Suomalaiset tutkijat väittävät, että eläinsuru yleistyy luontokadon ja eläinteollisuuden aikakaudella: ”Eläinsurusta on puhuttava enemmän”

Eläinsuru on yleistyvä ilmiö, josta toistaiseksi puhutaan vain vähän. Suomalaiset tutkijat Elisa Aaltola ja Panu Pihkala ovat perehtyneet asiaan useissa viime aikoina julkaistuissa kansainvälisissä tiedeartikkeleissa, joista viimeisin ilmestyi lokakuussa 2025.

Eläinsuru on radikaali moraalitunne

Eläinsuru on tutkitusti todellinen ilmiö, joka on erityisen yleinen suhteessa lemmikkieläimiin. Ihmiset kokevat surua toisenlajisten eläinten kärsimyksen ja kuoleman vuoksi kuitenkin myös muissa yhteyksissä. Esimerkiksi lajien sukupuutto herättää tutkitusti surua, ja surua kokevat muun muassa eläintarhojen työntekijät, koe-eläintutkijat ja eläinlääkärit. Myös tuotantoeläinten kohtelu voi herättää ihmisissä surua.

”Nyt eletään luontokadon ja eläinteollisuuden aikaa. Monilla lajeilla ja eläinyksilöillä menee todella huonosti. Tämä herättää osassa ihmisistä voimakasta surua”, kommentoi filosofi ja Eläinoikeusakatemia ry:n puheenjohtaja Elisa Aaltola.

Eläinsuru on aina normatiivinen tunne eli se viittaa kohti eläinten arvoa. Kun osoitamme avoimesti surua eläinten kohtelusta, viestimme samalla, että heillä on arvoa yksilöinä. Hyvin ihmiskeskeisessä kulttuurissa, joka yleensä näkee yksilöarvoa vain ihmislajin edustajissa, eläinsuru onkin radikaali moraalitunne.

Suru tuotantoeläinten puolesta on usein kiistettyä

Aaltola ja Pihkala käyttävät termiä ”eläineettinen suru”, joka herää eettisestä huolesta koskien eläimiä. Heidän tutkimuksessaan eläineettinen suru koskee ennen kaikkea lemmikkieläimiä, luonnonvaraisia eläimiä ja tuotantoeläimiä. 

Huomattavaa on, että näistä varsinkin tuotantoeläimiä koskeva suru on usein ”kiistettyä” eli yhteiskunta ei anna sille tilaa ja sen sijaan kiistää sen legitimiteetin. Tämä voi johtaa surijassa vieraantumisen kokemuksiin eli tunteeseen siitä, että hän on surussaan täysin yksin ja omituinen.

”Surututkimuksessa on käsite nimeltä äänioikeudeton suru. Ihminen kärsii, jos hän ei saa tuoda esiin surujaan ja jos toiset eivät tue niissä. Eläineettinen suru on valitettavan usein tällaista”, toteaa ympäristötunteisiin erikoistunut tutkija ja dosentti Panu Pihkala.

Tuotantoeläimiä koskeva suru tulee eettisen tietoisuuden levitessä todennäköisesti lisääntymään nopeasti. Olisikin suotavaa, että yhteiskunta tunnistaisi sen olemassaolon. Tämä helpottaisi surun kanssa kamppailevia henkilöitä käsittelemään suruaan tavalla, joka ei johda vieraantumiseen tai sosiaaliseen eristyneisyyteen.

 

Misantrooppinen melankolia: surua ihmisyyden ideaalien haudalla

Eläinsuru ei aina kosketa vain eläimiä, vaan myös menetettyjä ihmisideaaleja. Aaltola ja Pihkala väittävät, että ilmastokriisi, lajikato ja eläinteollisuus ovat kaikki ilmiöitä, jotka voivat herättää paitsi eläinsurua, myös surua ihmisen epäonnistumisen vuoksi.

Ihmisessä on paljon potentiaalia moraaliseen viisauteen. Monilla onkin kauniita ja kannatettavia ideaaleja siitä, miten voisimme elää tasapainossa muun luonnon ja eläinten kanssa. Valitettavasti tutkimus osoittaa, että me lajina olemme silti aiheuttaneet valtavaa tuhoa luonnolle ja eläimille. Olemme siis toimineet järkeä ja moraalia vastaan. Tämän tunnistaminen voi johtaa voimakkaaseen suruun.

Kyseinen suru voi Aaltolan ja Pihkalan mukaan muuttua ”misantrooppiseksi melankoliaksi”. Siinä yhdistyy pettymys ihmiskuntaan ja jopa viha ihmisten tekoja kohtaan, sekä melankoliaksi muuttunut suru menetettyjen ihmisideaalien vuoksi. Aaltola ja Pihkala väittävät, että erilaisten kriisien aikakaudella misantrooppinen melankolia tulee tunteena yleistymään ja ansaitsisi jo siksi selvästi enemmän yhteiskunnallista huomiota.

”Jotkut kokevat vihaa siitä, että ihminen on töpeksinyt pahasti ja aiheuttanut suurta vahinkoa muulle elämälle. Tämä viha voi muuttua pysyväksi surumieliseksi asenteeksi eli melankoliaksi, eräänlaiseksi suruksi ihmisyyden ideaalien haudalla”, tarkentaa Aaltola.

Yhteiskunta tarvitsee eläinsurua koskevaa puhetta ja rituaaleja

Surun sanallistaminen on tärkeää, jotta henkilö voi ymmärtää surunsa syitä ja keinoja käsitellä sitä. Siksi myös eläinsurua ja eläineettistä surua tulisi sanallistaa yhteiskunnassa enemmän antamalla sille tilaa mediassa, sosiaalisessa mediassa ja kulttuurisissa kertomuksissa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi siten, että eläinsurua kokeville annetaan tilaa kuvailla suruaan.

Myös rituaalit ovat tutkitusti tärkeä keino surun käsittelyssä. Siksi esimerkiksi muistokirjoitukset, muistomonumentit ja hautajaiset ovat ihmissurulle olennaisia. Eläinsurulle ei kuitenkaan ole juurikaan rituaaleja. Aaltola ja Pihkala peräänkuuluttavatkin eläinsurua koskevia rituaaleja, joiden kautta tehdä suru näkyväksi.

Tällaisia voisivat olla esimerkiksi sukupuuttoon kuolleiden lajien tai turkistarhauksen uhrien kunniaksi pystytetyt muistomonumentit ja muistopäivät.

”Sururituaaleihin osallistuminen voi aluksi tuntua vaikealta, mutta jälkeenpäin ihmisille on yleensä helpottunut olo. Heistä tuntuu, että he ovat tärkeällä tavalla kunnioittaneet elämää. Yksi keino tähän on 30.11. vietettävä Kadonneiden lajien muistopäivä”, sanoo Pihkala.

***

Tutkimus on tapahtunut osana Koneen Säätiön rahoittamaa "Elonkirjon äänettömät ja puhe niiden puolesta: kielen vaikutus ei-inhimillisiä eläinlajeja koskeviin tunteisiin ja asenteisiin" -hanketta. 

Lähteet:

Aaltola, Elisa & Pihkala, Panu (2025). “How to Mourn for Animals? From Misanthropic Melancholia to Animal Ethical Mourning”. Environmental Ethics 47 (3):237-258.

Pihkala, Panu & Aaltola, Elisa (2025). “Animal ethical mourning: types of loss and grief in relation to non-human animals”. Frontiers in Veterinary Sciences vol. 12.

Pihkala, Panu (2025). "Eläineettinen suru". Ilmestyy myöhemmin teoksessa Eläimet, etiikka ja teologia, toim. Timo Koistinen & Panu-Matti Pöykkö. Suomen Teologinen Kirjallisuusseura.

Aaltola, Elisa (2024). “How to Speak of Nonhuman Ghosts: Language, Moral Beauty, and Animal Ethical Mourning”. Teoksessa The Philosophy of Environmental Emotions, toim. Beran Odrej et al. London: Routledge.