Mukavien suomalaisosumien ilta - Eurojackpotissa tiistaina 42 miljoonaa euroa
Eurojackpotista ei löytynyt perjantain arvonnasta kierroksella 44/2025 täysosumia. Ensi tiistaina potissa on tarjolla noin 42 miljoonaa euroa.

Oikea rivi on 5, 11, 40, 41 ja 47. Tähtinumeroiksi arvottiin 1 ja 5.
5+1-tuloksia löytyi seitsemän kappaletta: kolme Saksasta ja yhdet Tanskasta, Unkarista, Espanjasta ja Suomesta. Jokaisen voittorivin arvo on noin 290 000 euroa.
Suomen onnenrivin oli laatinut pietarsaarelainen nettipelaaja, joka oli jakanut sen 11:een osaan. Myös muut voittajat ovat Pohjanmaalta. Osalla heistä oli ostettuna yksi, osalla kaksi osuutta. Jokaisen osuuden arvo on yli 26 000 euroa.
5+0-rivejä löytyi kuusi. Saksassa niitä oli pelattu kaksi ja yhdet sekä Ruotsissa, Tanskassa, Slovakiassa ja Suomessa. 190 000 euron potti napsahti meillä liminkalaiselle nettipelaajalle.
Perjantai-Jokerin oikea rivi on 3 5 3 7 3 7 6. Arvonnassa löytyi kaksi kappaletta kuusi oikein -tuloksia. Oulun Tuiran R-kioskilla rivi oli pelattu onnistuneesti tuplattuna, joten voiton arvo on 40 000 euroa. Toisen rivin oli laatinut nettipelaaja Nurmijärveltä. Hän piti yhden osuuden itsellään, mutta viisi muuta menivät muille. Jokaisen osuuden arvo on noin 3300 euroa.
Lomatonnin oikea voittoyhdistelmä on Lissabon 72. Se toi tonnin voiton kymmenelle riville.
Millin oikea rivi on 2, 6, 7, 12, 27 ja 28. Lisänumeroksi arvottiin 15. Arvonnassa ei löytynyt päävoittoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Kaikki väärin -tulos toi suuren voiton Helsinkiin5.11.2025 13:52:04 EET | Tiedote
Viime viikon torstaina Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi yksi 0 oikein -tulos, jolla Helsingissä pelannut voittaja nappasi 125 000 euron voiton.
Eurojackpotissa perjantaina jaossa 53 miljoonaa4.11.2025 22:26:23 EET | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 53 miljoonan päävoitto.
Loton potti jatkaa kasvuaan – Pirkanmaata lykästi1.11.2025 22:56:18 EET | Tiedote
Illan arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina Lotossa on tarjolla neljän miljoonan euron potti.
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 203 000 euron voitto Uuteenkaupunkiin31.10.2025 10:33:22 EET | Tiedote
Viime viikonloppuna Veikkauksen Vakiosta löytyi yksi ainoa täysosuma. Nettipelaaja Uudestakaupungista voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 203 000 euron potin.
Poriin 60 000 euron voitto XL Toto65-pelistä - Ensi viikolla pelimuoto vaihtuu Toto75-peliksi30.10.2025 13:10:23 EET | Tiedote
Tällä erää viimeinen keskiviikon XL Toto65-kierros toi porilaiselle nettipelaajalle 60 000 euron voiton. Ensi viikon keskiviikosta 5.11. alkaen Suomen keskiviikon ravien pääpelimuoto Toto-peleissä on klassinen Toto75-peli.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme