Uutisvuodon konkareille oma podcast – Tervo & Halme alkaa Podmessa 31.10.
31.10.2025 06:45:00 EET | Podme | Tiedote
Uutisvuodosta tutut Jari Tervo ja Jani Halme ruotivat uudessa podcastissaan viikon merkittävät uutistapahtumat. Perjantaina 31.10. Podme-palvelussa alkavan Tervo & Halmeen jokaisessa jaksossa kuullaan ajankohtaista asiaa maailmanmenosta ainakin kahden tuopin verran.

Tv-ohjelma Uutisvuodostakin Suomen kansalle tutuksi tulleet Jari Tervo ja Jani Halme aloittavat lokakuun viimeisenä päivänä Podme-palvelussa podcastin, joka pitää kuuntelijat ajan tasalla viikon ajankohtaisista uutisista. Perjantaisin ilmestyvä Tervo & Halme on humoristinen ajankohtaissatiiri.
Jari Tervo ja Jani Halme olivat molemmat isona osana Uutisvuotoa, pisimpään yhtäjaksoisesti Suomen televisiossa esitettyä viihdeohjelmaa, jonka suosio kesti peräti 20 vuotta. Etenkin Tervo, nyt 66, tuli tunnetuksi vuonna 1998 alkaneen ja keväällä 2018 päättyneen ohjelman voimahahmona peräti 19 vuoden ja yli 640 jakson myötä. Halme toimi ohjelman kapteenina kahtena vuotena Tervon jälkeen.
Uuden podcastin tuottajana toimii Baba Lybeck, joka oli Uutisvuodon ylituomari kahdeksan vuoden ajan vuosina 2010-2018.
– Sain kahdeksan vuotta joka perjantai Uutisvuodon nauhoituksissa nauraa Jari Tervon ja myöhemmin myös Jani Halmeen jutuille. Jäin kaipaamaan sitä niin paljon, että kysyin, lähtisivätkö he tekemään kanssani uutta podcastia – ja suureksi ilokseni he suostuivat. Tosin Jari kysyi ensin epäilevästi, mitä nämä podcastit oikeastaan ovat, Lybeck kertoo.
Nykyisin Tervo sanoo jo tietävänsä, mikä podcast on.
– Kyllä. Podcast-on radio-ohjelma ilman kanavaa. Joskus myös ilman ohjelmaa, Tervo kertoo.
Tervo & Halme avaa uuden kategorian osaksi Podmen sisältötarjontaa.
– Olemme jo pitkään halunneet tuoda uutis- ja ajankohtaispodcastin osaksi Podmen valikoimaa. Olen älyttömän innoissani siitä, että Tervo & Halme -podcastin myötä pääsemme näin avaamaan meille uuden kategorian – ja vieläpä tällaisen tekijätiimin kanssa. Uutissatiiria julkaistaan ylipäänsä Suomessa aika vähän, ja nämä kolme [Tervo, Halme ja Lybeck] ovat todella sen genren mestareita. Siksi odotan itsekin malttamattomana tulevia jaksoja, Podme Suomen premium-sisältöjen vastaava tuottaja Mirka Vesala sanoo.
Harjoittelua takana 35 000 kilometrin verran
Tervo ja Halme ovat tottuneet yhteisen ohjelman tekemiseen, sillä he ovat tehneet viime vuosina Ylelle dokumentaarista matkasarjaa Tervo & Halme: tosisuomalaisuutta etsimässä.
Vasta ohjelmaa tehdessä he ovat tutustuneet kunnolla toisiinsa. Nyt he tuntevat olonsa kotoisaksi toistensa seurassa.
– Harjoittelimme tätä podia varten vuosikausia ja 35 000 kilometriä matkailuautossa tehdessämme Tervo & Halme -televisio-ohjelmaa, Halme toteaa ja jatkaa:
– Jari on siitä erikoinen sälli, että hänen juttupankkinsa on ehtymättömyydessään loputon. Kiva päästää muitakin kuulemaan noita tarinoita.
– Jani on siitä jäyhä mies, että hän avaa suunsa vain silloin kun hänellä on asiaa. Hän avasi suunsa, kun automme nytkähti liikkeelle. Hän sulki sen 35 000 kilometrin kuluttua, Tervo puolestaan kuvailee juontopariaan pilke silmäkulmassa.
Tervo & Halme -podcast pureutuu ajankohtaisiin uutisaiheisiin ja maailman kummallisuuksiin satiirisin keinoin. Kaksikko lupaa podinsa jokaisen jakson tuottavan asiaa ainakin kahden tuopin verran.
– Podissa pääsen suosikkipuuhani pariin, eli istumaan Jarin kanssa kapakkaan. Se tarkoittaa loputonta, yllätyksellistä ja taatusti punnittua puhetta ajankohtaisista asioista, Halme heittää.
Suomen menestyksekkäimpiin kirjailijoihin lukeutuva Jari Tervo on tullut tunnetuksi pitkän uransa aikana myös toimittajana ja runoilijana. Parikkalaislähtöinen Jani Halme, 51, on Podmen kuuntelijoille tuttu ääni Gogin ja Janin Maailmanhistoria -podcastista. Halme työskentelee myös mediatoimisto ToinenPHD:n luovana johtajana.
Lokakuun uudet podcastit Podmessa
Jari Tervo ja Jani Halme ruotivat yhteisessä podcastissaan joka perjantai viikon uutistapahtumia. Mistä pöhistään? Mistä pöyristytään? Kuka on viikon henkilö? Entä mikä lausahdus nousee viikon sitaatiksi? Maailmanmenosta on helppo pysyä kärryillä kaksikon hellässä huomassa.
Uusi jakso perjantaisin 31.10. alkaen.
Uudet kaudet
Espanjan auringon alla tapahtuneiden rikosten käsittely jatkuu Podmessa jälleen lokakuun alusta lähtien, kun Palmujen Varjoissa -podcastin uudet jaksot alkavat Jenna Claudian houstaamina.
Uusi jakso perjantaisin 3.10. alkaen.
Dear Shirlyn kolmas kausi tarjoaa jälleen mitä erikoisimpia kuuntelijoiden lähettämiä ihmissuhdepulmia, joihin Shirly Karvinen vieraineen etsii vastauksia. Kauden vieraita ovat muun muassa Suomen rakastama supernanny Pia Penttala, yrittäjä-vaikuttaja Ilona Siekkinen ja laulaja Benjamin Peltonen.
Uusi jakso keskiviikkoisin 8.10. alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christos ZavrosCommunications and Marketing Manager Finland
christos.zavros@podme.comKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Podme on vuonna 2017 perustettu podcast- ja äänikirjapalvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella premium-podcasteja ja äänikirjoja kuukausimaksulla ilman mainoksia. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. Podme toimii tällä hetkellä myös Ruotsissa ja Norjassa. Palvelu on saatavilla iOS- ja Android -sovelluksina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podme
Podmen tuottaja Lauri Marjamaa osana Oscar-palkitun lyhytdokumentin työryhmää17.3.2026 14:51:23 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podmen tuottaja Lauri Marjamaa sai alkuviikosta hienoja uutisia, kun suoratoistopalvelu Netflixin dokumentti All the Empty Rooms palkittiin Oscar-gaalassa vuoden 2025 parhaana lyhytdokumenttielokuvana. Marjamaa toimi osana Joshua Seftelin ohjaaman elokuvan äänityöryhmää.
Uusi uutispodcast avaa kuuntelijalle viikon tärkeimmät uutiset – tässä ovat sen juontajat5.3.2026 15:00:56 EET | Tiedote
Podmen tuottama uusi ajankohtaispodcast kiteyttää viikon merkittävimmat uutisaiheet ja kertoo kaiken sen, mitä aiheista on hyvä ymmärtää. Uutisiin syventyvät studiossa MTV:n uutistoimittajat Jaakko Loikkanen ja Alec Neihum sekä vapaa toimittaja Adile Sevimli. Nimeä Uutiscast kantavan uuden ajankohtaispodcastin avausjakso julkaistaan torstaina 5.3.
Anni Ihamäen ja Jaajo Linnonmaan suosikkipodcast rikastuttaa jatkossa kuuntelijoiden jokaista arkiaamua2.3.2026 06:20:00 EET | Tiedote
Anni Ihamäen ja Jaajo Linnonmaan luotsaaman Anni & Jaajo -podcastin julkaisutahti kiihtyy. Maanantaista 2.3. lähtien parivaljakon podcastista julkaistaan Podme-palvelussa uusi jakso viikon jokaisena arkiaamuna.
Suosikkiääni Jenna Gullsten palaa Nikotellen-podcastiin30.1.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Podme-palvelussa julkaistava Nikotellen-podcast saa juontajatiimin vahvistukseksi tutun henkilön, kun podcastin entinen vakioääni Jenna Gullsten palaa studioon Niko Saarisen ja kumppanien kanssa. Gullstenin ja Saarisen yhdessä juontama tuore jakso on nyt kuunneltavissa Podmessa.
Niko Saarinen esittelee podcastinsa uuden juontajan – “Sinä rikot Nikotellen-kaavan”23.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Historiansa 400:nnen jakson viime viikolla julkaissut suosikkipodcast Nikotellen saa merkkipaalun täyttymisen myötä juontajakaartiinsa kaksi uutta henkilöä. Heistä toinen esitellään perjantaina 23.1. Podme-palvelussa julkaistussa jaksossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme