EVA: Lähes puolet suomalaisista pelkää suursotaa, luottamus Naton turvatakuisiin on silti vahvistunut
4.11.2025 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö on pysynyt Nato-myönteisinä ja luottamus Naton turvatakuisiin on jopa vahvistunut edellisestä mittauksesta, vaikka samaan aikaan moni pelkää Ukrainan sodan eskaloituvan suursodaksi, käy ilmi EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Lähes puolet suomalaisista (46 %) pelkää Ukrainan laajenevan lähitulevaisuudessa eurooppalaiseksi suursodaksi. Vajaa kolmasosa (31 %) ei pidä uhkaa ajankohtaisena ja viidesosa (22 %) ei osaa sanoa kantaansa. Sodan laajenemisen pelko on selvästi yleisempää naisilla (57 %) kuin miehillä (37 %), ja korostuu matalammin koulutetuissa ryhmissä.
Luottamus Naton turvatakuisiin on toipunut keväästä, jolloin Donald Trumpin siirtyminen Yhdysvaltain presidentiksi horjutti joidenkin suomalaisten turvallisuudentunnetta. Nyt 38 prosenttia arvioi Naton olevan niin järeä pelote, ettei kukaan uskalla koskea liittouman jäsenmaihin. Kolmasosa (32 %) suhtautuu turvatakuiden luomaan pelotteeseen epäillen, ja liki yhtä moni (30 %) ei ota asiaan kantaa. Miehistä 48 prosenttia luottaa Naton pelotevaikutukseen, naisista vain 28 prosenttia.

Nato-jäsenyyteen suhtautuminen pysyy laajasti myönteisenä: kaksi kolmesta (67 %) suhtautuu jäsenyyteen myönteisesti, ja vain 10 prosenttia suhtautuu siihen kielteisesti. Myönteisintä suhtautuminen on kokoomuksen äänestäjien keskuudessa (90 %), ja enemmistö puoltaa jäsenyyttä lähes kaikkien puolueiden kannattajissa. Vaisuinta Nato-myönteisyys on alle 4 000 asukkaan kunnissa (43 %) ja vasemmistoliiton kannattajissa (44 %).

Vaikka Nato nähdään tärkeänä turvallisuustekijänä, omaan puolustukseen tukeudutaan silti vankasti. Kaksi kolmesta (66 %) on sitä mieltä, että Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siihen apua. Vastakkaisella kannalla on 19 prosenttia. Nato-kumppaneiden apua epäilee niukka enemmistö: 53 prosentin mielestä Naton jäsenyys ei takaa liittolaisten auttavan Suomea todellisessa kriisissä, kun taas 28 prosenttia luottaa solidaarisuuteen.
Epäluulo liittolaisapua kohtaan on yleisintä perussuomalaisten (64 %) ja vasemmistoliiton (59 %) kannattajien keskuudessa. Ero ei kuitenkaan heijasta suoranaista Nato-vastaisuutta, vaan pikemminkin epävarmuutta kansainvälisen turvallisuusympäristön ennustettavuudesta.
"Kansan selvä enemmistö on tyytyväisiä siihen, että muiden maiden apu ei ole enää pelkkien toiveiden varassa, vaan Nato-jäsenyys on turvanamme. Samaan aikaan tiedostetaan, että oman puolustuksen pitää olla niin hyvässä terässä kuin voi. Suursodassakin jokaisen maan on viime kädessä huolehdittava omasta tontistaan”, tuloksia kommentoi niistä artikkelin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.-20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua7.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset suhtautuvat vastahakoisesti ajatukseen puolustusverosta28.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvua mieluummin karsimalla valtion muita menoja kuin kiristämällä verotusta, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.
EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana10.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten velkahuoli kasvussa – useampi haluaa jatkoa menoleikkauslinjalle kuin veronkiristyksiä30.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten huoli valtion velkaantumisesta on kasvanut vuodentakaiseen nähden, ja enemmistö haluaa jatkaa julkisen talouden tasapainottamista myös tällä vaalikaudella. Kansalaisten keinovalinta painottuu aiempaa selvemmin menojen sopeutukseen: veronkiristyksiä kannattaa aiempaa harvempi, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme