Pohde on vahvistanut lastensuojelun ja palvelutarpeen arviointien henkilöstömitoitusta
4.11.2025 08:35:15 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston AVIn tekemän valvontapäätöksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on ollut puutteita lastensuojelun ja erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelutarpeen arviointien käsittelyssä. Myös henkilöstömitoituksessa on ollut puutteita. Pohde on korjannut puutteita jo ennen aluehallintoviraston valvontapäätöstä. Käsittelyajat ovat lyhentyneet, ja tällä hetkellä yhdellä sosiaalityöntekijällä on keskimäärin 26 asiakasta, kun lain mukaan asiakkaita saa olla enintään 30.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI toteaa antamassaan valvontapäätöksessä, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue ei ole käsitellyt kaikkia vireille tulleita lastensuojelun ja erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelutarpeen arviointeja lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain edellyttämällä tavalla. Aluehallintoviraston mukaan puutteita palvelutarpeen arvioinnissa on ollut 1.10.2023–31.3.2025.
AVI kehottaa Pohdetta kiinnittämään huomiota siihen, että vireille tulleiden palvelutarpeen arviointien aloittamisesta ja valmistumisesta huolehditaan lain mukaisesti. AVIn mukaan myöskään lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät eivät ole hyvinvointialueella kaikilta osin lastensuojelulain mukaisia. Pohde suhtautuu AVIn päätökseen vakavasti ja korjaavia toimenpiteitä on jo tehty.
Alkuarviointien käsittelyyn on lisätty henkilökuntaa
Pohteen lasten, nuorten ja perheiden erityispalveluissa on tehty keväällä 2025 organisaatiouudistus, jonka yhtenä tavoitteena on ollut kehittää palvelutarpeen arviointien käsittelyä. Muutoksesta johtuen alkuarviointien toteutumisessa määräajassa on ollut viivettä.
Pohde on ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Alkuarviointiyksikköön on palkattu lisää henkilöstöä, ja arviointeja on tehty väliaikaisesti myös muissa yksiköissä. Tilannetta seurataan jatkuvasti ja toimenpiteitä tehdään myös jatkossa tilanteen edellyttämällä tavalla.
Sosiaalityöntekijöiden saatavuus on parantunut
Pohjois-Suomen AVI toteaa valvontapäätöksessään myös, että Pohteen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät eivät ole kaikilta osin lastensuojelulain mukaisia. Lain mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 30 lasta asiakkaanaan. Liian suuri asiakasmäärä on johtunut siitä, että kaikkiin sosiaalityöntekijöiden virkoihin ei ole saatu työntekijöitä.
Pohde on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota sosiaalityöntekijöiden asiakasmääriin. Työntekijöiden saamiseksi ja pitovoiman parantamiseksi Pohde on muun muassa lisännyt henkilöstön koulutuksia ja konsultaatiotukea. Lisäksi Pohde on kehittänyt mentorointimallia ja perehdytysohjelmia. Lähiesihenkilöiden alaisten määrään on kiinnitetty huomioita: esihenkilöillä on kohtuullinen määrä alaisia, jotta he pystyvät entistä paremmin tukemaan sosiaalityöntekijöiden työtä. Tämä mahdollistaa sosiaalityöntekijöiden työajan kohdentumisen lapsen ja perheen kohtaamiseen.
Toimenpiteiden seurauksena sosiaalityöntekijöiden saatavuus on parantunut ja työntekijöiden vaihtuvuus on vähentynyt. Tällä hetkellä Pohteen alueella keskimääräinen asiakasmäärä alittaa lakisääteisen henkilöstömitoituksen. Pohteen sosiaalityöntekijällä oli syyskuussa 2025 keskimäärin 26 asiakasta.
Tietojärjestelmien yhtenäistäminen parantaa palvelua
Perhe- ja sosiaalipalvelujen laatua lisätään ja käsittelyaikoja nopeutetaan myös järjestelmämuutoksilla. Tällä hetkellä Pohteella on käytössä monta asiakas- ja potilastietojärjestelmää, joihin kirjataan sosiaalihuollon asiakastietoa. Tämä ei vastaa toiminnan tarpeisiin, koska asiakastieto jakautuu useaan eri järjestelmään ja tieto ei ole sisällöltään yhteneväistä.
Pohteella ollaan ottamassa käyttöön yhteinen asiakastietojärjestelmä Saga koko hyvinvointialueella kevään 2026 aikana. Yhteinen asiakastietojärjestelmä parantaa palvelua ja tiedon laatua, kun tieto on saatavilla yhdestä järjestelmästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Mämmi-LaukkaToimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria
Puh:050 395 0339leena.mammi-laukka@pohde.fiLeena Pimperi-KoivistoSosiaalijohtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 395 0331leena.pimperi-koivisto@pohde.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme