Vankien terveystutkimus palkittiin kansainvälisellä tutkimuspalkinnolla
30.10.2025 09:07:30 EET | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vankiterveydenhuollon ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteinen Vankien terveys ja hyvinvointi 2023-tutkimus (Wattu IV) sai rikosseuraamusalan maailmanjärjestö ICPAn vuoden 2025 tutkimuspalkinnon.

Kansainvälinen palkintoraati totesi perusteluissaan, että Wattu IV-tutkimus korostaa toiminnan perustumista tietoon ja ymmärrykseen sekä lisää ammattimaisuutta ja laadukkuutta rikosseuraamusalalla. Lisäksi se kannustaa yhteistyöhön, kumppanuuteen ja ammatillisen tiedon jakamiseen. Tutkimus edistää myös inhimillisempää suhtautumista vankeihin ja rikoksentekijöihin.
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi korostaa, että vankeusaika on harvinainen mahdollisuus vaikuttaa niihin monimutkaisiin ongelmiin, joita vangeilla on: päihderiippuvuuksiin, mielenterveysongelmiin, syrjäytymiskehitykseen. Tutkimustieto on väline parempaan päätöksentekoon ja vaikuttavaan kehittämiseen.
Tutkimuspalkinto myönnettiin 29.10. Istanbulissa järjestetyssä ICPAn konferenssissa. Järjestö jakaa vuosittain Correctional Excellence Award -palkintoja eri kategorioissa rikosseuraamusalan kehittämiseksi tehdyistä saavutuksista.
THL:n johtaja Anneli Poudan mukaan palkinto on upea osoitus tärkeän tutkimushankkeen onnistumisesta ja merkityksestä.
-On ollut kunnia saada johtaa tutkimusta, joka tavoitti poikkeuksellisen laajasti lähes kaikista palveluista ulkopuolelle jääviä ihmisiä. Heidän luottamuksensa ansiosta me tiedämme nyt, millaisia ongelmia vaikeasti syrjäytyneillä ihmisillä on ja - mikä tärkeintä - mitä asioille on mahdollista tehdä. Tämä tieto kasvattaa meidän kaikkien elämänlaatua ja lisää yhteiskunnan turvallisuutta, sanoo tutkimuksen johtaja Mika Rautanen.
Tuloksia on hyödynnetty toiminnassa
Tutkimuksen tuloksia on jo hyödynnetty vankiloiden ja vankiterveydenhuollon toiminnan suunnittelussa. Esimerkkeinä ADHD:n tunnistamisen ja hoitokäytäntöjen uudistaminen, opioidikorvaushoito-ohjelmat sekä C-hepatiitin käsittely ovat uudistuneet tutkimuksen julkaisun jälkeen. Toimenpiteet auttavat paitsi vankien terveyden paranemista, myös henkilöstön työturvallisuuden ja motivaation lisäämisessä.
Myös laillisuusvalvoja on hyödyntänyt työssään tutkimuksen tuloksia. Huhtikuussa 2025 annetussa vankien psykiatrisen hoidon saatavuutta koskeneessa apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa viitattiin WattuIV-tutkimuksen keskeisiin havaintoihin.
Vangit ovat motivoituneita parantamaan terveyttään
Vankien terveys ja hyvinvointi 2023-tutkimus tarkastelee vankien terveyttä ja hyvinvointia monipuolisesti: käsiteltäviä aiheita olivat muiden muassa vankien psykoottiset häiriöt, yksinäisyyden kokemukset, infektiotaudit, tupakointi ja sosiaalinen osallisuus.
Tutkimuksen mukaan vangit ovat motivoituneita parantamaan terveyttään. Terveyden kohentuessa osallistuminen vankilan toimintoihin – kuten vankityöhön, opiskeluun ja erilaisiin kuntoutusohjelmiin – voi lisääntyä. Lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten laatimia hoitosuunnitelmia voidaan hyödyntää vapautumisen jälkeisen kuntoutuksen suunnittelussa.
Tutkimuksen visuaalinen ulkoasu ja lukijaystävällinen teksti auttavat myös suurta yleisöä tutustumaan tähän erityisalaan. Tutkijat kertovat, että kirja on löytänyt paikkansa myös opiskelijakirjastoissa.
-Nyt palkittu tutkimus oli neljäs vankien terveyttä koskeva tutkimus. Vankien terveyttä on tieteellisesti tutkittu Suomessa 1970-luvulta alkaen, kertoo erityisasiantuntija Sasu Tyni.
Ensimmäinen laaja vankilaan saapuvien vankien terveyttä, työkykyä ja hoidontarvetta selvittävä tutkimus julkaistiin vuonna 1985 (Wattu I), joka samalla oli lajissaan ensimmäinen maailmassa. Jatkotutkimukset julkaistiin 1990-luvun alussa (Wattu II) ja vuonna 2010 (Wattu III). Tämän jälkeen emeritusprofessori Matti Joukamaan ja hänen tutkimusryhmänsä tutkimusperinnettä jatketaan useilla Vankien terveys ja hyvinvointi -tutkimushankeen jatkotutkimuksilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Rautanen, tutkimuksen johtaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
etunimi.sukunimi@thl.fi
puh. 029 5245 766
Erityisasiantuntija Sasu Tyni,
Rikosseuraamuslaitos
etunimi.sukunimi@om.fi
puh. 029 5688412
Linkit
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Ny cellbyggnad möter växande behov av fångplatser i Åbo – grundstenen muras i dag28.5.2026 07:09:42 EEST | Pressmeddelande
Grundstenen till en ny cellbyggnad vid Åbo fängelse muras i dag i Starrbacka. Projektet ökar Åbo fängelses kapacitet med 143 nya platser och svarar på det ökade behovet av fångplatser i Finland. Den nya cellbyggnaden tas i drift i början av 2028.
Uusi sellirakennus vastaa kasvavaan vankipaikkatarpeeseen Turussa – peruskivi muurataan tänään28.5.2026 07:09:42 EEST | Tiedote
Turun vankilan uuden sellirakennuksen peruskivi muurataan tänään Saramäessä. Hanke lisää Turun vankilan kapasiteettia 143 uudella vankipaikalla ja vastaa kasvaneeseen vankipaikkatarpeeseen Suomessa. Uusi sellirakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2028.
Fängelsehundar gör upp om mästerskapet i Mäntsälä13.5.2026 14:05:50 EEST | Pressmeddelande
I Mäntsälä ordnas den 26 till 28 maj 2026 FM-tävlingar för fängelsehundar, där hundar som arbetar i fängelser tillsammans med sina förare tävlar om det nationella mästerskapet. Tävlingsplatsen är Keudas enhet Saaren kartano i Mäntsälä. Allmänheten och representanter för media är välkomna att följa tävlingarna.
Vankilakoirat ottavat mittaa toisistaan Mäntsälässä13.5.2026 11:26:51 EEST | Tiedote
Mäntsälässä järjestetään 26.–28.5.2026 vankilakoirien SM-kilpailut, joissa vankiloissa työskentelevät koirat ohjaajineen kilpailevat valtakunnallisen mestaruuden saavuttamisesta. Kilpailupaikkana toimii Keudan toimipiste Saaren kartano. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kilpailuja.
Våldsbrott är det vanligaste primära brottet – statistisk årsbok 2025 publicerad5.5.2026 10:01:55 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndighetens statistiska årsbok 2025 sammanställer uppgifter om primära brott hos dömda och personer som avtjänar samhällspåföljd, längder på straff samt trender som påverkat antalet personer som avtjänar påföljder.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme