VAKE kannattaa lakimuutosta hyvinvointialueiden alijäämän maksuaikatauluun
28.10.2025 13:46:21 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus kokoontui 28. lokakuuta 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa hyvinvointialueita koskevaa lakimuutosta ja päätettiin Tennistien hammashoitolan siirtämisestä Tikkurilan terveysasemalle.

Aluehallitus hyväksyi lausunnon, jonka hyvinvointialue antaa Suomen hallituksen esitysluonnokseen. Esitys koskee lakimuutosta, jossa hyvinvointialueet saisivat pidemmän ajan talouden alijäämän kattamiseen.
Lausunnossa hyvinvointialue katsoo, että määräajan jatkaminen olisi suotuisa ja tarpeellinen toimenpide. Lisäaika alijäämän maksamiseen tukisi talouden hallittua tasapainottamista ilman, että lakisääteisten palveluiden järjestäminen vaarantuisi.
”Hyvinvointialueemme taloudelle on erittäin tärkeää, että saisimme luvan maksaa talouden alijäämän vuoden 2028 loppuun mennessä. Olemme onnistuneet sopeuttamaan talouttamme ja tehneet valtion edellyttämiä toimia, joten odotamme siis luottavaisin mielin eduskunnan lakimuutosta”, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä.
Tennistien hammashoitola siirtyy Tikkurilan terveysasemalle
Aluehallitus päätti lisäksi, että Tennistien hammashoitolan toiminta, joka sijaitsee Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteellä, päättyy 31.12.2025 remontin takia. Hammashoitolan toiminta siirtyy toistaiseksi Tikkurilan terveysaseman hammashoitolaan 1.1.2026 alkaen.
Hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelman mukaan tulevaisuudessa suun terveydenhuollon yksiköt eli hammashoitolat sijaitsevat terveysasemien tai sairaalan yhteydessä. Tämä auttaa saamaan lisähyötyä tukipalveluissa, monisairaiden hoidossa yhteistyössä terveysasemien ja sairaalan kanssa sekä varmistaa, että palvelut ovat helposti saatavilla.
Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla.
Tarkastettu pöytäkirja kokouksesta on luettavissa päätössivustolla 4.11.2025 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa KähäräAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 466 4561sirkka-liisa.kahara@lh.vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678timo.aronkyto@vakehyva.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEn monikieliset palvelut madaltavat kynnystä hakea apua15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) jatkaa syksyllä 2026 suosittuja monikielisiä infoja lapsiperheille. Lisäksi VAKE on alkanut järjestää omaa neuvolan perhevalmennusryhmää monikielisille vanhemmille.
Områdesfullmäktige godkände den regionala välfärdsberättelsen och -planen för 2026–203014.9.2026 21:57:29 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsberättelsen som områdesfullmäktige godkände på höstens första sammanträde omfattar välfärdsplaner för barn och unga, personer i arbetsför ålder och äldre samt verksamhetsplanen för det förebyggande arbetet av våld i nära relationer och den regionala verksamhetsplanen för förebyggande missbruksarbete.
Aluevaltuusto hyväksyi vuosille 2026–2030 alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman14.9.2026 21:57:29 EEST | Tiedote
Syyskauden ensimmäisessä kokouksessa aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointisuunnitelmakokonaisuus sisältää lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmat sekä lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön toimintasuunnitelman ja alueellisen ehkäisevän päihdetyön toimintasuunnitelman.
Inbjudan till medierna: VAKEs välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde måndagen den 14.9.2026 kl. 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Pressmeddelande
Bästa representant för media, du är varmt välkommen att följa Vanda och Kervo välfärdsområdets fullmäktiges sammanträde måndagen den 14 september 2026 kl. 18 i fullmäktigesalen i Vanda stadshus (Stationsvägen 7, Dickursby, Vanda).
Kutsu medialle: VAKEn aluevaltuuston kokous maanantaina 14.9.2026 klo 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, olet tervetullut seuraamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokousta maanantaina 14.9.2026 klo 18 Vantaan kaupungintalon valtuustosaliin (Asematie 7, Tikkurila, Vantaa).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme