Länsiradan kunnat ja valtio sopivat ratahankkeen etenemisestä rakentamisvaiheeseen
31.10.2025 17:30:00 EET | Lohjan kaupunki | Tiedote
Länsirata Oy:n osakaskuntien Turun, Espoon, Salon, Lohjan, Vihdin ja Kirkkonummen sekä valtion välisissä neuvotteluissa on saavutettu sopu, jonka pohjalta voidaan siirtyä päätöksentekoon Länsiradan etenemisestä rakentamisvaiheeseen. Hankkeen rahoitusta koskeva osakassopimus viedään Länsiradan kuuden kunnan ja valtion päätöksentekoelimiin marras-joulukuussa. Länsiradan rakentaminen voisi alkaa vuoden 2027 lopulla.

Sopimuksen neuvottelutulos hyväksyttiin valtion ja kuntien välisessä neuvottelussa tänään perjantaina 31.10.2025.
Neuvotteluihin osallistuneet ovat tyytyväisiä vihdoin saavutettuun neuvottelutulokseen. Osakassopimusneuvotteluja on käyty kahden vuoden ajan. Rakentamisvaiheeseen siirtymisestä hyväksyttiin esisopimus kuntien ja valtion välille kesäkuussa 2024.
Kyseessä on kansallisesti merkittävä hanke, joka on suuri ja pitkäaikainen investointi kaikille Länsiradan kunnille.
Espoosta Veikkolan, Vihdin, Lohjan ja Salon kautta Turkuun kulkeva nopea raideyhteys on Suomen suurin infrahanke, jonka myötä avautuu uusi luotettava ja nopea junayhteys Etelä-Suomessa. Hanke tuo uusia paikkakuntia raideliikenteen piiriin, parantaa Suomen yhteyksiä Eurooppaan ja täyttää eurooppalaisen TEN-T-liikenneverkon edellytykset Helsingin ja Turun välisellä osuudella.
Perjantaina 31.10. saavutettu neuvottelutuloksen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että valtio ja kunnat voivat tehdä päätökset hankkeen rakentamisvaiheeseen siirtymisestä. Siinä tehdään rakentamissuunnitelma koko välille Espoosta Kupittaalle ja rakennetaan uutta rataa Espoon ja Lohjan välille sekä toinen raide Salo-Hajala- ja Nunna-Kupittaa- rataosuuksille.
Hankkeen toisessa vaiheessa on tarkoitus toteuttaa osuudet Lohja-Salo ja Hajala-Nunna. Kunnat ovat sopineet keskenään myös toisen vaiheen rahoittamisesta 300 miljoonalla eurolla. Nyt päättyneissä neuvotteluissa valtion kanssa sitä ei käsitelty, mutta sopimus viedään valtuustojen hyväksyttäväksi samassa yhteydessä.
Kuntien keskinäinen sopimus korostaa Länsirata-kuntien näkemystä siitä, että radan hyödyt saadaan täysimääräisinä vasta, kun koko ratayhteys on valmis. Kunnille neuvotteluissa onkin ollut tärkeää edistää koko ratavälin rakentamissuunnittelua kustannussäästöjen saavuttamiseksi sekä hankkeen EU-tukikelpoisuuden ja rakentamisvalmiuden parantamiseksi. Siksi kunnat pitävät hyvänä asiana, että se on kirjattu selkeästi osakassopimukseen.
Kunnat sitoutuvat ensimmäiseen vaiheeseen yhteensä 400 miljoonalla eurolla
Länsiradan kokonaiskustannusarvio on 1,32 miljardia euroa. Kuntien osuus rahoituksesta on 33 prosenttia ja Suomen valtion osuus 67 prosenttia. Kunnat sitoutuvat ensimmäiseen vaiheeseen yhteensä 400 miljoonalla eurolla ja Suomen valtio 400 miljoonalla. Tämän lisäksi hankkeen toteuttavalle Länsirata Oy:lle annetaan oikeus hankkia vierasta pääomaa enintään 520 miljoonaa euroa.
Lohjan osuus kuntien rahoituksesta on ensimmäisessä vaiheessa 30 miljoonaa euroa ja toisessa vaiheessa 22 miljoonaa euroa.
Kuntien 400 miljoonan rahoitusosuus kohdistuu lähemmäs sitä hetkeä, kun rata valmistuu ja investoinnin hyödyt toteutuvat. Rahoitus on nyt jaksotettu kuntien toivomalla tavalla.
Kuntien taloudelliset vastuut ovat neuvottelutuloksessa rajatut ja selkeät. Mahdollinen EU-tuki hyödyntää kaikkia yhtiön osakkaita. Kuntien kirjanpitomenettelyt on huomioitu neuvottelujen aikana ja ne huomioidaan kuntien päätöksenteon yhteydessä.
Kunnille on tärkeää myös se, että radan rakentavan Länsirata-yhtiön ohjaus on selkeää. Mallista on sovittu nyt neuvotellussa sopimuksessa. Hankkeesta on vastuussa yhtiön hallitus, jossa kunnat ovat myös edustajina. Näin kunnilla säilyy mahdollisuus osallistua hanketta ja hankeyhtiötä koskevaan päätöksentekoon.
Ohjauksesta sopimalla varmistetaan hankeyhtiön toimintaedellytykset ja mahdollistetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti hyödylliset innovaatiot hankkeen toteuttamisessa. Lisäksi on olennaista, että rakentamisen aikaisista vastuista hankeyhtiön ja valtion rataverkkoa hallinnoivan Väyläviraston välillä on selkeät kirjaukset.
”Länsiradan toteutuminen luo vahvat edellytykset kaupunkistrategiaan kirjatun väestötavoitteen saavuttamiselle. Myös paikalliselle elinkeinoelämälle neuvottelutulokseen pääseminen on erittäin odotettu uutinen, sillä se parantaa merkittävästi alueen saavutettavuutta”, sanoo Lohjan kaupunginjohtaja Petra Ståhl.
Päätöksenteon aikataulu kunkin kunnan valtuustoissa:
Turku 17.11.
Espoo 17.11.
Vihti 1.12.
Kirkkonummi 8.12.
Salo 15.12.
Lohja 15.12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra StåhlKaupunginjohtaja
Puh:0401359599petra.stahl@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Tervetuloa mukaan kehittämään Porlaa!2.4.2026 14:17:40 EEST | Tiedote
Millainen on Porlan tulevaisuus? Lohjan kaupunki kehittää parhaillaan Porlaa ja kutsuu kuntalaiset mukaan ideoimaan. Asukkaita pyydetään vastaamaan verkkokyselyyn, jossa kysytään mielipiteitä esitetyistä kehittämisvaihtoehdoista. 14.4.2026 järjestetään myös avoin yleisötilaisuus Porlan kehittämisestä, jossa kuullaan asiantuntijoiden keskustelua Porlan tulevaisuuden vaihtoehdoista ja järjestetään osallistujille ideatyöpaja.
Lohjan kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen31.3.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Lohjan kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Jokaisella lohjalaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin 50 000 euron yhteinen budjetti käytetään. Äänestysaika on 31.3.–19.4.2026 klo 23.45 asti.
Soittimet etsivät soittajia! Tervetuloa löytämään oma musiikkipolkusi30.3.2026 13:07:40 EEST | Tiedote
Lauantaina 11.4.2026 on erityinen päivä kaikille musiikista kiinnostuneille lapsille, nuorille ja perheille. Silloin järjestetään kevään Soitinpolku-tapahtumat sekä Lohjalla Laurentius-talossa että Nummelassa Kuoppanummen koulukeskuksessa. Samana päivänä alkaa myös ilmoittautuminen Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon.
Lohjan kaupungin tilinpäätös: tulos ennakoitua parempi, mutta velkaantuminen jatkuu27.3.2026 11:49:23 EET | Tiedote
Lohjan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on valmistunut 30.3.2026 kaupunginhallituksen käsittelyyn. Tilikauden tulos on 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta kokonaisuus on ennakoitua parempi.
Koe jotakin muuta kuin Bach!27.3.2026 10:49:18 EET | Tiedote
Carl Heinrich Graunin "Der Tod Jesu" esitetään Vihdin ja Lohjan kirkoissa 31.3. ja 1.4.2026. Teos erottuu Bachin passioista keskittymällä melodiaan ja laulullisuuteen, ilman kertojaa. Konsertissa esiintyvät Lohjan kaupunginorkesteri, Laurentius-kuoro ja Vihdin kamarikuoro. Liput NetTicketistä 23€/28€, ovelta 32€.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme