S-market Karstula uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat
28.10.2025 09:05:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Karstulassa, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä sujuvampi ja miellyttävämpi asiointikokemus sekä parantaa myymälän energiatehokkuutta. Uudistustyöt alkavat vaiheittain marraskuussa ja myymäläuudistus valmistuu helmikuun 2026 loppuun mennessä.

S-market Karstulassa alkavat uudistustyöt marraskuussa. Kokonaispinta-alaltaan 2 000 neliömetrin myymälän pohjaratkaisua uudistetaan suurelta osin hyllyjärjestyksiä muokkaamalla entistä sujuvamman asioinnin mahdollistamiseksi.
− S-market Karstulan myymäläuudistuksessa keskitytään erityisesti myymälän energiatehokkuuden, asiointikokemuksen ja myymälässä työskentelyn parantamiseen. Remontti aloitetaan marraskuussa taustatöillä ja toteutetaan vaiheittain, jotta se häiritsisi asiakkaita mahdollisimman vähän, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Joonas Heiskanen.
Tänä vuonna muutostöiden pääpaino on kiinteistötekniikan uudistuksissa ja muissa taustatöissä.
− Uudistuksen keskiössä on parempi energiatehokkuus. Myymälän kylmäkalusteet vaihdetaan energiatehokkaampiin malleihin. Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään kiinteistötekniikan muutostöihin, jotka alkavat marraskuussa kylmäputkituksilla, kertoo Heiskanen.
Asiakkaille uudistukset alkavat näkymään selvemmin ensi vuoden puolella, kun varsinaiset myymälän kalustukseen ja hyllyjärjestyksiin liittyvät muutostyöt alkavat vuoden 2026 alussa.
– Tavoitteenamme on edistää asioinnin sujuvuutta kehittämällä myymälän hyllyjärjestyksiä sekä päivittämällä valikoimia entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaaviksi. Lisäksi erityisesti kylmävarastotilojen toiminnallisuutta uudistetaan tukemaan henkilökunnan tehokasta työskentelyä ja myymälämme sujuvaa toimintaa, kertoo S-market Karstulan marketpäällikkö Anne Hankamäki.
Muita uudistuksia myymälässä on turvallisuuden lisääminen, kun myymälän kameravalvonta- ja kulunvalvontajärjestelmät uusitaan. Lisäksi myymälään saadaan uudistettu paistopiste uuneineen.
− On hienoa, että pääsemme kehittämään myymäläämme vastaamaan entistä paremmin tämän päivän tarpeisiin, niin asiakkaiden kuin toiminnallisuuden näkökulmasta. Tämä on merkittävä panostus myymäläämme, jonka otamme ilolla vastaan. Uudistuksen myötä asiakkaamme pääsevät nauttimaan entistä paremmasta ostokokemuksesta, iloitsee marketpäällikkö.
S-market Karstulan myymäläuudistuksen kokonaisinvestointi on noin 1,0 miljoonaa euroa. Uudistustöiden on määrä valmistua helmikuun 2026 loppuun mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Joonas Heiskanen, 010 767 3101, joonas.heiskanen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, S-marketpäällikkö Anne Hankamäki, 010 767 4095, anne.hankamaki@sok.fi
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme