Jyväskylän yliopiston 2026 aloittavan hallituksen kokoonpano vahvistettu
28.10.2025 12:43:36 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston hallituksen jäsenten vaali toimikaudelle 1.1.2026–31.12.2029 päättyi keskiviikkona 1.10.2025. Yliopistokollegio vahvisti vaalin tuloksen 24.10.2025.

Vaalin tuloksen mukaisesti ryhmästä professorit valituksi tulivat professori Hannu Häkkinen ja akatemiaprofessori Pasi Ihalainen.
Hannu Häkkinen työskentelee laskennallisen nanotieteen professorina. Hän on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani.
Pasi Ihalainen on yleisen historian ja erityisesti vertailevan Euroopan historian professori. Hän on toiminut mm. humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenenä ja yliopistokollegion jäsenenä.
Ryhmästä muu opetus- ja tutkimushenkilöstö sekä muu henkilöstö valituiksi tulivat yliopistonlehtori Olli-Pekka Moisio ja palvelupäällikkö Jouni Penttinen.
Filosofian vanhempi yliopistonlehtori Olli-Pekka Moisio on toiminut monissa yliopistoyhteisön tehtävissä, kuten yliopiston hallituksessa, yliopistokollegiossa sekä luottamushenkilönä.
Jouni Penttinen työskentelee digipalveluissa palvelupäällikkönä. Lisäksi hän toimii pääluottamusmiehenä.
Jyväskylän yliopiston hallitukseen tulee yliopistokollegion päätöksen mukaisesti kymmenen jäsentä. Yliopiston ulkopuolisia jäseniä seuraavan kahden vuoden toimikauden ajan ovat yliopistokollegion 27.5.2025 päätöksen mukaisesti TKT Antti Koivula, FT Marja Makarow, KTT, FL Hanna Maula ja FT Janne Poranen.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on valinnut kokouksessaan 17.9.2025 hallituksen opiskelijajäseniksi Jenni Suutarin ja Akseli Haanpään. Opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi vuotta.
Hallitus on yliopiston ylin päättävä elin. Se päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista.
Lisätietoja:
Lakiasiainjohtaja Sanna Anttilainen, sanna.anttilainen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



