Jyväskylän yliopisto sai uuden huippuyksikön: Kvanttimateriaalien huippuyksikkö luo perustaa tulevaisuuden teknologioille
30.10.2025 11:15:28 EET | Jyväskylän yliopisto | Uutinen
Suomen Akatemia on valinnut uudet tutkimuksen huippuyksiköt vuosille 2026–2033. Jyväskylän yliopisto johtaa uutta Kvanttimateriaalien huippuyksikköä. Lisäksi Jyväskylän yliopisto on mukana Helsingin yliopiston johtamassa Neutronitähtifysiikan huippuyksikössä. Kaikkiaan Suomen Akatemia valitsi huippuyksikköohjelmaan 11 yksikköä.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kaisa Miettinen on tyytyväinen Jyväskylän yliopiston menestymiseen huippuyksikköhaussa:
”Olen todella iloinen ja ylpeä tutkijoidemme menestyksestä. On upeaa saada kaksi uutta jäsentä huippututkimusyksikköperheeseemme. Huippututkimusyksikköstatus antaa resurssien lisäksi näkyvyyttä ja lisää tutkimuksen vaikuttavuutta."
"Haluan lämpimästi onnitella tutkijaryhmiä ansiokkaasta työstä ja samalla toivottaa menestystä itse huippututkimusyksikön toimintaan. Tällainen pitkäaikainen rahoitus antaa edellytykset tehdä uutta luovaa tutkimusta ja samalla ottaa tutkimuksellisia riskejä avattaessa uusia tieteen latuja”, sanoo Kaisa Miettinen.
Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksiköt kuuluvat tieteenaloillaan kansainväliseen kärkeen. Akatemia valitsee huippuyksiköt kahdeksaksi vuodeksi. Huippuyksiköitä rahoittavat Suomen Akatemia, yliopistot ja tutkimuslaitokset.
Jyväskylän yliopisto johtaa ensi vuodesta alkaen kaikkiaan neljää huippuyksikköä.
Kvanttimateriaalien huippuyksikkö luo perustaa tulevaisuuden materiaaliteknologioille
Jyväskylän yliopiston johtama uusi Kvanttimateriaalien huippuyksikkö (QMAT) soveltaa moderneja kvantti-informaatiomenetelmiä kvanttimateriaalien karakterisointiin ja etsii tapoja hyödyntää kvanttimateriaalien uusia ominaisuuksia elektroniikan ja fotoniikan sovelluksissa.
Yksikköä johtaa professori Tero Heikkilä Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta ja Nanotiedekeskuksesta. Konsortioon kuuluvat tutkijat Aalto-yliopistosta, Tampereen yliopistosta ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:stä.
Huippuyksikön tavoitteisiin kuuluvat 2D-hybridimateriaalien, ferrosähköisyyden, multiferroisten materiaalien, suprajohtavuuden, atomitasoisen optiikan, spin-nesteiden, murtoluku-Chern-eristeiden tutkiminen, kvanttigeometrian roolin selvittäminen kvanttimateriaalien vasteen karakterisoinnissa, virtuaalisten materiaalien valmistaminen kvanttitietokoneilla sekä suprajohteisiin ja/tai ferroelektrisiin hybridirakenteisiin perustuvien laitteiden toiminnallisuuksien löytäminen.
Kaikki yksittäiset tavoitteemme ovat todella haastavia ja kunnianhimoisia, ja niiden saavuttaminen vaatii juuri huippuyksikön kaltaisen pitkäjänteiseen rahoitukseen perustuvan yhteistyörakenteen. Meillä on todella vahva konsortio, luotan meidän saavuttavan suuren osan tavoitteistamme ja lisäksi jotain aivan uutta ja odottamatonta”, sanoo Tero Heikkilä.
Huippuyksikön perustutkimus edistää Suomessa jo vahvaa kvanttiteknologia-alaa ja luo uudentyyppisiä materiaaleja ja niihin perustuvia toiminnallisuuksia elektroniikkaan ja fotoniikkaan.
Huippuyksikön ytimessä on kuitenkin puhdas tavoite selvittää, millaisia materiaalien elektronisia olomuotoja voi olla olemassa”, Heikkilä painottaa.
Kvanttimateriaalien huippuyksikkö täydentää Jyväskylän yliopiston vahvaa kvanttiteknologian tutkimusrintamaa. Jyväskylän yliopisto on mukana Suomen kvanttilippulaiva-tutkimusyhteisössä sekä siihen liittyvässä kvanttiteknologian tohtoripilotissa. Yksi Jyväskylän yliopiston tutkimuksen uusista profilointialueista on Nanoteknologian kvanttisimulaatiot ja mittaukset (qSime), jossa sovelletaan kvanttilaskentaa nanomateriaalien simuloinnissa.
JYU mukana Neutronitähtifysiikan huippuyksikössä
Suomen Akatemia valitsi uudeksi huippuyksiköksi Helsingin yliopiston johtaman Neutronitähtifysiikan huippuyksikön. Jyväskylän yliopistosta ovat mukana professori Anu Kankainen ja apulaisprofessori Markus Kortelainen fysiikan laitokselta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 472 1162tanja.s.heikkinen@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Monialainen kestävyystieteen konferenssi tuo alan huippuasiantuntijat Jyväskylään 6.–8.5.202628.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen Wisdom Days: Science for Sustainability Transformations -konferenssi järjestetään 6.–8.5.2026 Jyväskylän yliopistossa. Konferenssi tuo yhteen yli 300 tutkijaa ja asiantuntijaa rakentaen tieteidenvälistä kansainvälistä yhteistyötä ilmastokriisin, luontokadon ja sosiaalisen eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Tapahtuma on avoin median edustajille.
Tutkimus: Lempimusiikki auttaa jaksamaan kovatehoista harjoittelua pidempään28.4.2026 07:44:38 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan itse valittu musiikki voi pidentää kovatehoista kestävyysharjoittelua ilman, että suoritus tuntuu raskaammalta. Kuntoilijoilla teetetyssä tutkimuksessa osallistujat jaksoivat polkea musiikin tahdissa lähes 20 prosenttia pidempään. Tuloksilla on käytännön hyötyä niin urheilijoille kuin jokapäiväisille kuntoilijoille.
Uusi korkeakoulupedagogiikan tutkimusprofessori nostaa tiedon merkityksen osaamisen rinnalle27.4.2026 16:56:02 EEST | Tiedote
Koulutuksen tutkimuslaitoksen uusi tutkimusprofessori Johanna Annala tutkii korkeakoulujen opetussuunnitelmien merkitystä opiskelijan, opettajien, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tutkimus: Uhrius ei ole neutraalia, vaan vallankäytön väline terrorismikeskusteluissa27.4.2026 14:51:14 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että uhriutta rakennetaan julkisessa terrorismikeskustelussa strategisesti ja myös poliittisiin tarkoituksiin. FM Anna‑Maija Ylä‑Mattila analysoi Saksassa käytyä yhteiskunnallista keskustelua äärioikeisto‑ ja ääri‑islamistisesta terrorismista ja paljastaa eroja siinä, keitä pidetään suremisen arvoisina uhreina, ja ketkä jäävät keskustelussa varjoon. Tutkimus tarkastelee ensiauttajia osana laajempaa kysymystä siitä, kenet ylipäätään nähdään terrori-iskujen uhrina.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff tutkii johtamista ikääntymisen ja muuttuvan työelämän näkökulmista27.4.2026 09:02:51 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff keskittyy tutkimuksessaan johtamisen, organisaatiokäyttäytymisen ja terveyden kysymyksiin. Hän tarkastelee näitä tutkimusaiheita etenkin ihmisten käyttäytymisen ja vastuullisuuden näkökulmasta. Von Bonsdorff on aloittanut professorina 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme