Insinööriliitto IL ry

Lähes joka kolmas kiinnostunut AMK-tohtorin tutkinnosta

Jaa

Vaativimmissa tehtävissä työskentelevillä on useammin YAMK-tutkinto kuin alemmissa toimiasemissa työskentelevillä.

Opiskelijoita koulun kirjastossa
Opiskelijoita koulun kirjastossa Insinööriliitto

Insinööreistä ja tradenomeista 30 prosenttia on kiinnostunut AMK-tohtorintutkinnosta, selviää Insinööriliiton ja Tradenomien tilaamasta tutkimuksesta.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista peräti 58 prosenttia on kiinnostunut AMK-tohtorintutkinnon suorittamisesta.

– Suomi tarvitsee talouskasvua, ja sen veturina toimii osaamistason kasvu. Yhä useamman tulisi kouluttautua entistä pidemmälle, myös työuran aikana, sanoo Insinööriliiton erityisasiantuntija Anniina Sippola.

Nykyisellään ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on ylin tutkinto, jonka ammattikorkeakouluissa voi opiskella. Tällä hetkellä jatko-opinnot on mahdollista suorittaa ainoastaan yliopistossa, joiden tohtoriohjelmiin harvoin hyväksytään YAMK-tutkinnon suorittaneita.

– YAMK-tutkinnon tuottamaa osaamista ei tunneta riittävästi, vaikka se tuottaa yliopistojen maisteritutkintoja vastaavan kelpoisuuden niin tohtorintutkintoon hakemiseen kuin pätevyyksiin työelämässä. Yhtenä haasteena tunnettuuden osalta on tutkintonimike, joka ei kerro riittävästi tutkinnon tasosta, sanoo Tradenomien erityisasiantuntija Tuomas Meriniemi.

YAMK-tutkinnosta polku eteenpäin

YAMK-tutkinnon suorittaneista suurempi osuus työskentelee vaativissa asiantuntijatehtävissä tai ylemmässä keskijohdossa tai johdossa kuin AMK-tutkinnon suorittaneista.

– Näemme selvästi tilastoista, että kouluttautuminen kannattaa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa laajat eväät kasvattaa osaamista ja edetä työelämässä, mutta tutkinnon tunnettuus vaatii työtä. Siksi Tradenomit on pitkään esittänyt tutkintonimikkeen päivittämistä muotoon maisteri AMK, Meriniemi sanoo.

Insinööriliitto ajaa tohtorikoulutuksen ulottamista myös ammattikorkeakoulujen vastuulle. Tohtorikoulutuksen salliminen ammattikorkeakouluille tuottaisi maahan entistä osaavampia tekijöitä yrityselämän tarpeisiin.

– Koulutustason nostolla YAMK-tutkinnosta AMK-tohtoriksi olisi todennäköisesti samansuuntaiset vaikutukset kuin AMK-tutkinnosta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisella, Sippola sanoo.

Liittojen jäsenten mielestä nykyisetkin YAMK-tutkinnot kaipaavat kehittämistä. Tarvitaan uusia opintopolkuja ja lisää mahdollisuuksia avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin. Myös opintojen toteutustapoihin kaivataan lisää suoritusmahdollisuuksia lähiopetuksesta itsenäiseen opiskeluun.

Kyselytutkimuksessa Insinööriliiton ja Tradenomien jäsenille kysyttiin muun muassa näkemyksistä YAMK- ja AMK-tohtorintutkinnosta. Kyselyn toteutti elo-syyskuussa HAMK Edu. Vastaajia oli 2 069. Nyt esitellyt tulokset olivat laajemman tutkimuksen ennakkotulokset. Varsinainen tutkimusraportti julkaistaan 15.1.2026.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

Tradenomit on tradenomi- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden sekä niitä opiskelevien ammattiliitto. Tradenomit toimii tradenomikoulutuksen ja tradenomien urakehityksen edistäjänä sekä palvelee jäseniään työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Liiton tehtävänä on rakentaa maailman parasta työelämää ja osaamista. Tradenomit on perustettu vuonna 1996 ja on yli 33 000 jäsenellään Akavan viidenneksi suurin liitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye