Jyväskylän Mattilanpeltoon rakentuu uusi Attendo-koti ikäihmisille
30.10.2025 10:18:00 EET | Attendo | Tiedote
Jyväskylässä Mattilanpellon kaupunginosassa on alkanut lokakuussa uuden Attendo-kodin rakentaminen. 60-paikkainen hoivakoti valmistuu Keljonkadulle suunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2026.

Uuden hoivakodin omistaa Northern Horizonin hallinnoima kiinteistörahasto, ja sen suunnittelusta sekä rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti. Attendo toimii hoivakodin palveluntuottajana ja vuokralaisena.
Osittain kolmikerroksiseen hoivakotiin tulee ympärivuorokautisen hoivan asukaspaikkoja yhteensä 60. Jokaisesta kerroksesta löytyy oma keittiö-, ruokailu- ja oleskelutila sekä aputiloja. Lisäksi hoivakotiin tulee saunaosasto ja henkilökunnan tiloja.
Kooltaan hoivakoti on noin 2 800 m². Hoivakodissa on panostettu viihtyisään piha-alueeseen, josta löytyy erilaisia oleskelualueita, muistopuutarha, pergola, marjapensaita, viherkasveja ja istutusallas asukkaiden omille istutuksille.
“Olemme innoissamme uudesta hoivakotihankkeestamme, joka tulee täydentämään erinomaisesti nykyistä hoivakotiverkostoamme. Uusi ja moderni hoivakoti on ennen kaikkea turvallinen koti ikääntyneille, jossa ammattitaitoinen henkilöstö tukee ja auttaa asukkaita heidän jokapäiväisessä elämässään", kertoo aluejohtaja Simo Saaranen Attendolta.
“Olemme yhdessä tulevien käyttäjien kanssa suunnitelleet tiloista toimivat ja viihtyisät niin tulevien asukkaiden kuin työntekijöiden näkökulmasta. Lisäksi tyylikäs puuverhoiltu hoivakoti istuu puutalovaltaiselle alueelle upeasti. On hienoa päästä jälleen toteuttamaan laadukkaat, kestävät ja kustannustehokkaat tilat tärkeän alueellisen palvelun tuottamiseen”, kertoo toimitusjohtaja Jussi Karjula Laptilta.
"Northern Horizon haluaa olla mukana mahdollistamassa laadukkaita ja pitkäikäisiä hoivaratkaisuja, jotka tukevat ikääntyneiden hyvinvointia ja kestävän rakentamisen periaatteita. Jyväskylän uusi hoivakoti on erinomainen esimerkki vastuullisesta sijoittamisesta, joka tuottaa sekä yhteiskunnallista että taloudellista arvoa – kohteelle tavoitellaan BREEAM In-Use Excellent -sertifikaattia”, kertoo sijoitusjohtaja Jannika Kankare Northern Horizonilta.
Lisätiedot
Simo Saaranen, aluejohtaja, Attendo, p. 040 550 7358, simo.saaranen@attendo.fi
Avainsanat
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäj
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo palkkaa Olarinpuistoon ulkopuolisen selvityshenkilön30.1.2026 13:16:29 EET | Tiedote
Attendo Olarinpuistossa tapahtui viime viikonloppuna vakava laiminlyönti. Asia nousi myös julkiseen keskusteluun Attendon laajan aiheesta tekemän sisäisen tiedotuksen seurauksena.
Attendo Olarinpuistossa vakava laiminlyönti: ”Nostamme vakavat laiminlyönnit esiin yhteisesti ottaaksemme opiksi”29.1.2026 16:42:19 EET | Tiedote
Attendo Olarinpuistossa tapahtui viikonloppuna vakava laiminlyönti. Asukas menehtyi omassa huoneessaan tehtyään 11 kertaa tunnin aikana hälytyksen turvarannekkeellaan. Yksikään hälytys ei mennyt perille, eikä niihin reagoitu, sillä molemmat hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat pois päältä.
Hoivakoti Tervaniitty Kuopiossa siirtyy Attendolle28.1.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Kuopiossa sijaitsevan hoivakoti Tervaniityn toiminta siirtyy Attendolle syksyn 2026 aikana. Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Attendo tekevät tiivistä yhteistyötä muutoksen käytännön toteutuksessa. Hoivakodin päivittäinen toiminta jatkuu normaalisti.
Eveliina Huurre nimitetty Attendon liiketoimintajohtajaksi15.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Attendo on nimittänyt Eveliina Huurteen liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Huurre luotsaa jatkossa Attendon ikäihmisten palveluita, ateriapalveluita sekä kansainvälistä rekrytointipalveluita ja aloittaa tehtävässään 22.6.2026.
Attendon kotihoito Kotkassa päättyy – jokainen asiakas voi jatkaa omassa kodissaan12.12.2025 14:15:00 EET | Tiedote
Attendon Kotkan kotihoidon henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut on saatu päätökseen, ja näiden seurauksena Attendon tarjoamat palvelut Kotkan kotihoidossa päättyvät 31.12.2025. Kymenlaakson hyvinvointialue ja muut yksityiset palveluntuottajat jatkavat palveluiden tarjoamista 1.1.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme