Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus haaste pk-yrityksille – pankkien kannettava vastuunsa
Yrittäjät odottaa pankeilta nyt enemmän vastuuta kasvun tukemisesta. Joka viides pk-yritys (21 %) kokee, että rahoituksen saanti on vaikeutunut viimeisen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Vaikka tilanne on hieman parantunut syksyllä, rahoitushaasteet hidastavat edelleen yritysten kasvua ja hankkeiden toteutumista. "Joka viides kertoo, että rahoitushaasteet ovat hidastaneet kasvua. Teollisuudessa jopa 37 prosenttia kertoo, että kasvua tukevia hankkeita jää toteutumatta rahoituksen puutteesta," toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

”On valitettavaa, että erityisesti teollisuudessa ja Itä-Suomessa yritykset raportoivat vaikeuksista saada rahoitusta. Teollisuudessa on paljon kasvupotentiaalia ja Itä-Suomessa on muutenkin haastavaa”, Pentikäinen toteaa.
”Pääkaupunkiseudulla tilanne on selkeästi paras. Rahoittajat näyttävät suosivan pääkaupunkiseudulla toimivia yrityksiä,” Pentikäinen toteaa.
Entistä pienempi osa myös sanoo, että rahoituksen saanti ei ole vaikeutunut.
OP-ryhmä on entistä selvemmin pk-yritysten ykköspankki
OP-ryhmän osuus pk-yritysten pankkina on entisestään vahvistunut. Nordea taas näyttää tuntuvasti vetäytyneen varsinkin pienempien pk-yritysten rahoituksesta.
“Nordean osuus yritysten pääpankkina on tippunut viidessä vuodessa vajaan kolmanneksen, mikä on paljon. Nordea haastaa OP:n ykkösasemaa lähinnä pääkaupunkiseudulla”, Pentikäinen toteaa.
Pk-yritysten kannalta riittävä pankkikilpailu on aivan olennaista. Vähiten rahoituksen saanti on vaikeutunut Danske Bankilla ja Nordealla.
“Tarvitaan vaihtoehtoja. Siksi on hyvä, että Oma Säästöpankki on vahvistanut asemaansa.”
”Vetoan pankkeihin, että he ovat kasvutalkoissa mukana ja rahoittavat auliimmin yrityksiä. Varsinkin isot pankit tekevät erittäin hyvää tulosta olemattomin luottotappioin. Se kertoo, että riskinotto ei ole tasapainossa.”
Rahoitusvaikeuksista raportoivista yrityksistä 45 prosenttia kertoo, että jokin hanke on kokonaan tai osittain toteutumatta rahoituksen puutteen vuoksi. Tämä on merkittävä este kasvulle.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–8.10.2025. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta5.12.2025 12:37:12 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella. ”Pakollisen vakuuttamisen alarajaa on nostettava, jotta usein ahtaalla olevien, pientä yrittäjätyötä tekevien asema helpottuu. Nykyinen, usein mielivaltaisia ehdotuksia tarjoava työtulolaskuri pitää haudata. Osinkoja ei pidä sotkea YEL-maksuun ja yrittäjällä pitää olla vapaus valita, millä mallilla hän määrittää työpanoksensa arvoa”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Suomen Yrittäjät: YEL-uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä25.11.2025 12:37:05 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii, että Yrittäjän eläkelain (YEL) uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä, pakollisen vakuuttamisen alarajaa nostettava ja järjestelmän uskottavuutta parannettava. Osingot on jätettävä eläkemaksujen ulkopuolelle. Yrittäjien valtuusto linjasi kantansa tänään. Ministeri Sanni Grahn-Laasosen tilaama Jukka Rantalan selvitys on valmistumassa lähiaikoina.
Yrittäjät: Yrittäjät esittää rakennusalalle korjaussarjaa – varainsiirtovero ja kotitalousvähennys uusiksi14.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää varainsiirtoveron puolittamista määräajaksi, kotitalousvähennyksen korotusta remonttien vauhdittamiseksi ja valtiontakausta rakennushankkeiden rahoitukseen. ”Rakentamisen orastava elpyminen on pysähtynyt talouden nollakasvun ja kuluttajien heikon luottamuksen vuoksi. Nyt tarvitaan uusia ratkaisuja”, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista11.11.2025 16:23:51 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin antoi 11.11.2025 ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain. - Vaikka ratkaisulla ei ole välitöntä vaikutusta Suomelle, sen linjaukset vahvistavat sitä, että Suomessa voidaan kehittää työmarkkinajärjestelmää omista lähtökohdista, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä11.11.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. ”Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme