Moottorikelkalla tulee olla liikennevakuutus aina ajettaessa
4.11.2025 06:11:00 EET | Liikennevakuutuskeskus | Tiedote
Talvikauden kynnyksellä kannattaa varmistaa, että moottorikelkat ja muut talvikäyttöiset kulkupelit on rekisteröity liikennekäyttöön ja liikennevakuutus on voimassa. Vakuuttamaton ajoneuvo voi tuoda omistajalleen tuntuvat taloudelliset seuraamukset.

Liikennevakuuttamisvelvollisuus koskee kaikkia moottorikelkkoja ja lisäksi monia muita talviajoneuvoja niiden käyttöympäristöstä riippumatta. Vakuutettavia ovat kaikki sellaiset moottoroidut liikkumisvälineet, joiden paino on yli 25 kg tai nopeus yli 25 km/h.
Liikennevakuutus tarvitaan aina, kun ajoneuvolla lähdetään liikenteeseen. Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös maastoajoa esimerkiksi metsässä tai jäällä. Liikennekäytöstä poistettua tai vakuuttamatonta ajoneuvoa ei saa käyttää edes omalla tontilla, ja velvollisuuksien laiminlyönnistä voi seurata takautuvasti huomattavia kuluja. Vakuuttamattomalle ajoneuvolle määrättävät maksut voivat olla moninkertaiset tavallisiin vakuutusmaksuihin nähden.
- Jokaisen kelkalla tai muulla ajoneuvolla liikkuvan tulee tietää oma vastuunsa. Vakuutukset on syytä tarkastaa ennen kuin lähtee liikkeelle. Vahinko voi tapahtua missä tahansa ajoympäristössä, ja vain voimassa oleva vakuutus korvaa vahingot, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen korostaa.
Liikennevakuutus korvaa henkilövahingot kaikille onnettomuuden osapuolille, myös vahingon aiheuttajalle itselleen. Vakuutuksesta maksetaan esimerkiksi kuntoutusta ja korvausta ansionmenetyksestä. Jos vakuutusta ei ole, jää vahingon aiheuttanut ajoneuvon omistaja kokonaan ilman korvauksia.
- Liikennevakuutus korvaa Suomessa myös onnettomuuden aiheuttajan omat henkilövahingot. Kun jotain sattuu, ilman vakuutusta jää tyhjän päälle, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu varoittaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti TuulensuukorvauspäällikköLiikennevakuutuskeskus
Puh:040 450 4671antti.tuulensuu@vakuutuskeskus.fiVesa KorhonenperintäpäällikköLiikennevakuutuskeskus
Puh:040 450 4568vesa.korhonen@vakuutuskeskus.fiRiikka Luomanpääviestinnän asiantuntija, Liikennevakuutuskeskus
Puh:040 922 5586riikka.luomanpaa@vakuutuskeskus.fiViestintä
Palvelunumero medialle, arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat


Linkit
Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Vuokra-auton vakuutusturva ulkomailla voi olla yllätys9.6.2026 06:07:00 EEST | Tiedote
Suomessa on totuttu erittäin kattavaan liikennevakuutuksen antamaan turvaan. Muualla vuokra-ajoneuvolla liikkuessa voi yllättyä vakuutuksen ehdoista, sillä ulkomailla liikennevakuutus ei yleensä korvaa kuljettajan omia henkilövahinkoja.
Vakuuttamattomien ajoneuvojen kolarointi lisääntynyt – sähköpotkulaudoilla vakaviakin kolareita3.6.2026 06:10:00 EEST | Tiedote
Vakuuttamattomat ajoneuvot aiheuttavat vuosittain satoja kolareita. Myös osa sähköisistä liikkumisvälineistä kuuluu vakuuttamisvelvollisuuden piiriin, ja vakuuttamattomat sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet parikymmentä kolaria vuonna 2025. Kun vakuutus puuttuu, korvaukset ulkopuolisille tahoille maksaa Liikennevakuutuskeskus.
Kaksipyöräisten ajokausi alkoi – onko paperityöt tehty?22.4.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Kevään myötä mopot, moottoripyörät ja sähköiset liikkumisvälineet palaavat liikenteeseen. Ennen ajokauden aloitusta on tärkeää varmistaa ajoneuvon vakuutustilanne. Asia on erityisen kriittinen, jos ajoneuvolle on tehty talviajaksi liikennekäytöstä poisto.
Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi8.4.2026 10:23:32 EEST | Tiedote
OTK, varatuomari Janne Jumppanen on nimitetty Liikennevakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi 1.7.2026 alkaen. Hänen nimityksensä on osa Vakuutuskeskuksen johtamismallin uudistusta, joka toteutetaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Halmeenmäen siirtyessä eläkkeelle. Uudistuksessa Liikennevakuutuskeskukselle ja Potilasvakuutuskeskukselle nimetään omat toimitusjohtajansa, kun aiemmin niillä oli yhteinen toimitusjohtaja.
Vakuuttamattomasta ajoneuvosta pahimmillaan tuhansien eurojen lasku, helppo muistisääntö auttaa5.3.2026 06:11:00 EET | Tiedote
Jos liikennevakuutettava rekisteröity ajoneuvo on pitkään ilman vakuutusta, seurauksena voi olla jopa yli kymmenen tuhannen euron maksu. Useimmin vakuuttamattomuusaika on kuitenkin vain muutamia päiviä, jolloin maksukin jää alle sadan euron. Vuonna 2025 vakuuttamattomuusmaksu määrättiin yli 30 000 ajoneuvolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme