Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tositarinat liikenneonnettomuuksista herättelevät nuoria Heinolassa
30.10.2025 09:21:57 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Nuorille tapahtuu suhteessa enemmän liikenneonnettomuuksia kuin millekään muulle ikäryhmälle. Nuoria herätellään liikenteen riskeihin ja rohkaistaan tekemään fiksuja valintoja Punainen Liitu -esityksen avulla Heinolassa 11. marraskuuta 2025.
Lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori, vaikka nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia. Nuorten vakaville liikenneonnettomuuksille tyypillisiä piiteitä ovat kova vauhti, päihtyneenä ajaminen, tieltä suistumiset ja kiinnittämättömät turvavyöt. Nuorilla kuljettajilla onkin kohonnut onnettomuusriski.
Toisen asteen opiskelijoille suunnattu Punainen Liitu -esitys pyrkii estämään onnettomuuksia tunteisiin vetoavalla videotarinalla sekä ammattilaisten kokemuksilla. Video kertoo todellisesta liikenneonnettomuudesta, jossa loukkaantui ja menehtyi nuoria. Videon rinnalla kuullaan pelastajan, poliisin ja ensihoitajan omakohtaiset kokemukset onnettomuuspaikoilta. Puheenvuoro on myös onnettomuudessa halvaantuneella henkilöllä.
– Tavoitteena on, että esityksen nähtyään nuoret tekevät fiksuja valintoja liikenteessä. Toivomme nuoren oivaltavan, että omilla vastuullisilla valinnoilla voi oikeasti vaikuttaa omaan ja kavereiden turvallisuuteen, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara kertoo ja jatkaa:
– Usein nuorten liikenneonnettomuudet liittyvät vapaa-ajan liikkumiseen. Silloin saatetaan juoda alkoholia tai käyttää muita päihteitä ja tunnelma voi muutenkin kohota riehakkaaksi. Kaverit voivat onneksi vaikuttaa kuljettajan käyttäytymiseen. Kannattaakin aina sanoa ääneen, jos meno tuntuu turvattomalta.
Tärkeä osa toimintamallia on esityksen jälkeen oppilaitoksissa pidettävä jälkikeskustelu, joka käydään opettajien johdolla pienryhmissä.
Liikenneturva on havainnut, että erilaisten liikenneturvallisuusesitysten tehoa pystytään parantamaan, kun nähtyä käsitellään jälkikäteen pienemmissä ryhmissä. Keskeisenä ajatuksena on pohtia nähtyä ja koettua oman itsensä näkökulmasta. Punainen Liitu -esityksessä on tunteita herättävää sisältöä, joten asioiden ja tunnetilojen purku on tarpeen.
Tavoite tuoda esitys ensi vuonna myös Lahteen
Punainen Liitu järjestetään Päijät-Hämeessä nyt pitkästä aikaa. Heinolan Punaiseen Liituun on 11. marraskuuta kutsuttu kaikki Heinolan lukiolaiset sekä Salpauksen ammattioppilaitoksen Heinolan kampuksen opiskelijat. Tilaisuuden järjestävät Liikenneturva ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos. Mukana ovat myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito sekä Hämeen poliisilaitos.
Tilaisuus on lisäksi Salpauksen media-alan opiskelijoiden esitystekniikan harjoittelutilaisuus.
– Tavoitteenamme on saada esitys ensi vuonna myös Lahteen ja luoda näistä säännölliset tapahtumat, jotka tavoittaisivat mahdollisimman paljon alueemme toisen asteen opiskelijoista. Punainen Liitu -esitys on vaikuttava ja herättää varmasti nuoria miettimään liikenneturvallisuutta, koulutuspäällikkö Mari Ukkonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös median edustajat.
Median ilmoittautuminen 10.11. kello 16 mennessä koulutuspäällikkö Mari Ukkoselle: p. 0440 773 207, mari.ukkonen@paijatha.fi
Punainen Liitu -esityksen yhteydessä opiskelijoille järjestetään Liikenneturvallisuuspäivä klo 9–14.
Liikenneturvan tilastoja nuorten liikenneonnettomuuksista:
https://www.liikenneturva.fi/tutkimukset/nuorten-henkilovahingot-tieliikenteessa/
Yhteyshenkilöt
Mari Ukkonenkoulutuspäällikkö
Puh:0440 773 207mari.ukkonen@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Nastolaan suunnitteilla oleva uusi sotepe-keskus kokoaa palveluja saman katon alle21.9.2026 14:42:45 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valmistelee Nastolaan uutta sotepe-keskusta, johon kootaan sosiaali- ja terveyspalveluja, kuntoutuspalveluja sekä pelastustoimen toimintoja. Lahden kaupungin Nastolan kaupunginosaan rakennettavan uudiskohteen tavoitteena on tarjota alueen asukkaille sujuvat ja helposti saavutettavat palvelut yhdessä toimipisteessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ennakollisen talouden ohjausmenettely täsmensi hakemusta alijäämien kattamiseksi21.9.2026 13:24:31 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli 21.9. kokouksessaan ennakollisessa talouden ohjausmenettelyssä täsmentynyttä alijäämän kattamisajan pidennyshakemusta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Työ osallisuuden ja terveellisten elintapojen vahvistamiseksi jatkuu18.9.2026 12:23:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, kunnat ja muut alueelliset toimijat vahvistavat lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointia pitkäjänteisellä yhteistyöllä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:06:45 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aluehallitukselle esitetään yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana ensi vuoden talousarviovalmistelua14.9.2026 14:44:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittää yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme