Expomarkin tapahtumat vauhdittavat Suomen vetyloikkaa
29.10.2025 12:10:36 EET | Expomark | Tiedote
Suomessa on käynnissä mahtava vetyloikka – ja Expomark on sen ytimessä. Yritys vauhdittaa vetyklusterin kasvua ja kokoaa alan osaajat yhteen neljän korkeatasoisen ammattitapahtuman kautta. Näissä tapahtumissa syntyy verkostoja, uusia ideoita ja yhteistyötä, jotka vievät koko vetytalouden kehitystä eteenpäin.

Jos Suomen vetyklusteri ry:n suunnitelmat toteutuvat, vetytalouden arvo voi vuonna 2035 olla jopa 16–34 miljardia euroa ja työllistää yli 100 000 ihmistä. Vetyyn kohdistuvat odotukset ovat suuret – sitä on jo verrattu ”uuteen Nokiaan”.
Yhteistyö on vetyloikan moottori
Jotta visio toteutuu, Suomen on vauhditettava puhtaan teollisuuden kasvua, laajennettava kotimaista vedyn tuotantoa ja kasvatettava vetyteknologioiden vientiä. Yhtä tärkeää on yhteistyö – ja sitä syntyy, kun alan toimijat kohtaavat.
”Vety on ratkaisevassa roolissa Suomen vihreässä siirtymässä. Kun teknologia, tutkimus ja teollisuus löytävät toisensa samoista pöydistä, syntyy kasvua, innovaatioita, työpaikkoja ja vientiä,” sanoo Lumia Ankkuri, Expomarkin toimitusjohtaja.
Expomarkin tapahtumissa kohtaavat asiantuntijat, yritykset, hankeketjut, päättäjät ja julkinen sektori. Seminaarit ja epämuodolliset keskustelut tarjoavat mahdollisuuden luoda kontakteja, löytää yhteistyökumppaneita ja jakaa kokemuksia – niitä oivalluksia, joita ei synny oman työpöydän äärellä.
”Tapahtumat eivät ole vetyloikan sivunäyttämö – ne ovat vetytalouden menestyksen kiihdytin,” jatkaa Ankkuri.
Tulevaisuuden energiaa ja yhteistyötä
Vedystä valmistetaan polttoaineita, kemikaaleja ja jopa elintarvikkeita. Sen avulla voidaan varastoida ylimääräistä energiaa ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä raskaassa teollisuudessa ja liikenteessä.
Suomi tavoittelee Euroopan johtavaa asemaa vetytaloudessa läpi koko arvoketjun. Vetyteknologiat ja niihin liittyvät ratkaisut nousevat tämän tavoitteen myötä entistä näkyvämmin esille Expomarkin tapahtumissa.
Expomarkilla on vahvat juuret energia-alan tapahtumien järjestäjänä, ja vety on luonteva osa tätä kokonaisuutta. Yritys on ollut mukana synnyttämässä uusia foorumeita, joissa tutkimus, teollisuus ja julkinen sektori voivat kohdata ja vauhdittaa siirtymää kohti vähähiilisempää energiajärjestelmää.
Expomarkin energia- ja vetytapahtumat:
- Teknologia – Helsingin Messukeskus, 4.–6.11.2025 | teknologia25.fi
Energia ja vetytalous ovat on Teknologia-tapahtuman kärkiteemoja, sisältöinä mm. teollisuuden energiaratkaisut, energiatehokkuus ja vihreä siirtymä. Vetyratkaisujen esilletuominen osana laajempaa teknologiakokonaisuutta vahvistaa yritysten kykyä rakentaa saumattomasti toimivia, resurssitehokkaita ja tulevaisuuteen suuntautuvia ratkaisuja. - Nordic Hydrogen Week – Oulu, 10.–12.2.2026 | nordichydrogenweek.expomark.fi
Kasvava kansainvälinen foorumi tukee vahvasti Suomen roolia pohjoisen vetytalouden kärjessä. Kolmipäiväinen tapahtuma sisältää Northern Power -foorumin näyttelyineen ja kohtaamisineen, Hydrogen Research Dayn ja useita seminaareja sekä tutustumiskäyntejä kiinnostaviin kohteisiin. Nyt järjestämisestä vastaa BusinessOulun rinnalla Expomark Oy. - EnergyWeek – Vaasa, 16.–19.3.2026 |energyweek.fi
- Vaasassa järjestettävä Pohjoismaiden merkittävin energia-alan verkostoitumis- ja myyntitapahtuma. Viikon teemoja ovat muun muassa tuuli- ja uusiutuva energia, energian varastointi ja puhdas kaasuenergia. Tapahtuma toteutetaan noin 40 alan toimijan kanssa; Expomark vastaa näyttelystä ja osasta seminaareja. Tapahtuman vahvuuksiin kuuluu laaja toteuttajaverkosto: Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Pohjanmaan Kauppakamari ja Expomark Oy. Lisäksi mukana on vahvasti Merinova, EnergyVaasa -klusterin käynnistäjä. EnergyWeek on vahvasti kansainvälinen, joten toteutuskieli on englanti.
- Energiamessut – Tampere, 20.–22.10.2026 | energiamessut.expomark.fi
Energiamessut on energia-alan päätapahtuma Suomessa ja on jo yli 30 vuoden ajan toiminut alan suunnannäyttäjänä. Näyttelyssä, asiantuntijapuheenvuoroissa ja seminaareissa käsitellään koko energia-alan kirjoa, vetytalous mukaan lukien. Tapahtuma tarjoaa kattavasti tietoa ja ratkaisuja energia-alan toimijoille, teollisuusyrityksille ja suurkiinteistöille, kiertotalouden, kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen kysymykset mukaan lukien. Laajaa näyttelyä rikastavat seminaarit ja tilaisuudet, mm. World Energy Councilin Energiapäivä ja Promaint ry:n Energiakongressi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina HiekkataipaleMarketing and communication specialistExpomark Oy
Puh:+358 40 550 5950taina.hiekkataipale@expomark.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Riihimäen Erämessut kokosi yli 25 800 luonnossa liikkujaa – aurinkoinen sunnuntai kruunasi viikonlopun7.6.2026 17:12:46 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut järjestettiin 5.-7.6.2026, ja aurinkoinen sunnuntai kruunasi koko viikonlopun. Pohjoismaiden laajimpaan eräalan tapahtumaan saapui yhteensä yli 25 800 luonnossa liikkujaa, ja messualueella oli mukana yli 250 näytteilleasettajaa metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnossa liikkumisen parista.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa6.6.2026 09:33:03 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Kesäinen avaus Riihimäellä: Erämessut liikkeelle uutisilla ja elämyksillä5.6.2026 17:18:36 EEST | Tiedote
Riihimäen Erämessut käynnistyivät perjantaina 5.6. reippaasti keräten ensimmäisenä päivänä paikalle yli 7500 metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon ystävää. Mukana on yli 250 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja mahdollisuuksia kokeilla. Tunnelma messualueella oli alusta asti innostunut, kun joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi jälleen yhteen uusia ja vanhoja tuttuja.
Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla neljä voittajaa5.6.2026 14:30:00 EEST | Kutsu
Ensimmäistä kertaa jaetulla tunnustuksella nostettiin esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. Palkinnot jaettiin Riihimäen Erämessuilla perjantaina 5.6.2026.
Tervetuloa Riihimäen Erämessuille 5.-7.6.2026!26.5.2026 12:32:44 EEST | Kutsu
Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn harrastajat ja asiantuntijat koolla Riihimäellä Kutsumme median edustajat lämpimästi tervetulleeksi mukaan Riihimäen Erämessuille. Mukana on yli 200 näytteilleasettajaa sekä runsaasti ohjelmaa ja kokeiltavaa. Alansa legenda on koonnut metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja monipuolisesti luonnossa liikkuvat yhteen jo 1972 vuodesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme