Oopperajoulu palaa Turkuun

Jaa

Viime vuonna suursuosion saanut Oopperajoulu palaa Turkuun sunnuntaina 14. joulukuuta. Konsertti tuo yhteen oopperan nousevia tähtiä sekä joulutunnelmaa ympäri Eurooppaa.

Turun musiikkijuhlien joulukonsertissa 14.12. nähdään nuoria oopperatähtiä, kaikille tuttuja aarioita sekä joulutunnelmaa Euroopan halki.

Konserttitalon lavalle nousee neljä tähteä, joita suuri yleisö ei vielä välttämättä tiedä: Iris Candelaria, Elsa Angervo, Tuomas Miettola ja Luke Terence Scott. Jokainen näistä nuorista on omalla tahollaan kerännyt kunniaa kansainvälisissä laulukilpailuissa ja edustaa suomalaisen oopperan kiinnostavinta kärkeä juuri nyt. Candelaria voitti ensimmäisen palkinnon sekä yleisön palkinnon Lappeenrannan laulukilpailuissa vuonna 2023, Angervo voitti heinäkuussa 2025 Timo Mustakallio laulukilpailun Savonlinnassa, Miettola on palkittu järjestyksessään ensimmäisellä Jorma Hynninen -taidepalkinnolla ja Scott valittiin vuoden 2025 arvostetun Edinburgh International Festivalin ’Rising Star of Voice’ -tähdeksi. Konserttia täydentää pianoduo Marjaana Merikanto ja Juho Keränen.

Oopperajoulun tarkoituksena on tänä vuonna nostaa esille nuoria taiteilijoita sekä tuoda eurooppalaista ja monikulttuurista joulutunnelmaa Turkuun. ”Minusta on upeaa, että saamme esitellä turkulaiselle yleisölle näitä oopperan nousevia tähtiä. Kaikki heistä ovat meritoituneita laulukilpailuissa ja heillä on upea tulevaisuus edessä”, Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Jussi Merikanto avaa taiteilijavalintoja konserttiin.

Konsertti on jaettu kahteen osaan; konsertin ensimmäinen puolikas koostuu Mozartin, Bizetin, Rossinin, Donizettin ja Verdin oopperoista, kun taas toisessa puolikkaassa yleisö saa nauttia joululauluista ympäri Eurooppaa. Konsertin ohjelma on juuri julkaistu ja on nähtävissä kokonaisuudessaan Turun musiikkijuhlien verkkosivuilla.

Turun musiikkijuhlat: Oopperajoulu 2025

14.12.2025 klo 18:00, Turun konserttitalo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye