Maailman Kuvalehdelle Julius-palkinto ja Pronssipantteri-tunnustus
30.10.2025 12:00:00 EET | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry | Tiedote
Maailman Kuvalehden päätoimittajalle Anni Valtoselle on myönnetty Aikakauslehtien päätoimittajat ry:n Julius-palkinto. Lisäksi lehti on saanut Pronssipantteri-kulttuuripalkinnon.

Maailman Kuvalehti on saanut tällä viikolla tuplasti tunnustusta: Aikakauslehtien päätoimittajat ry on myöntänyt vuotuisen Julius-palkintonsa lehden päätoimittajalle Anni Valtoselle. Lehdelle on myönnetty myös Suomen Länsi-Afrikan instituutin Villa Karon kulttuuripalkinto Pronssipantteri.
Julius-palkinto myönnetään päätoimittajalle, jolla on esimerkiksi takanaan monipuolinen ja menestyksekäs ura, joka on kehittänyt journalistisen kerronnan muotoja tai joka on merkittävä mielipidevaikuttaja ja humaanien arvojen sekä oikeudenmukaisuuden edistäjä.
“Olen valtavan iloinen tunnustuksesta. Se tuntuu erityisen tärkeältä kaoottisessa maailmantilanteessa, jossa vastakkainasettelut tuntuvat vain lisääntyvän. Ulkomaanjournalismissa kriisit ja sodat ovat keskiössä, ja koen, että tehtäväni Maailman Kuvalehdessä on avartaa lukijoiden maailmankuvaa myös konfliktien tuolle puolen“, Anni Valtonen sanoo.
“Maailma on yhtä aikaa hirveä ja kaunis. Journalismi voi olla väline myös yhteyden ja ymmärryksen luomiseen: maailman ihmiset elävät erilaisissa olosuhteissa, mutta meitä kaikkia yhdistää yhteinen ihmisyys.”
Anni Valtonen on valmistunut Tampereen yliopistosta vuonna 1998. Hän on työskennellyt Maailman Kuvalehdessä vuodesta 2009 ja sen päätoimittajana vuodesta 2015. Hän on kirjoittanut tietokirjat Uusia suomalaisia (2014), Elämäni Kolumbia (2020) ja Mikko Valtonen – Elämän eränkävijä (2022). Lisäksi hän kirjoittaa kirjallisuuskritiikkejä Helsingin Sanomiin.
Pronssipantteri ennakkoluulojen vähentämisestä
Maailman Kuvalehden saama Villa Karon Pronssipantteri-palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on edistänyt yhteisymmärrystä ja vähentänyt ennakkoluuloja kulttuurien välillä.
Palkintoperustelujen mukaan Maailman Kuvalehti tarjoaa johdonmukaista ja laadukasta journalismia, joka käsittelee globaalisti merkittäviä ilmiöitä. Se tuo esiin niitä tarinoita, jotka jäävät usein kuulematta.
”Lehti toimii siltojen rakentajana: se tuo lukijoille ymmärrystä eri kulttuureista ja yhteiskunnista, vähentää yksipuolisuutta maailman kuvaamisessa ja haastaa ennakkoluuloja.”
Tänä vuonna 40 vuotta täyttävää Maailman Kuvalehteä julkaisee suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo ry.
“Nämä tunnustukset ovat meille osoitus siitä, että työllämme on merkitystä. Pyrimme välittämään luotettavaa ja moniäänistä tietoa aiheista, jotka usein jäävät liian vähälle huomiolle, jotta globaaleja kehityskysymyksiä ja niiden syitä sekä seurauksia ymmärrettäisiin entistä paremmin”, sanoo Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni ValtonenpäätoimittajaMaailman Kuvalehti / Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:+358 50 317 6717anni.valtonen@fingo.fiKuvat

Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Maailman Kuvalehti
Maailman Kuvalehti on laadukas, vastuullinen ja riippumaton maailman ääni, joka avaa
maailman tapahtumia, ilmiöitä ja kehityskulkuja asiantuntevasti, rohkeasti ja koskettavasti −
tarvittaessa kriittisellä otteella. Lehden sisällöissä yhdistyy ajankohtaisuus ja syvempi taustoittaminen. Maailman Kuvalehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa painettuna ja päivittäin verkossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Fingo: Stubb puolusti YK:ta ja monenkeskisyyttä – Ukrainasta kansainvälisen oikeuden kielellä, Gazasta humanitaarisella22.9.2026 21:52:22 EEST | Tiedote
Presidentti Alexander Stubb piti Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa tiistai-iltana Suomen aikaa. Puhe oli selkeä YK:n ja monenkeskisyyden puolustus. Kansainvälisestä oikeudesta Stubb puhui kuitenkin Ukrainan kohdalla eri kielellä kuin Gazan.
Fingo: Suomi hakee turvallisuusneuvostoon – Stubbin puhe YK:ssa on kampanjan ensimmäinen näyttö21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Presidentti Alexander Stubb pitää Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa tiistaina 22. syyskuuta. Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo seuraa puhetta kolmen kysymyksen kautta: johdonmukaisuuden, kumppanuuden ja sen, kuka YK:ssa päättää ja kuka pääsee mukaan.
Yhdysvallat kalastelee Afrikan maiden terveysdataa – mutta miksi? Sitä selvittää tuore Maailman Kuvalehti9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvallat vaatii kehittyviltä mailta terveysdataa vastineeksi avusta. On epäselvää, mitä maa aikoo sillä tarkalleen tehdä, mutta seuraukset voivat olla tuhoisat, ennustavat Maailman Kuvalehden haastattelemat asiantuntijat.
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen1.9.2026 09:27:52 EEST | Tiedote
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle avoimen kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta, joka alkaa tänään Irlannin Wicklow'ssa.
Suomi lopettaa UNRWA:n rahoituksen kesken humanitaarisen kriisin — ainoa esitetty peruste on kritiikki, jolle YK:n kansainvälinen tuomioistuin ei löytänyt näyttöä28.8.2026 13:16:18 EEST | Tiedote
Suomi lopettaa tukensa YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle UNRWA:lle kesken Gazan humanitaarisen kriisin. Suomen tuki UNRWA:lle on ollut 5 miljoonaa euroa vuodessa. Ainoa perustelu, jonka ministeri Ville Tavio on esittänyt, on kritiikki UNRWA:n ja Hamasin välisen palomuurin riittävyydestä. YK:n kansainvälinen tuomioistuin arvioi väitettä viime lokakuussa eikä löytänyt sille näyttöä. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo vaatii hallitusta kertomaan, mihin arvioon päätös nojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme