Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen

Erikoiskaupan liitto Etu ry

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Uusi asiantuntijaselvitys: Täydentävät hoidot ovat Suomessa laajasti käytettyä, turvallista ja tukevat terveydenhuoltoa

Jaa

Tuore kotimainen asiantuntijaselvitys täydentävistä hoidoista antaa ajantasaisen, tutkimustietoon perustuvan kokonaiskuvan täydentävistä hoitomenetelmistä Suomessa. Selvityksen ovat laatineet lääketieteen ja kansanterveyden asiantuntijat Mikko Nenonen (LT, dosentti), Anneli Milén (HLT, professori) ja Markku Partinen (LKT, professori).

Täydentävä hoitaminen ja terveyden huolto - asiantuntijaselvitys tutkimustiedosta ja kehitysehdotukset
Täydentävä hoitaminen ja terveyden huolto - asiantuntijaselvitys tutkimustiedosta ja kehitysehdotukset Kuva: Mika Rönkkö

Selvityksen mukaan noin miljoona suomalaista eli 20 prosenttia aikuisväestöstä hakeutuu vuosittain täydentäviin hoitoihin, kuten hermorata- ja lymfahierontoihin, kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, akupunktioon, kasviterapiaan, vyöhyketerapiaan ja homeopatiaan. Hoidot eivät ole vaihtoehto lääketieteelle, vaan niitä käytetään terveyden edistämiseen, sairauksien ehkäisyyn ja lievien oireiden hoitoon.

”Tarkoituksemme on tukea asiallista ja tietoon perustuvaa keskustelua ja päätöksentekoa. Ajantasainen tutkimustieto on tarpeen päätöksenteossa hyvinvointialueilla ja kansallisessa ohjauksessa, kun tarvitaan uusia voimavaroja henkilöstövajeeseen ja keinoja väestön terveyshaasteisiin. Tämän selvityksen on tarkoitus antaa tietopohjaa meneillään olevalle sote-ammattihenkilöstön lainsäädännön uudistukselle,” toteavat selvityksen tekijät Nenonen, Milén ja Partinen.

“Täydentävien hoitojen käyttö on Suomessa yleistä ja niiden turvallisuus on hyvä, kun hoitavalla henkilöllä on asianmukainen koulutus. Tutkimustiedon perusteella ei ole perusteita kieltää tai rajoittaa näiden hoitomuotojen käyttöä. Päinvastoin, niiden integrointi terveydenhuoltoon voi lisätä vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta,” toteaa Mikko Nenonen.

Selvitys korostaa, että täydentävät hoidot ovat osa modernia terveydenhoitoa monissa Euroopan maissa, ja Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa jäsenvaltioitaan hyödyntämään niitä osana kansallisia terveydenhuoltojärjestelmiä.

“Tämä raportti tuo keskusteluun kaivattua tietopohjaa ja selkeyttä. On tärkeää, että täydentäviä hoitoja koskeva päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon eikä ennakkoluuloihin. Ne voivat olla arvokas lisä terveydenhuollon kokonaisuuteen ja tukea väestön hyvinvointia sekä henkilöstövajeen ratkaisuja,” sanoo Mika Rönkkö, Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

"En tiennyt, kuolenko tänne" – Ultrajuoksija Topias Kontio avautuu matkan synkimmistä hetkistä20.11.2025 19:37:02 EET | Tiedote

Kun ultrajuoksija Topias Kontio makasi Albanian hotellissa 39,5 asteen kuumeessa, hallusoiden kolme päivää putkeen, hän mietti ensimmäistä kertaa: kuolenkohan tänne. Kontio puhui TerveysSummitissa avoimesti 10 000 kilometrin matkastaan Rovaniemeltä Egyptin pyramideille ja takaisin – matkasta, joka vei hänet niin syvälle inhimillisen kestokyvyn rajoille, että pelkkä veden juominen aiheutti tuskaa.

Pitkät työpäivät, vapaa ajan puute ja talous kuormittavat eniten terveyskaupan yrittäjiä – “Yritys jaksaa, kun yrittäjä palautuu”20.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Terveyskaupan yrittäjille suunnatun kyselyn tulokset piirtävät selkeän kuvan yrittäjäarjen kuormituksesta. Lähes 90 prosenttia vastaajasta kertoi kokevansa stressiä työpäivien pituudesta ja vapaa ajan puutteesta, noin 70 prosenttia taloudellisesta epävarmuudesta. Vastauksista välittyy myös monitekijäisyys: keskimäärin yhdellä yrittäjällä on samanaikaisesti 2–3 kuormitustekijää. Unen haasteet, yrittäjien hallinnollinen taakka, vastuun yksin kantaminen ja huoli henkilöstön jaksamisesta kuormittavat myös yrittäjiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye