Ikäihmisten palveluihin suunnitellaan muutoksia – tavoitteena palvelujen yhdenmukaisuus koko alueella
30.10.2025 16:00:00 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten toimialueelle suunnitellaan muutoksia, joiden tavoitteena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa toimialueen palveluja. Suunnitelmat koskevat ikä- ja omaishoitokeskuksen sekä kotiin annettavien palvelujen palvelualueita. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on antanut 22.10.2025 henkilöstöjärjestöille neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi. Neuvottelut alkoivat 29.10.2025.

Pohteen ikäihmisten palveluihin esittämät muutossuunnitelmat kohdistuvat ikä- ja omaishoitokeskuksen sekä kotiin annettavien palvelujen palvelualueisiin.
Ikä- ja omaishoitokeskuksen toiminnassa tarkastellaan vastuuyksiköitä, omaishoitokeskuksen roolia, palvelutarpeenarvioinnin keskittämistä ja gerontologisen sosiaalityön organisoitumista.
Suunnitelmana on sijoittaa palveluohjaus ja tukipalvelut, ikäneuvola sekä päivätoiminta vastuuyksiköihin uudella tavalla. Palvelualueelle perustetaan suunnitelman mukaan uusi gerontologisen sosiaalityön yksikkö. Omaishoitokeskus toimii jatkossa omana yksikkönään ja palvelee kaikenikäisiä. Omaishoidon palveluohjaus keskittyy suunnitelmien mukaan ikäkeskuksen palveluohjaukseen. Näin asiakas saisi jatkossa palveluohjausta ja palvelutarpeen arvioinnin samasta paikasta.
Kotiin annettavien palvelujen osalta suunnitelmissa tarkastellaan ostopalvelujen, kotikuntoutuksen, etäkotihoidon ja kotihoidon järjestämistä. Tavoitteena on esimerkiksi yhdistää digi- ja etähoitokeskukset yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin keskusten toimintaa voidaan kehittää vaikuttavasti ja joustavasti. Kotikuntoutuksen osalta suunnitelmissa on yhdistää nykyiset kahdeksan vastuuyksikköä neljäksi.
Kotihoidon esihenkilöiden vastuualueita uudelleen järjestetään huomioiden kotihoidon 24/7 toiminta ja yöaikaisen kotihoidon turvaaminen koko Pohteen alueella. Muutoksen tavoitteena on esihenkilötyön ja vastuiden selkiyttäminen sekä vastuuyksikköjen kokojen tasaaminen. Lisäksi perustetaan uusi vastuuyksikkö: kotiin annettavien palvelujen ostopalvelut.
Muutoksilla on henkilöstövaikutuksia
Suunnitelmat edellyttävät työntekopaikkojen, työssäkäyntialueiden ja osalta työaikamuotojen tarkastelua. Alkavien yhteistoimintaneuvottelujen kohteena on yhteensä enintään 350 henkilöä. Näille henkilöille tullaan ensisijaisesti tarjoamaan työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaista vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle tai viranhaltijalle voidaan tarjota muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole tarjota tai henkilö ei ota vastaan tarjottua työtä, syntyy työnantajalle irtisanomisperuste.
Yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 29.10.2025 ja ne kestävät vähintään kuusi viikkoa. Muutoksia lähdetään toteuttamaan vuoden 2026 alusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Saari-SomerohenkilöstöpäällikköPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1201mari.saari-somero@pohde.fiMervi KoskiIkäihmisten palvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4018mervi.koski@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde suunnittelee OYSin PS1-rakennuksen osastojen muuttoa sisäilmaongelmien takia30.4.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslääkäri arvioi, että Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) PS1-rakennuksessa oleskelun terveysriski on merkittävä. Pohde pyrkii löytämään korvaavat tilat ensisijaisesti OYSin kantasairaalan ja muiden psykiatrian osastojen läheltä.
Pohde ottaa käyttöön puheterapian palvelusetelin28.4.2026 13:59:40 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 28.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti puheterapian palvelusetelin arvoista.
Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen puhelinnumero muuttuu28.4.2026 10:15:47 EEST | Tiedote
Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen puhelinnumero muuttuu maanantaina 11.5.2026. Uusi, yhteinen puhelinnumero on 08 669 4500. Numero on toiminut tähän asti Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen numerona. Jatkossa se toimii myös Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin sosiaali- ja terveyskeskusten vastaanottojen numerona.
Pohde vahvistaa lapsiperheiden varhaista tukea Pohjois-Pohjanmaalla28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää uutta toimintamallia, joka vahvistaa lapsiperheiden varhaista tukea Pohjois-Pohjanmaalla. Toimintamallia pilotoidaan Iissä, Kärsämäellä ja Vaalassa.
Päivystysapu osaksi Pohdetta27.4.2026 15:59:29 EEST | Tiedote
Päivystysapu-palvelu siirtyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen omaksi toiminnaksi 28.4.2026 alkaen. Yhteydenotto ei muutu ja asiakas toimii jatkossakin entiseen tapaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme