virittäytyä joulutunnelmaan Strömsö - Syötävän hyvä joulu (17.12. Yle Fem ja Yle Areena) cook along -lähetyksessä Micke Björklundin ja Matias Jungarin kanssa. Micke lupaa tuttuja joulun makuja uudessa muodossa. Reseptien joukossa on esimerkiksi terästettyjä luumuja, moderni punajuurisalaatti, kinkkumysliä, silakkapinchoja ja paljon muuta.
Hemmottelevia herkkuja lapsille ja lapsenmielisille

Joulupukin kuuma linja
24.12. Yle TV2 ja Yle Areena
Jouluaattoaamun suorassa lähetyksessä Joulupukki lieventää joulun jännitystä juttelemalla lähetykseen soittavien lasten kanssa. Kuulumisten ja jouluterveisten lomassa kuullaan Soittajatontun musisointia. Joulupukin tuvan lähetysten lomassa katsotaan mm. animaatiot Albi Lumiukko pelastaa joulun ja Mauri Kunnaksen uusi Korvatunturin joululoma. Lähetyksen päättää ikisuosikki: Lumiukko-animaatio.
Korvatunturin joululoma
24.12. Yle Areena ja Yle TV2
(Suomi 2025) Mauri Kunnaksen rakastetut hahmot palaavat ruudulle uudessa lyhytelokuvassa! Joulun aikaan sijoittuva riemastuttava tarina kertoo loman vietosta Korvatunturilla, jossa kaikki päivät on varattu hauskoille peleille ja leikeille. Kaikenlainen työnteko on kuitenkin kiellettyä. Vastuuntuntoinen tonttutyttö Myry ja hänen koiransa Rekku joutuvat hankalaan tilanteeseen, kun työhullu Ahkera-Artturi ei millään malta pysyä poissa työn touhusta.

Disney-elokuvia jouluksi
Nemoa etsimässä
6.12. Yle Areena ja 25.12. Yle TV2
(Finding Nemo, USA 2003) Nemo on pieni vuokkokala, joka joutuu eroon isästään ja päätyy akvaarioon hammaslääkärin vastaanotolle. Ujo isä Marlin lähtee rohkealle ja hauskalle matkalle poikaansa etsimään, ja saa avukseen ystävällisen mutta huonomuistisen Dorin.
Wall-E
6.12. Yle Areena ja 4.1.2026 Yle TV2
(USA 2008) Jännittävä, romanttinen ja mielikuvituksellinen koko perheen animaatioseikkailu robotista, joka on uurastanut satoja vuosia siivoten roskaista maapalloa. Kohtaaminen viehättävän etsintärobotin EVA:n kanssa nostaa WALL-E:n työlistalle myös rakkauden, galaktiset seikkailut ja ihmiskunnan pelastamisen.
Rottatouille
6.12. Yle Areena ja 26.12. Yle TV2
(USA 2007) Vauhdikkaassa ja hauskassa koko perheen animaatioseikkailussa Remy-rotta unelmoi pääsystä ranskalaiseksi keittiömestariksi. Kohtalo heittää hänet Pariisin viemäreihin mestarikokin ravintolan alapuolelle, ja Remyn kokkaamisen palon käynnistämä jahti saa koko Pariisin ravintolamaailman kiehumaan.
Juhlakauteen mahtuu koko joukko muitakin elokuvia. Uusien, koko perheen jouluelokuvien paketti ilmestyy Yle Areenaan jo 28.11.
Joulun aika on silkkaa juhlaa myös korville

Puutarhakaupungin murhamysteerit, Jouluerikoinen
13.12. Yle Radio 1 ja Yle Areena
Salapoliisi Klaus “Lasu” Forsblom on päätynyt Puutarhakaupunkiin, joka on tällä kertaa laskeutumassa joulun viettoon. Mutta Forsblom itse pohtii, mitä jouluaattona pitäisi oikeastaan tehdä. Kun hän ohittaa kaupungin ainoan tornitalon, Millenium-talon, huomaa hän jotain epäilyttävää pihamaalla. Lisäksi kun alkamassa on kaupungin legendaarinen “paha parituntinen” eli aika jolloin hermot joulurauhaan saattavat mennä, terästäytyy etsivämme entisestään. Samalla herää kysymys: voiko jouluna olla liian kiltti? Kolmiosainen dekkarikuunnelma tarjoilee komediallista jännitystä.
Uudenvuoden kellot
9.12. Yle Radio 1 ja Yle Areena
Trotty Veck on iäkäs lähetti, joka odottaa töitä kirkon portailla. Kirkon, jonka kellot ovat vuosia kannustaneet ja rohkaisseet häntä. Tänä uudenvuodenaattona Trotty Veck on erityisen surullinen: köyhän työväenluokan tulevaisuus ei näytä valoisalta, onko heillä enää edes oikeutta olemassaoloon? Veck alkaa uskoa itsekin, että köyhät ovat pahoja eivätkä he voi muuksi muuttua – ja silloin kellot alkavat puhutella häntä. Neliosainen Uudenvuoden kellot on Charles Dickensin samannimiseen romaaniin perustuva joulusatu aikuisille.
Juhlakaudessa kuullaan tuttuun tapaan myös Joululahjavalvojaiset Iiro Rantalan seurassa (23.12. Yle Areena ja Yle Radio 1) ja M/S Mysteryä (26.12. Yle Areena), jossa Riku Rantala suuntaa viidennellä tuotantokaudella Intian Goalle poikkeuksellisen tapauksen jäljille.
Lue tiedote verkossa.
Yhteyshenkilöt
Marjukka Mäkinentiiminvetäjä, PR ja mediasuhteet
Puh:+358 44 421 6597marjukka.makinen@yle.fiJenna Antilaviestinnän asiantuntija
jenna.antila@yle.fiHanni Holmström-Kuokkalaviestinnän asiantuntija
hanni.holmstrom-kuokkala@yle.fiMaria Muranenviestinnän asiantuntija
maria.muranen@yle.fiVictoria Oscarssonviestinnän asiantuntija
victoria.oscarsson@yle.fiKatja Riuttu-Sillanpääviestinnän asiantuntija
katja.riuttu-sillanpaa@yle.fiLotta Valbyviestinnän asiantuntija
lotta.valby@yle.fiKuvat












Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Ylen ja avustusjärjestöjen tukikonsertilla kerättiin yli 970 000 euroa sodista kärsivien lasten hyväksi12.11.2025 11:03:48 EET | Tiedote
Tiistaina 11.11. järjestetty Apua sodan lapsille -tukikonsertti keräsi illan aikana yli 974 000 euroa. Lahjoitukset ohjataan Ukrainaan ja Gazaan sodissa kärsivien lasten ja nuorten hyväksi. Keräys jatkuu 17.11. asti.
Självständighetsdagen firas med Fest på slottet och Fest på soffan – i år startar festligheterna tidigare4.11.2025 09:03:55 EET | Pressmeddelande
President Alexander Stubb och Suzanne Innes-Stubb är för andra året i rad värdpar för Fest på slottet. Den traditionella mottagningen tolkas till finlandssvenskt teckenspråk.
Näin itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla – Linnan juhlien ovet avautuvat aiemmin4.11.2025 09:03:55 EET | Tiedote
Itsenäisyyspäivä näkyy ja kuuluu Ylen tv-kanavilla, Yle Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa 6.12.2025.
Yle ja Tampereen Työväen Teatteri selvittävät yhteistyömallia, joka toisi Ylen monipuoliset kokoelmat laajasti käyttöön29.10.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Tavoitteena on löytää toimintamalli Suomen luovalle alalle tärkeiden rekvisiitta- ja pukukokoelmien ylläpitoon ja vuokraukseen.
Olympiajääkiekko palaa Ylen kanaville helmikuussa – Tässä on Ylen jääkiekkostudion kokoonpano29.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Yle näyttää kaikki olympialaisten jääkiekko-ottelut kanavillaan. Studiossa kisahuumaan johdattaa joukko lajin huippuasiantuntijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme