Mieshormonien liikatuotanto yhteydessä heikentyneeseen sokeriaineenvaihduntaan ja fyysiseen kuntoon naisilla
28.10.2025 06:50:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Korkea mieshormonipitoisuus eli hyperandrogenemia on yhteydessä heikentyneeseen aineenvaihdunnalliseen terveyteen, kohonneeseen verenpaineeseen ja huonompaan kardiorespiratoriseen kuntoon naisilla, selviää tuoreesta Oulun yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta.

Lääketieteen lisensiaatti Katri Tuorila havaitsi väitöstutkimuksessaan, että lisääntymisikäisillä naisilla korkeat mieshormonipitoisuudet liittyivät erityisesti epänormaaliin sokeriaineenvaihduntaan ja heikompaan kardiorespiratoriseen kuntoon eli niin sanottuun kestävyyskuntoon.
"Tulosten perusteella hyperandrogenemia, erityisesti silloin kun siihen liittyy ylipainoa, vaikuttaa olevan naisilla itsenäinen sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä. Odottamaton havainto oli kuitenkin sen yhteys heikompaan kardiorespiratoriseen kuntoon, sillä aikaisemmissa tutkimuksissa mieshormonien on osoitettu parantavan fyysistä suorituskykyä", Tuorila kertoo.
”Tulkitsimme löydöksen siten, että pitkällä aikavälillä koholla olevat androgeenitasot näkyvät elimistön aineenvaihdunnallisina haasteina kovan rasituksen aikana, heijastellen hyperandrogeenisten naisten kohonnutta riskiä sydän- ja verisuonisairauksiin. Toisaalta havaitsimme hyperandrogenemian olevan yhteydessä parempaan lihasvoimaan, mikä on linjassa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kanssa”, Tuorila jatkaa.
Hyperandrogenemiaa esiintyy noin joka kymmenennellä lisääntymisikäisellä naisella. Sen yleisin syy on munasarjojen monirakkulatauti (PCOS), joka itsessään lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Liialliset mieshormonit lisäävät keskivartalolihavuutta ja heikentävät insuliinin vaikutusta elimistössä, mikä edelleen pahentaa aineenvaihdunnan häiriöitä.
Tutkimus toteutettiin osana laajaa Pohjois-Suomen syntymäkohorttia 1966, johon osallistui 5 889 naista. Heitä seurattiin 31- ja 46-vuotiaina postikyselyin ja kliinisin tutkimuksin, ja tietoja täydennettiin kansallisista rekistereistä. Hyperandrogenemian määritelmänä käytettiin kokonaistestosteronipitoisuuksia ja vapaata androgeeni-indeksiä. Hormonipitoisuudet määritettiin tarkalla nestekromatografia-tandem-massaspektrometrialla, ja analyysit tehtiin myös erikseen niille, joilla ei ollut PCOS-diagnoosia.
Lääketieteen lisensiaatti Katri Tuorila väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 31. lokakuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Katri Tuorila, Oulun yliopisto, katri.mustola@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Keskosena syntyneillä suurempi riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena aikuisena16.9.2026 06:49:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston laajan rekisteritutkimuksen mukaan keskosena syntyneet nuoret aikuiset saavat muita useammin työkyvyttömyyseläkettä. Pienimmillä keskosilla työkyvyttömyyseläkkeen riski oli lähes viisinkertainen verrattuna täysiaikaisina syntyneisiin. Riski oli hieman suurentunut myös lähes täysiaikaisina ja yliaikaisina syntyneillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme