Hirmumyrsky Melissa iski tuhoisasti Jamaikalle – jatkaa kulkuaan Kuubaan ja Bahamasaarille
29.10.2025 12:14:10 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Melissan tuulet puhalsivat kovimmillaan 83 metriä sekunnissa, ja se on voimakkain koskaan Jamaikalle rantautunut hurrikaani. Ilmastonmuutos voimistaa hirmumyrskyjä.
Pitkään Jamaikan eteläpuolella voimiaan kerännyt hurrikaani Melissa rantautui eilen illalla seitsemältä Suomen aikaan Jamaikan länsiosaan ja kulki hitaasti saaren yli pohjoiseen. Rantautuessaan Melissa oli erittäin vaarallinen 5. luokan hirmumyrsky; tuulen nopeus oli pahimmillaan yli 80 metriä sekunnissa.
Melissa heikentyi selvästi Jamaikan yllä, mutta pysyi silti koko saaren ylityksen ajan erittäin vaarallisena 3. tai 4. luokan hirmumyrskynä, eli tuulen nopeudet olivat 55–65 metriä sekunnissa.
"Pahimmilta tuhoalueilta ei ole vielä saatu varsinaisia havaintoja tuhoista, mutta myrskyn voimakkuuden perusteella ne ovat todennäköisesti katastrofaalisia", sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.
Suorat tuulituhot kattavat noin 100 kilometriä leveän alueen myrskyn silmästä. Lisäksi Melissa on aiheuttanut äärimmäisiä rannikko-, joki- ja äkkitulvia sekä vuoristoisilla alueilla maa- ja mutavyöryjä. Monet alueet saaren länsiosissa jäävät todennäköisesti useiksi päiviksi saarroksiin katkenneiden liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien takia.
Tilannetta pahentaa entisestään se, että myrsky toi runsaita sateita saarelle jo useita päiviä ennen rantautumistaan. Ennustetut neljän päivän sademäärät olivat alueelle 300–700 millimetriä, vuoristoalueille jopa 1 000 millimetriä. Sademäärät vastaavat noin 2–4 kertaa koko lokakuun sademäärää Jamaikalla. Suomessa koko vuoden sademäärä on tyypillisesti 700–800 millimetriä.
Melissa jatkaa kohti Kuubaa hieman heikentyneenä
Ihmisten varautumista ja evakuoimista hankaloitti myrskyn reitin ennustamiseen liittyvät epävarmuudet ja muutokset, sillä vielä viikonloppuna myrskyn ennustettiin ylittävän saaren selvästi idempää. Jamaikan pääkaupunki Kingston onneksi vältti pahimman katastrofin.
Jamaikan jälkeen myrsky alkoi jälleen hieman voimistua ennen rantautumistaan Kuuban etelärannikolle, lähelle Santiagon kaupunkia. Kuubaan Melissan silmä rantautui keskiviikkoaamuna noin yhdeksältä Suomen aikaan.
Melissan liike on nyt selvästi nopeutumassa, ja se ylittää Kuuban itäiset osat lähituntien aikana. Sen jälkeen se liikkuu hieman heikentyneenä 2. tai 3. luokan hirmumyrskynä itäisten Bahamasaarten yli pohjois-koilliseen. Heikentyneenäkin Melissan tuulet puhaltavat noin 45–55 metriä sekunnissa.
"Heikentymisestä huolimatta myrsky on edelleen erittäin voimakas ja aiheuttaa tuulituhojen lisäksi merkittäviä tulvia ja vuoristoalueilla myös maanvyörymiä", Nyman painottaa.
Hirmumyrskyt voimistuvat ilmastonmuutoksen seurauksena
Melissa jää historiaan, sillä se on voimakkain Jamaikalle koskaan rantautunut hurrikaani. Lisäksi Melissa on kaikkien aikojen voimakkain rantautuva hurrikaani Atlantilla, jaetulla 1. sijalla vuoden 1935 “Labor Day” -hurrikaanin ja vuoden 2019 Dorianin kanssa. Kaikissa näissä hurrikaanin rantautumishetken tuulenvoimakkuus oli 83 metriä sekunnissa.
Yksi selitys Melissan voimakkuudelle löytyy ilmaston lämpenemisestä. Melissa kulki hitaasti ja pitkään hyvin lämpimien, 30–31-asteisten merialueiden yllä ennen rantautumistaan Jamaikalle. Sen lisäksi, että merivesi oli pinnastaan 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpää, se oli lämmintä myös paksussa kerroksessa eikä myrsky tavanomaisesta poiketen viilentänyt merivettä. Yleensä hitaasti liikkuvat myrskyt heikkenevät myrskyn sekoittaman, viilenevän meriveden takia.
Vaikka täsmälliset tutkimukset ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Melissan voimakkuuteen vielä puuttuvat, voidaan aiempien tutkimusten perusteella sanoa, että hurrikaani oli voimakkaampi ja sen tuottamat sademäärät runsaampia ilmastonmuutoksen seurauksena. Myös jo tapahtunut merenpinnan nousu teki myrskyn aiheuttamasta myrskytulvasta korkeamman.
"Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ilmastonmuutos lisää hurrikaanien tuulien voimakkuutta noin 5–10 metriä sekunnissa. Ilmastonmuutoksesta johtuva merivesien lämpeneminen teki Melissasta siis entistä tuhoisamman", Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylimeteorologi Henri Nyman, puh. 050 434 3421, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Tutkija Mika Rantanen, puh. 050 475 0756, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Huhtikuu oli lämmin, kuiva ja aurinkoinen1.5.2026 12:07:02 EEST | Tiedote
Vaikka lämpötiloissa oli suurta vuorokausivaihtelua, huhtikuu oli selvästi tavanomaista lämpimämpi.
Eurooppa lämpenee nopeasti – helleaallot ulottuivat arktiselle alueelle asti vuonna 202529.4.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät laajasti eri puolilla mannerta. Vuonna 2025 lähes koko Eurooppa oli keskimääräistä lämpimämpi – vähintään 95 prosenttia maanosasta koki tavanomaista lämpimämmän vuoden.
Sää lämpenee vapuksi28.4.2026 13:18:22 EEST | Tiedote
Vappu tuo Suomeen selvästi lämpenevää säätä, kun lännestä saapuva säärintama nostaa lämpötiloja erityisesti maan länsi- ja eteläosissa. Vappupäivänä voidaan hätyytellä paikoin jopa 20 asteen lukemia.
Kevätmyrsky kurittaa viikonloppuna maan etelä- ja keskiosia24.4.2026 15:50:10 EEST | Tiedote
Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.
Matalapaine tuo puuskaisia tuulia ja lumisateita maan etelä- ja keskiosaan viikonloppuna23.4.2026 15:24:58 EEST | Tiedote
Ajokeli voi huonontua hetkellisesti lumisateiden takia, jotka ovat paikoin sakeita. Myös puuskainen tuuli voi aiheuttaa vahinkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme