EVA: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti niin israelilaisiin kuin palestiinalaisiinkin, mutta konfliktin ratkaisu jakaa kansaa
31.10.2025 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti sekä tavallisiin israelilaisiin että palestiinalaisiin, mutta näkemykset Israelin toiminnasta ja Palestiinan tunnustamisesta jakaantuvat rajusti oikeisto- ja vasemmistopuolueiden kannattajien välillä.

EVAn tuoreen syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan neljä viidestä (80 %) suhtautuu Hamasin hallintoon kielteisesti ja 63 prosenttia näkee Israelin hallituksen kielteisessä valossa. Sen sijaan tavallisiin israelilaisiin (61 %) ja palestiinalaisiin (60 %) likimain yhtä moni suomalainen suhtautuu myönteisesti.
Puolet (50 %) katsoo ”Gazan sodan vihdoin tuoneen päivänvaloon julmuuden, jolla Israel on aina kohdellut palestiinalaisia”, ja neljäsosa (25 %) suhtautuu kyseiseen väitteeseen torjuvasti. Vajaa neljäsosa (23 %) katsoo, että ”suomalaisten on syytä pysyä olemassaolostaan aina taistelemaan joutuneen Israelin tukena, vaikka Gazan sota on ollut traaginen”, ja 45 prosenttia ei yhdy näkemykseen Israelin tukemisesta.
”Suomalaisten sympatiat kallistuvat pikemminkin palestiinalaisten kuin Israelin valtion puolelle”, toteaa analyysin kirjoittaja, EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Palestiinan tunnustaminen jakaa mielipiteitä
Konfliktin tulkinta jakaa puolueiden kannattajat selvästi kahteen leiriin. Vasemmistopuolueiden (vasemmistoliitto, vihreät, SDP) kannattajat korostavat palestiinalaisten oikeuksia, kun taas oikeistopuolueiden (kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit) kannattajista useimmat suhtautuvat torjuvasti etenkin Palestiinan tunnustamiseen.

39 prosenttia katsoo, että Suomen pitää tunnustaa Palestiina mahdollisimman pian, 31 prosenttia on eri mieltä, ja 29 prosenttia ei ota kantaa asiaan.
Hallituspuolueiden sekä keskustan kannattajien enemmistö edellyttää Hamasin aseistariisuntaa välttämättömänä ehtona Palestiinan tunnustamiselle. Kokonaisuudessaan puolet (49 %) suomalaisista edellyttää edellä mainittua ehtoa, mutta viidennes (21 %) ei pidä sitä välttämättömänä.
Yli puolet (53 %) suomalaisista on sitä mieltä, että "Venäjän tavoin myös Israel pitäisi eristää kaikesta kansainvälisestä yhteistyöstä, kunnes se alkaa kunnioittaa palestiinalaisten oikeuksia", neljäsosa (26 %) on eri mieltä. Vain viidennes (20 %) pitää pyrkimyksiä eristää Israel kansainvälisestä yhteistyöstä Gazan sodan varjolla juutalaisvastaisina, mutta vajaa puolet (47 %) ei tällaista kytköstä näe. Kolmannes (32 %) ei osaa arvioida asiaa.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.-20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiKuvat
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua7.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset suhtautuvat vastahakoisesti ajatukseen puolustusverosta28.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvua mieluummin karsimalla valtion muita menoja kuin kiristämällä verotusta, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.
EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana10.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten velkahuoli kasvussa – useampi haluaa jatkoa menoleikkauslinjalle kuin veronkiristyksiä30.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten huoli valtion velkaantumisesta on kasvanut vuodentakaiseen nähden, ja enemmistö haluaa jatkaa julkisen talouden tasapainottamista myös tällä vaalikaudella. Kansalaisten keinovalinta painottuu aiempaa selvemmin menojen sopeutukseen: veronkiristyksiä kannattaa aiempaa harvempi, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




