Lohjan kaupunki

Talousveden keittokehotus Karjalohjalla; Teilinummi, Koivurinne ja Särkijärvi

29.10.2025 15:49:19 EET | Lohjan kaupunki | Tiedote

Jaa

Lohjan vesi- ja viemärilaitos tiedottaa koskien kaupungin vesijohtoverkostoon liitettyjä kiinteistöjä.

Talousveden keittokehotus Karjalohjalla; alueella Teilinummi, Koivurinne ja Särkijärvi

Tarkempi alue nähtävissä häiriökartalla: linkki keittokehotuksen häiriökartalle.

Suosittelemme talousveden keittämistä johtuen alueella sattuneesta putkirikosta. Kyseessä on varotoimenpide. Korjauksen jälkeen otamme vesinäytteen.

Tiedotamme keittokehotuksen päättymisestä, kun veden laatu on varmistettu. Keittokehotuksen arvioitu päättymisaika perjantaina 31.10.2025 klo 16 mennessä.

Keittokehotuksen aikana:

  • Kaikki juotavaksi ja ruuanlaittoon tarkoitettu vesi suositellaan keitettävän vähintään viisi minuuttia. Myös kahvi ja tee suositellaan valmistettavan keitetystä vedestä.
  • Tiskaamiseen ja peseytymiseen voi käyttää suoraan hanasta tulevaa vettä. Astioiden on hyvä antaa kuivua kokonaan ennen niiden käyttöä.
  • Käsienpesun jälkeen käsiin voi hieroa käsidesiä.

Korjaustoimenpiteistä johtuen alueella on myös vedenjakelun keskeytys 29.10.2025. Lisätietoa häiriökartalla: linkki vesikatkon häiriökartalle.

Pahoittelemme häiriötä.

Lisätietoja:
Lohjan vesi- ja viemärilaitos, verkostomestari Asko-Pekka Pyrhönen, p. 044 369 5293.

Tilaa vesilaitoksen häiriötiedotteet

Tiedotamme tekstiviestillä joko etukäteen tai nopeasti äkillisen häiriön johdosta, jotta voit varautua siihen. Lähetämme tekstiviestin automaattisesti yli 16-vuotiaille asukkaille, joiden puhelinnumero ja osoite on julkinen.

Rekisteröi numerosi palveluun itse, jos
  • puhelinliittymäsi on salainen/prepaid tai rekisteröity muuhun kuin kotiosoitteeseen (esim. työpuhelin tai kesämökki)
  • olet kieltänyt operaattoriasi luovuttamasta numeroa/osoitettasi

Rekisteröidy täällä: lohja.fi/vesivuodot-ja-jakeluhairiot

Häiriökartta

Vesi- ja viemärilaitoksen tiedotteet suunnitelluista katkoksista ja äkillisistä häiriötilanteista julkaistaan häiriökartalla: Lohjan vesi- ja viemärilaitoksen häiriökartta.

Lisätietoa kaupungin vesihuollosta

Lohjan kaupunki – Vesihuolto

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki

Kunnanjohtajien kannanotto: Länsi-​Uudenmaan asukkaat eivät voi kantaa kahta kertaa sote-​sopeutusta9.4.2026 21:40:13 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys sote‑rahoituksen siirrosta on Länsi‑Uudenmaan asukkaiden näkökulmasta kestämätön. Alueen asukkaiden palvelutarve kasvaa maan kärkivauhtia. Suurin osa sote‑palveluista kohdistuu lapsille tai ikääntyneille. Länsi‑Uudellamaalla nämä molemmat ikäryhmät kasvavat nopeammin kuin muualla maassa. Hallituksen esityksen perustelut pysyville rahansiirroille pois Uudeltamaalta eivät ole uskottavia. Ratkaisujen tulee perustua läpinäkyvään tietopohjaan ja THL:n esittämälle tutkimukseen perustuvalle mallille. Sote‑rahoitusmallia ei tule käyttää aluepolitiikan välineenä. Uusimaa joutuu kohtuuttoman leikkauksen kohteeksi Koko Uudenmaan rahoitusta esitetään leikattavaksi kolme prosenttia, muualla maassa vain prosentti. Länsi‑Uudellamaalla tämä 54 miljoonan euron sopeutus vastaa mittaluokaltaan puolta kaikesta terveysasematoiminnasta tai sekä Hangon että Inkoon kaikkien asukkaiden kaikkia sote‑palveluja. On totta, että Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen talous on tällä hetkellä tasapaino

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye