Nimlas ostaa data- ja logistiikkakeskusosaaja LVI Tasaconin
11.11.2025 10:00:00 EET | Nimlas | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa LVI-urakoitsija LVI Tasaconin. 15 henkilöä työllistävä yritys toimii Etelä-Suomessa ja sillä on vahvaa osaamista data- ja logistiikkakeskusten sekä teollisuushallien LVI-projekteista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.

Konsernista löytyi koti isojen hallien LVI-urakoitsijalle
LVI Tasacon on vuonna 2014 perustettu lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtojärjestelmien urakointiin keskittyvä yhtiö, jonka toimitilat sijaitsevat Vantaan Viinikkalassa. Vuonna 2024 liikevaihtoa kertyi 8,7 miljoonaa euroa.
Uudis- ja saneerauskohteet painottuvat pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin. Yritys on erikoistunut logistiikka- ja varastorakennuksiin sekä liiketila- ja toimitilarakentamiseen. LVI Tasaconilla on vahva osaaminen myös arvokiinteistöjen vaativissa saneerauksissa, ja viime vuosina yritys on kerryttänyt myös datakeskusosaamista.
”Mitä isompi ja korkeampi halli, sitä sopivampi kohde on meille. Etenkin, jos sen sisällä on vielä mieletön määrä tekniikkaa, kuten konesaleissa”, LVI Tasaconin toimitusjohtaja Toni Tarkiainen kertoo.
Toimitusjohtaja Toni Tarkiainen ja tuotantojohtaja Jussi Saari kertovat LVI Tasaconin vahvuuden kiteytyvän asiakaslähtöiseen henkilöstöönsä, jonka kanssa niin asiakkaat kuin aliurakoitsijat haluavat tehdä yhteistyötä. Konserniin liittymiseltä he odottavat selkänojaa kasvuun nousukäänteen partaalla olevalla rakennusalalla.
”Konsernista löytyy useita tuttuja yrityksiä. Viimeisimmäksi olemme tehneet yhteistyötä Quattroservicesin kanssa. Nyt on oikea aika liittyä mukaan ja varmistaa kilpailukykymme markkinan piristyessä. Nimlaksesta löytyi Tasaconille hyvä koti”, Tarkiainen kommentoi.
Yrittäjät Tarkiainen ja Saari liittyvät Nimlaksen omistajaohjelmaan.
Tasacon täydentää Etelä-Suomen projektitarjontaa
LVI Tasacon liittyy Etelä-Suomen projektiyritysten joukkoon, joihin lukeutuvat Mikenti Talotekniikka, Rauno Saari, Ilmastointi-Mikenti ja Quattroservices.
”Alansa varmimpiin tekijöihin lukeutuva LVI Tasacon vahvistaa projektiosaamistamme entisestään Etelä-Suomessa. Yrityskauppa tukee kasvustrategiaamme ja kartoitamme vastaavia hyvämaineisia toimijoita täydentämään verkostoamme”, kommentoi Nimlaksen Etelä-Suomen projektiliiketoiminnasta vastaava Kimmo Lehtonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Koppinen, toimitusjohtaja, Nimlas Finland Oy, 040 350 2225, tiina.koppinen@nimlas.fi
Kimmo Lehtonen, liiketoimintajohtaja, Projektit Etelä-Suomi, Nimlas Finland Oy, 040 9031 223, kimmo.lehtonen@nimlas.fi
Toni Tarkiainen, toimitusjohtaja, LVI Tasacon Oy, 0400 745 150, toni.tarkiainen@lvitasacon.fi
Jussi Saari, tuotantojohtaja, LVI Tasacon Oy, 040 540 1042, jussi.saari@lvitasacon.fi
Kuvat

Linkit
LVI Tasacon
LVI Tasacon Oy on vuonna 2014 perustettu LVI-urakoitsija, joka on erikoistunut logistiikka- ja tuotantorakennusten sekä datakeskusten talotekniikkaratkaisuihin. Yritys toimii Etelä-Suomessa ja työllistää noin 15 henkilöä. Vuonna 2024 sen liikevaihto oli 8,7 miljoonaa euroa.
Nimlas – Talotekniikan terävin kärki
Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista talotekniikka-alan toimijoista. Suomessa Nimlaksen muodostavat lähes 50 paikallista yhtiötä, joissa työskentelee noin 1 500 ammattilaista. Nimlaksen yritykset tarjoavat projekteja ja palveluita kaikissa talotekniikan lajeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 294 miljoonaa euroa (pro forma).
Ketterästi paikallinen. Yhdessä vahvempi. Nimlas.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimlas laajentaa teollisuuden kunnossapitoon ostamalla Speweld Servicen3.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden kunnossapitoon, vaativiin hitsauksiin, painelaitteisiin ja teollisuusputkistojen asennuksiin erikoistunut orimattilalainen Speweld Service Oy palvelee prosessi-, energia- ja muuta raskasta teollisuutta valtakunnallisesti. Yritysosto laajentaa paikallisista yrityksistä koostuvan Nimlaksen toimintaa talotekniikasta teollisuuden teknisiin palveluihin.
Nimlas tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa – kasvua uusilta palvelualueilta ja uusien yritysten perustamisesta9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas tavoittelee voimakasta kasvua 800 miljoonaan euroon Suomessa osana pohjoismaisen Nimlas Groupin uutta eurooppalaista kasvustrategiaa. Yritysostojen rinnalle Nimlas tuo Suomeen Ruotsissa menestyksekkäästi käytetyn kasvumallin, jossa uusia yrityksiä rakennetaan yhdessä alan yrittäjien kanssa. Samalla Nimlas hakee kasvua myös uusilta teknisiltä palvelualueilta.
Muutoksia Nimlaksen johtoryhmässä: hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Vesa-Pekka Vuopio siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Nimlas Finlandin hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Vesa Vuopio on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä Nimlaksessa siirtyäkseen uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle.
LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat Kainuun datakeskushankkeen toisessa vaiheessa12.5.2026 09:31:08 EEST | Tiedote
Nimlaksen yhtiöt LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat XTX Marketsin datakeskushankkeessa Kajaanissa, jossa toisen datakeskuksen rakennustyöt ovat jo pitkällä. Paikallis-Sähkö ja LVI-Aitta ovat solmineet sopimukset hankkeen pääurakoitsijana toimivan YIT:n kanssa. Paikallis-Sähkö vastaa hankkeen sähköasemasta sekä ensimmäisen ja toisen datakeskuksen pääsähkönjakelusta. LVI-Aitta toteuttaa kiinteistön LVI-tekniikan ensimmäiseen ja toiseen datakeskukseen.
Nimlas ostaa LP Electricin – sähköurakoitsija vahvistaa yritysverkostoa Varsinais-Suomessa8.5.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Nimlas, yksi Suomen suurimmista talotekniikka-alan toimijoista, ostaa sähköurakoitsija LP Electricin. Uudisasuntojen ja hoivarakentamisen sähköurakointia ja monipuolisia sähköhuoltotöitä tekevä LP Electric jatkaa toimintaansa omalla nimellään osana Nimlaksen yrittäjävetoisten yhtiöiden verkostoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme