Malminkartanon keskiosan suunnitelmat edenneet – uusia koteja arviolta tuhannelle
Malminkartanon juna-aseman välittömään läheisyyteen Malminkartanontien varteen suunnitellaan uutta asuinrakentamista, kivijalkaliiketiloja, päiväkotia sekä pysäköintiratkaisuja. Suunnitelmaan voi tutustua verkossa 24. marraskuuta asti. Suunnitelmaa esitellään 4. marraskuuta Malminkartanon monikielisessä asukasillassa.

Suunnitelma on laadittu Malminkartanon suunnitteluperiaatteiden mukaisesti. Ensimmäisten, vuoden 2022 luonnosten jälkeen suunnitelmissa on supistettu rakentamisen laajuutta ja se sijoittuu Malminkartanontien varteen.
Merkittävä osa Kartanonmetsästä säilytetään, ja pääosa nykyisistä kaavoittamattomista alueista kaavoitetaan puistoksi tai virkistysalueeksi. Samalla selvitetään miten ulkoilureittejä voisi kehittää Kartanonmetsän alueella.
Malminkartanontietä ja aseman aluetta on tarkoitus tehdä viihtyisämmäksi. Aseman pystysuuntaisia kulkuyhteyksiä parannetaan. Lisäksi tutkitaan, missä uusi Myyrmäenbaana kulkisi pohjois-etelä -suunnassa. Uusi pyöräbaana voisi kulkea Kartanonmetsän alitse tunnelissa.
Tutustu aineistoon verkossa
Kaavoitusaineisto on esillä verkkosivuilla hel.fi/suunnitelmat ja Malminkartanon kirjastolla 24.marraksuuta asti.
Malminkartanon monikielinen asukasilta järjestetään 4. marraskuuta kello 17.00–19.30 Malminkartanon ala-asteen koulun ruokalassa, osoitteessa Puustellintie 6. Tilaisuudessa kerrotaan laajasti Malminkartanon ajankohtaisista asioista. Tilaisuudessa esitellään Malminkartanon keskiosan kaavahanke. Tarkemmat tiedot asukasillasta löytyvät verkosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa Heinonen
arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 52687
liisa.heinonen@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 6.11.20256.11.2025 17:26:19 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 6.11.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 20.11.2025
Beredningen av Helens kärnenergiprogram framskrider – Helsingfors undersöker tre alternativa platser för en anläggning6.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget Helen och Helsingfors stad undersöker möjligheten att bygga ett kärnkraftverk i Helsingfors. Nu inleds en utredning som börjar med en undersökning av tre alternativa platser för kraftverket.
Helenin ydinenergiaohjelman valmistelu edennyt - Helsingissä tutkitaan kolmea vaihtoehtoista laitospaikkaa6.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö Helen ja Helsingin kaupunki tutkivat mahdollisuutta ydinvoimalaitoksen rakentamiselle Helsinkiin. Nyt käynnistyy selvitys, jonka alkuvaiheessa tutkitaan kolmea vaihtoehtoista paikkaa voimalaitokselle.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 4.11.20254.11.2025 20:44:20 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 4.11.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Skejtparken i Stagparken får mycket mer utrymme genom renovering4.11.2025 15:32:55 EET | Pressmeddelande
Renoveringen av Stagparken i Havsrastböle fortsätter med en renovering och utvidgning av skejtparken. Enligt planen ska skejtare och sparkcykelåkare kunna inta den förnyade parken i juni 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme