Aurora Line -sähkönsiirtoyhteys otetaan käyttöön 13.marraskuuta
29.10.2025 09:05:09 EET | Fingrid Oyj | Tiedote
Suomen ja Pohjois-Ruotsin välinen uusi 400 kilovoltin Aurora Line -sähkönsiirtoyhteys otetaan käyttöön jo 13.marraskuuta 2025. Aiemmin yhteyden arvioitiin olevan valmis käyttöönottoon vuodenvaihteessa. Aurora Line on vuosikymmenen merkittävin investointi Suomen kantaverkkoon. Merkittävän Euroopan Unionin CEF-rahoituksen saanut yhteys vahvistaa sähkönsiirtoyhteyksiä maiden välillä sekä parantaa sähkön riittävyyttä.

Muhoksen Pyhänselästä Ruotsin Messaureen valmistuva 380 kilometrin pituinen voimajohtoyhteys yhdistää Suomen sähköjärjestelmän entistä vahvemmin osaksi pohjoismaista sähköjärjestelmää ja lisää sähkönsiirtokapasiteettia Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä.
”Aurora Line kasvattaa sähkönsiirtokapasiteetin enintään 1900 megawattiin tuonti- ja vientisuuntiin. Käytettävissä oleva kapasiteetti vaihtelee sähköjärjestelmän hetkellisen tilan mukaan. Siihen vaikuttavat muun muassa sähköntuotannon ja kulutuksen alueellinen jakautuminen, muiden rajayhteyksien käyttötilanne sekä lämpötilasta riippuva voimajohdon siirtokapasiteetti. Siirtokapasiteettia voidaan hyödyntää tehokkaimmin, kun sähkön tuotanto ja siirrot eri alueiden välillä ovat verkon kannalta tasapainossa, eikä yksittäisille verkonosille synny pullonkauloja“, toteaa Fingridin voimajärjestelmän käytöstä vastaava johtaja Tuomas Rauhala.
Aurora Line otetaan käyttöön vaiheittain – ensimmäisessä vaiheessa ilman sarjakondensaattoria
Aurora Line -yhteys otetaan käyttöön suunniteltua aiemmin, mikä hyödyttää markkinoita ja parantaa sähkön riittävyyttä jo tänä vuonna. Taustalla on Fingridin ja Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska kraftnätin löytämä tekninen järjestely, jonka ansiosta Aurora Line voidaan ottaa käyttöön jo ennen Ruotsin puolelle rakennettavan sarjakondensaattorin valmistumista.
Sarjakondensaattori on voimajohdon osana toimiva sähkötekninen laite, joka parantaa voimajohdon siirtokykyä erityisesti pitkillä siirtoyhteyksillä ja mahdollistaa suurten sähkönsiirtojen tekemisen pienemmillä häviöillä. Sarjakondensaattori valmistuu suunnitellusti joulukuun aikana, ja sen käyttöönotto mahdollistaa Aurora Linen täyden siirtokapasiteetin paremman käytettävyyden eli vähentää siirtokapasiteetin vaihtelua. Ennen sarjakondensaattorin valmistumista kapasiteetti vaihtelee voimakkaammin verkon käyttötilanteen mukaan.
Kapasiteetin käytettävyys kasvaa asteittain
Aurora Line kasvattaa rajayhteyden siirtokapasiteettia merkittävästi ja voi siksi tietyissä tilanteissa aiheuttaa pullonkauloja muihin verkon osiin Suomessa ja Ruotsissa. Sisäisten verkkoinvestointien toteuttaminen on tärkeää, jotta verkkoa voidaan vahvistaa ja rajasiirtokapasiteettia hyödyntää tulevaisuudessa entistä tehokkaammin ja joustavammin.
Erityisesti vuosina 2026 ja 2027 Ruotsissa toteutettavat verkkoinvestoinnit helpottavat valmistuessaan siirtoyhteyksien pullonkauloja ja parantavat Aurora Linen käytettävyyttä entisestään. Fingrid ja Svenska kraftnät arvioivat myöhemmin mahdollisuuksia kasvattaa rajasiirtokapasiteetin enimmäismäärää verkkoinvestointien myötä.
Lisätietoja
Tuomas Rauhala, johtaja, voimajärjestelmän käyttö, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5197
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kohteet valittu kaudelle 1/2027–3/20289.9.2026 14:19:14 EEST | Tiedote
Energiaviraston päätöksen mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen (OL3) järjestelmäsuojaan osallistuvien kohteiden hankinta on Fingridin tehtävä. Nykyinen OL3:n järjestelmäsuojajärjestely päättyy vuoden 2026 lopussa. Fingrid on järjestänyt tarjouskyselyn 1.1.2027 alkaen OL3-järjestelmäsuojaan osallistuvista kohteista.
Taajuusohjatun käyttö- ja häiriöreservin hankinta keskitetään tuntimarkkinoille 20278.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Fingrid on päättänyt olla hankkimatta taajuuden vakautusreservejä (FCR) vuosimarkkinoilta vuodelle 2027. Kotimainen FCR-hankinta suoritetaan ensi vuonna vain FCR-reservien tuntimarkkinoilta.
Fingridin selvitys: Teollisuuskulutuksen sijoittuminen lähelle sähköntuotantoa lisää kantaverkon liitettävyyttä merkittävästi3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkulutus on kääntymässä Suomessa voimakkaaseen kasvuun erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeiden vauhdittamana. Sähköverkon liityntäsopimuksen tehneet hankkeet voivat toteutuessaan kasvattaa kulutusta viidessä vuodessa jopa 40 prosenttia. Fingridin tänään julkaiseman selvityksen mukaan uusien liittyjien tehokas sijoittuminen Suomen sähköjärjestelmään voi kasvattaa kantaverkon kokonaisliitettävyyttä jopa 20 gigawattia. Tämä vastaa kymmeniä suurteollisuushankkeita, jotka toteutuessaan voivat tuoda Suomeen merkittävää taloudellista hyvinvointia. Tästä ja muista sähköjärjestelmän ja sähkön riittävyyden ajankohtaisista aiheista keskustellaan tänään Fingrid Current -tilaisuudessa, jonka suoraa verkkolähetystä voi seurata klo 13-16.40.
MARI-kauppapaikan käyttöönottoaikataulu siirtyy2.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat päättäneet siirtää yhteistä liittymistään eurooppalaiselle mFRR-energian kauppapaikalle eli MARI-kauppapaikalle. Todennäköisimpänä uutena käyttöönottoajankohtana pidetään syys–lokakuuta 2027.
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun lokakuussa 202631.8.2026 14:33:00 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksua lokakuussa 2026. Syynä tähän on voimajärjestelmän reservikustannusten ennustettua alhaisempi taso ja sähkökaupan tuloksen ennustettua korkeampi taso.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme