LIKEn kirjakevät 2026 on täynnä sykähdyttäviä tarinoita, mieleen jääviä ääniä ja musiikin voimaa
29.10.2025 10:00:00 EET | Like Kustannus | Tiedote
Keväällä 2026 Liken kirjat tarjoavat vahvoja tarinoita niin palkituilta kirjailijoilta kuin kiinnostavilta uusilta tulokkailta, rohkeaa ja kantaa ottavaa tietoa ajankohtaisista teemoista sekä runsaasti uutta infoa musiikkikirjojen ystäville. Sarjakuvasuosikit Fingerpori ja Kamala luonto ilahduttavat fanejaan myös ensi keväänä.

MUSIIKKIKIRJAT
A.W. Yrjänä, Alkemisti on syväluotaava elämäkerta CMX:n keulakuvasta, runoilijasta ja muusikosta A.W. Yrjänästä. Teos avaa Yrjänän ajattelua, mytologisia ja filosofisia vaikutteita sekä kuvaa Yrjänän taivalta Tornionjokilaaksosta suomalaisen musiikkitaivaan suursuosioon. Yrjänän elämäntarinan on ylöskirjannut Hippo Taatila.
Jesse Markinin & Elina Westisen yhdessä kirjoittama Jesse Markin – Käärmeitä ja perhosia on palkitun muusikon tarina, joka alkoi Liberiasta, kulki Viljakkalan kautta koko kansan suosikiksi mutta sai painajaismaisen käänteen. Teos yhdistää päiväkirjamerkinnät, läheisten äänet sekä lääketieteellisen aineiston ja kysyy, miten toivo säilyy, kun kaikki viedään.
Radiopuhelimet palasina kertoo legendaarisesta vaihtoehtorock-yhtyeestä Radiopuhelimista. Radiopuhelimet ei ole koskaan kumarrellut trendeille vaan kulkenut omaa polkuaan jo 1980-luvulta lähtien. Finlandia-voittaja Juha Hurmeen toimittama teos on kunnianosoitus bändin omapäisyydelle ja tinkimättömyydelle.
KAUNOKIRJAT
Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan Hanna-Riikka Kuisman trillerimäinen Maaperä on romaani vallasta, oman edun tavoittelusta ja yhteisön noitavainoista. Lähiön arki järkkyy, kun somepersoona uhkaa paljastaa rakennushankkeen salaisuudet.
Ylistetyn jännityskirjailijan Tiina Raevaaran hyytävä sarjanavaus Kaupunki jonka keskellä on metsä vie lukijan pikkukaupungin pimeyteen. Kun Päivi palaa lapsuutensa kaupunkiin selvittämään ystävänsä katoamista, menneisyyden salaisuudet ja vaietut kuolemantapaukset nousevat pintaan.
Inga Maggan Näkymätöntä kultaa on vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta ja vammaisen lapsen perheestä 1960-luvun Lapissa. Pohjoisen erämaan henki ja ihmistä suuremmat voimat ovat vahvasti läsnä Maggan kolmannessa romaanissa.
Ivan Manirahon Pimeyden mustuus jatkaa esikoisromaanin teemoja. Lapsena Ruandan sisällissotaa paennut Elias on nyt aikuinen ja kamppailee asunnottomuuden, päihteiden ja yhteiskunnan odotusten kanssa, kunnes löytää lopulta tiensä muiden auttajaksi. Ylisukupolviseen traumaan ja maahanmuuttajuuden kipupisteisiin pureutuva omakohtainen romaani ravistelee.
Norjalaisen nykykirjallisuuden jättiläisen Karl Ove Knausgårdin Yökoulu on romaani meitä ympäröivistä voimista: pimeästä ja valosta. Knausgård kuvaa kunnianhimoisen valokuvaajan nousua ja tuhoa, kysyy millä hinnalla menestys saavutetaan – ja kirjoittaa paremmin kuin koskaan.
Liken kevään 2026 jännärilistan sensaatiomaisin uutuus on New York Times -bestselleristi Jeneva Rosen juonikas läpimurtoromaani Täydellinen avioliitto. Sarah Morgan on menestyvä asianajaja, jonka aviomies joutuu syytetyksi rakastajattarensa murhasta. Sarah päättää puolustaa miestään, mutta onko tämä syytön?
Norjalaisen dekkarikirjallisuuden supertähtien Jørn Lier Horstin & Jan-Erik Fjellin yhteisteos Huuto aloittaa uuden rikossarjan. Podcastaaja Markus tempautuu mukaan vuosia vanhaan lapsen katoamistapaukseen ja huomaa pian olevansa itsekin vaarassa.
Navessa Allenin Valot pois käynnistää sysipimeän, tulikuuman ja sekopäisen hauskan dark romance -sarjan kuolettavista pakkomielteistä. Traumahoitaja Aly rentoutuu seuraamalla naamioituneita miehiä netissä, ja erityisesti yhtä, Joshia, joka on valmis toteuttamaan Alyn synkimmätkin fantasiat. Mutta kun leikki muuttuu todeksi, joku Joshiakin pimeämpi voima on Alyn perässä… Into Darkness -sarjan ensimmäinen osa on BookTok-ilmiö ja New York Times -bestseller.
Ruotsin Stephen Kingin hyytävä paluu! Mats Strandbergin odotettu uutuus Muusa kertoo kirjailija Hedda Strömbergista, joka saa kutsun kollegan kartanoon ja löytää inspiraationsa. Pian kuitenkin selviää, että luovuuden hinta on kova ja menneisyyden salaisuudet synkkiä.
Johanna Mon Hyökyaalto on vahvatunnelmainen dekkari ja Saarimurhat-sarjan päätösosa. Poliisi Hanna Duncker palaa töihin Öölantiin ja joutuu keskelle murhatutkintaa, joka koskettaa koko poliisilaitosta – ja paljastaa menneisyyden salaisuudet.
TIETOKIRJAT
Anne Sebban Auschwitzin orkesteri avaa uuden näkökulman keskitysleiritodellisuuteen. Vuonna 1943 perustettu orkesteri pelasti kymmenien nuorten naisten hengen, mutta jätti syvät traumat.
Jose Riikosen Kun mieli hajoaa on raju mutta toivoa antava sukellus skitsofreniaa sairastavan nuoren naisen elämään. Lyyti Laukan tarina näyttää, millaista on elää harhojen, pelkojen ja toivon kanssa.
Jarkko Steniuksen huippusuositun Särkyneet-teoksen jatko-osa Särkyneet 2 antaa äänen niille, jotka elävät päihteiden, väkivallan ja rikosten varjossa ja joiden äänet jäävät usein yhteiskunnallisen keskustelun katveeseen.
Kirsti Runavikin Pohjoiset riimut on muhkea, kuvitettu riimujen käsikirja, joka opastaa riimutyöhön, kertoo riimujen historiasta ja maagisista merkityksistä sekä esittelee riimujen käyttöä arjessa ja rituaaleissa.
Azzurra D’Agostinon visuaalinen tietokirja Unet ja symbolit avaa unien symboliikkaa ja auttaa hahmottamaan alitajunnan viestejä. Mukana on käytännön vinkkejä unien tulkintaan.
Minna Taurenin Murhan vanavedessä on kotimainen murhapulmakirja, joka tarjoaa 75 tehtävää täynnä huumoria, sanaleikkejä ja arvoituksia. Jätä ristikot ja ryhdy oman elämäsi nojatuolietsiväksi!
Nauti joogaharjoituksesta missä vain! Pitkän linjan joogaopettaja Meri Mortin Tunne kehosi – Joogakorttipakka on suunniteltu avuksesi, jotta voit luoda juuri sinulle sopivan harjoituksen, saada lisää liikkuvuutta ja päästää irti stressistä arjen keskellä.
SARJAKUVAT
Rakastetun Kamala luonto -sarjakuvan eläimet jatkavat anarkistista elämäänsä – piittaamatta käytöksen kultaisista säännöistä, mutta aina sydämellisinä ystävinä. Jarkko Vehniäisen & Marja Lappalaisen uusi albumi Kamala luonto – Asiatonta oleskelua tarjoaa tuoreen annoksen strippejä eläinystävistä, jotka ovat viihdyttäneet suomalaisia jo lähes 20 vuotta.
Vuoden huumoripakkaus! Fingerpori 19 tarjoaa jälleen parhaat, tuoreimmat ja oivaltavimmat Fingerpori-stripit. Pertti Jarlan huumori on ajankohtaista, yllättävää ja alati suosittua.
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Sarjakuvat
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Ilmo MuuronenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0451325317ilmo.muuronen@otava.fiHanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Navessa Allen koukutti suomalaiset dark romanceen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Navessa Allenin Into Darkness -sarja on kansainvälinen BookTok-ilmiö: sarjan kirjoja on myyty nyt jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan. Suomessakin menestynyt Valot pois saa nyt jatkoa, kun sarjan toinen osa Koukussa ilmestyy.
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme