Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus: Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamishankkeelle lisärahoitus

27.10.2025 18:28:43 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Jaa

Kaupunginhallitus esittää hankkeen kustannusten korotuksen hyväksymistä. Hankkeen toteutuksen edellytyksenä on Espoon ja Helsingin valtuustojen päätökset.

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy metron luotettavuuden ja kapasiteetin kehittämiseen liittyvän junakulunvalvonnan toteutuksen hankesuunnitelman (METKA) päivityksen ja kustannusten korotusten siten, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on Espoon osalta enintään 52,9 milj. euroa.

Hankkeen toteutusvastuu Espoon osalta säilyy edelleen Länsimetro Oy:llä ja investointi rahoitetaan rahoitusvastikkeilla Länsimetro Oy:n kautta. Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä on, että Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustot tekevät yhtäläisen päätöksen päivitetyn hankesuunnitelman hyväksymisestä.

Otaniemen urheilukentän ja lähiympäristön alueita kaupungin omistukseen

Kaupunginhallitus päätti, että Espoon kaupunki ostaa Senaatti-kiinteistöiltä alueita Otaniemestä kokonaiskauppahinnalla 2 006 023 euroa. Kaupan kohteena olevat alueet muodostuvat Otaniemen urheilukentästä lähiympäristöineen, Otarannan pysäköintialueista ja rantaraitin puistoalueesta sekä Laajalahden vesialueesta Kuusisaarentien sillan tuntumaan saakka. Kaupan kohteena olevien alueiden nykyinen maankäyttö ei palvele Senaatin tarpeita eikä tavoitteita. Alueiden maankäyttö on säilymässä toistaiseksi ennallaan, jolloin alueet soveltuvat paremmin kaupungin omistukseen. Ostettavien alueiden pinta-ala on yhteensä 19,5 hehtaaria, josta Laajalahden vesialuetta on noin 15 hehtaaria. Otaniemen urheilukentän alue on osoitettu Espoon yleiskaava 2060 luonnoksessa urheilupuiston alueeksi. Urheilupuiston aluetta on mahdollista kehittää tulevia palvelutarpeita vastaavaksi, kun alue on kaupungin omistuksessa. Rantaraitin ulkoilureitit ovat valmiiksi kaupungin kunnossapidossa ja ne kuuluvat luontevasti kaupungin omistukseen. Rannassa sijaitsee myös kaupungin ennestään omistama Espoon saaristoliikenteen käytössä oleva laituri.

Esittelijä poisti asian 15 (Valtuustokysymys vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden työllistymisestä Espoon kaupungilla) asialistalta ja totesi, että asia viedään käsiteltäväksi ensin työllisyys- ja kotoutumisjaostossa, jonka jälkeen siihen palataan kaupunginhallituksessa.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat

Yhteyshenkilöt

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Espoo.fi
Facebook
LinkedIn
YouTube

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote

Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.

Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Hagalund och Otnäs i oktober18.9.2026 13:21:33 EEST | Pressmeddelande

I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i oktober i Hagalund och Otnäs. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens pro

Maksullista pysäköintiä laajennetaan Tapiolassa ja Otaniemessä lokakuussa18.9.2026 13:21:33 EEST | Tiedote

Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Tapiolan ja Otaniemen alueella lokakuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Liikennemerkit osoittavat maksullisuuden voimassaolon. Pysäköinti on maksutonta ja sallittu ilman aikarajoitusta muina aikoina. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus p

Paid parking to be expanded in Tapiola and Otaniemi in October18.9.2026 13:21:33 EEST | Press release

In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in October in the Tapiola and Otaniemi areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. There are traffic signs in the areas to indicate the hours when parking fees apply. Parking is free of charge and permitted without time limitation at other times. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye