Suunnitelmat Wiklundin uudistamiseksi etenevät - Prisma ja uudistettu Sokos valmistuvat joulukauppaan 2026
29.10.2025 10:00:20 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Turun Osuuskauppa ilmoitti syyskuussa 10 miljoonan euron investoinneista Turun keskustan palvelujen kehittämiseen ja Prisman avaamisesta Wiklundille vuonna 2026.
- Uudistusten tila- ja toimintasuunnittelu on edennyt vauhdilla ja muutostyöt Wiklundilla on aloitettu. Prisman päivittäistavarat tulevat sijoittumaan pääasiassa nykyisen S-marketin tiloihin pohjakerrokseen ja käyttötavarat katutasoon. Sokoksen naisten vaate- ja jalkinevalikoima siirtyy loppukesään mennessä Wiklundin toiseen kerrokseen muodostaen uudistetun muodin ja kodin kokonaisuuden. Sokoksen uudistunut kosmetiikka löytyy jatkossa katutasosta. Muutosten yhteydessä suunnittelemme Hyvä Olo-hoitoloiden sulkemista sekä Wiklundilla että Raision Kauppakeskus Myllyssä, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund.
- Myös ravintolapalvelujamme muokataan ja suunnittelemme Bar W:n sulkemista joulusesongin jälkeen. Trattoria, Coffee House, Hesburger ja Walo Rooftop Bar palvelevat jatkossakin uudistuneella Wiklundilla, jatkaa Österlund. - Tällä hetkellä Wiklund työllistää noin 200 Turun Osuuskaupan työntekijää ja arvioimme määrän palvelutarjonnan muutosten myötä tulevaisuudessa jopa kasvavan.
Palvelutarjonnan muutoksilla pyritään vastaamaan Turun asiakasmäärien kasvuun ja halutaan kehittää keskustan elinvoimaa ja palvelutarjontaa sellaiseksi, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla kuluttajien toiveisiin. Prisman myötä pystymme tarjoamaan entistä edullisemman hintatason ja laajemman valikoiman erityisesti käyttötavaroiden osalta. Tavoitteena on viettää uudistetun Wiklundin avajaisia loppuvuonna 2026 osana Turun Osuuskaupan 125-vuotisjuhlia.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Niklas Österlund, puh. 010 764 4001
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Prisma Wiklund valmistuu lokakuun alkuun21.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1.10.2026. Prisma vahvistaa Wiklundin asemaa monipuolisena keskustan palvelukokonaisuutena ja on tuonut asiakkaille entistä laajemman päivittäis- ja käyttötavaravalikoiman, Prisman hintatason sekä sujuvamman asioinnin kauppatorin laidalle. Wiklundin mittava uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin 10 miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen. – Prisma Wiklundin valmistuminen on merkittävä hetki sekä Wiklundille että koko Turun keskustalle. Haluamme tarjota asiakkaille entistä monipuolisemmat palvelut, laajemmat valikoimat ja Prisman kilpailukykyisen hintatason helposti saavutettavassa sijainnissa. Uudistuksella vahvistamme samalla Turun keskustan vetovoimaa, kertoo toimialajohtaja Sami Junnila Turun Osuuskaupasta. Prisman päivittäistavarat sijoittuvat Wiklundin pohjakerrokseen ja käyttötavarat
Prisma Naantali aukeaa torstaina - lähes sata työpaikkaa ja kattava palvelutarjonta14.9.2026 12:59:54 EEST | Tiedote
Naantalin uusi Prisma avataan torstaina 17.9.2026 klo 10. Uusi liikekeskus vahvistaa Naantalin kaupallisia palveluja laajalla päivittäis- ja käyttötavaravalikoimalla sekä monipuolisilla oheispalveluilla. Karvetin kaupunginosaan Rautakadulle valmistunut reilun 10 000 neliömetrin liikekeskus tuo laajat kaupan palvelut lähelle naantalilaisten arkea ja tärkeiden kulkuyhteyksien varrelle. Uusi Prisma työllistää lähes sata palvelualan ammattilaista, vahvistaa alueen palvelutarjontaa ja lisää Naantalin vetovoimaa asiointi- ja työpaikkakaupunkina. - Prisma Naantalin avautuminen on merkittävä askel Turun Osuuskaupan kasvustrategian toteuttamisessa. Olemme määrätietoisesti kehittäneet palveluverkostoamme ja investoineet toimialueemme kasvukeskuksiin, ja uusi Prisma vahvistaa Naantalin palvelutarjontaa asiakasomistajien eduksi pitkälle tulevaisuuteen. Olemme iloisia siitä, että voimme nyt tarjota naantalilaisille entistä kattavammat palvelut omassa kotikaupungissa, toimitusjohtaja Niklas Österlun
Ruokarobotit muistuttavat autoilijoita tarkkaavaisuudesta koulujen alkaessa11.8.2026 13:07:05 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset ovat aloittaneet koulutiensä.
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s
Turun Osuuskaupan liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa5.8.2026 11:59:46 EEST | Tiedote
Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun liikevaihto oli 418,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 4,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme