Startup-yritysten luottamus ympäröivään taloustilanteeseen nousussa – Sentimentti yritysten taloudellisista tilanteista kasvoi ensimmäistä kertaa yli vuoteen
3.11.2025 00:00:00 EET | Suomen startup-yhteisö | Tiedote

Suomen startup-yhteisön tuore Q3/2025 barometri kertoo, että odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat ensimmäistä kertaa nousseet yli vuoteen. Vaikka Yhdysvaltojen kauppapolitiikka vaikuttaa vieläkin epäselvältä ja ailahtelevalta, vaikuttaa suurin epävarmuus väistyneen.
“Tuloksista on nähtävissä, että Yhdysvaltojen ja EU:n välisen tullisodan aiheuttamat epävarmuudet vaikuttaisi olevan takanapäin, vaikka Yhdysvaltojen presidentin näkemykset voivat vaihdella vielä tulevaisuudessakin. Startupit ovat lähtökohtaisesti erittäin hyviä sopeutumaan uusiin markkinatilanteisiin, joten ei ole yllättävää, että startuppien tulevan kvartaali näkemykset ovat taas positiivisia”, kommentoi Suomen startup-yhteisön ekonomisti Amir Hassan.

Startupien odotukset yritysten taloudellisista tilanteista ovat nousussa ensimmäistä kertaa yli vuoteen.

“Taaksepäin katsova saldoluku jatkoi laskuaan tarkoittaen, että yritysten arvio omasta taloudellista tilanteista oli hieman huonompi kuin edellisillä kvartaaleilla. Sentimentti on kuitenkin edelleen selkeästi myönteinen. Voisi uskoa, että startupien kasvu tulee todennäköisesti jatkumaan myös loppuvuoden aikana kuten jäsenyritysten odotukset tulevalle kvartaalille osoittaa”, toteaa Hassan.
Tulevan kvartaalin odotukset työntekijöiden määrien kehityksestä on käytännössä pysynyt samana

Startup Barometrin tulosten perusteella rekrytointitahdissa ei ole nähty juurikaan muutoksia. Kyselyn vastausten perusteella startupit jatkavat rekrytointejaan suurin piirtein aikaisempien vuosien tahtiin. On syytä huomioida, että barometrin tulosten perusteella rekrytointinopeus on kuitenkin merkittävästi hitaampi, mitä vuoden 2022 huippuina, jolloin myös startup-yritysten keräämä rahoitus oli huipussaan.
Amir Hassan
Ekonomisti
Suomen startup-yhteisö ry
Lisätietoja barometrista voi pyytää osoitteesta Amir@startupyhteiso.com tai Youssef@startupyhteiso.com
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Euroopan pitää tehdä kasvuyritysten rajat ylittävästä toiminnasta helpompaa17.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Eurooppa etsii keinoja vahvistaa kilpailukykyään tiukkenevassa maailmantilanteessa. Yksi käytännön uudistuksista on EU:ssa valmisteltava uusi eurooppalainen yhtiömuoto, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten kasvua yli rajojen ja vähentää sisämarkkinoiden sääntelyn pirstaloitumista.
VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita8.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.
Startup-exitit näkyvät myös työntekijöiden tuloissa3.6.2026 10:44:41 EEST | Tiedote
Startup-exitit eivät hyödytä vain perustajia. Tilastoaineisto osoittaa, että vaikutus näkyy myös työntekijöiden tuloissa vielä vuosia enemmistöosuuden myynnin jälkeen.
Startup-kenttä pitchasi uusia ratkaisuja kasvun haasteisiin20.5.2026 11:14:55 EEST | Tiedote
Alan toimijat ehdottavat Suomelle joustavampaa maahanmuuttomallia, uusia kannustimia startup-sijoittamiseen sekä vahvempia kannustimia tutkimuksen kaupallistamiseen. Ehdotukset syntyivät TAKOMO policy hackathonissa, jossa noin 100 startup-perustajaa, sijoittajaa ja ekosysteemitoimijaa ratkoi startup-kentän keskeisiä kasvun esteitä.
Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi23.4.2026 06:37:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme