Santa’s Hotels toi kehityskeskustelujen tilalle kohtaamishetket
4.11.2025 14:31:51 EET | Hotel Santa Claus Oy | Tiedote
Santa’s Hotels on uudistanut henkilöstökäytäntöjään tuomalla perinteisten kehityskeskustelujen tilalle kohtaamishetket. Säännöllisesti käytävät kohtaamishetket ovat hetki työntekijän ja esihenkilön välillä, jossa käsitellään työntekijälle tärkeitä asioita keskittyen hänen kehittymiseensä ja tavoitteiden kirkastamiseen. Ne ovat myös tärkeitä paikkoja palautteen antamiselle ja arvojen mukaisen toiminnan vahvistamiselle.

”Kohtaamishetket eivät ole perinteisiä kehityskeskusteluja, vaan aidosti pysähtymisen ja kuuntelun paikkoja. Ne perustuvat yhdessä henkilöstön kanssa kirkastettuihin arvoihin ja yhdessä määritettyihin johtamisen periaatteisiin, ja konkretisoivat erityisesti arvoamme Minä välitän. Näemme, että arvot ja johtamisen periaatteet luovat pohjan yrityskulttuurille” kertoo Santa’s Hotelsin HR-päällikkö Rosa Vetri.
Systemaattinen kulttuurinkehitystyö näkyy myös henkilöstötutkimuksen tuloksissa; Great Place to Work-tutkimuksen mukaan työn merkityksellisyyden kokemus on vahvistunut. Kevään tutkimuksessa väittämä ”Työlläni on erityinen merkitys, se ei ole pelkkä työ” parani 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
”Kun työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi ja saavat mahdollisuuden vaikuttaa, se näkyy väistämättä myös asiakaskokemuksessa. Kohtaamishetket ovat meille keino varmistaa, että jokainen voi kokea olevansa tärkeä osa yhteisöämme”, sanoo Santa’s Hotelsin toimitusjohtaja Sanna Sandgren.
Taustaa
- Arvo Minä välitän on keskeinen perheomisteiselle hotelliketjulle.
- Kohtaamishetket ovat osa Santa’s Hotelsin pitkäjänteistä kulttuurin ja johtamisen kehittämistä.
- Yrityksen arvot on sanoitettu aktiivisen toiminnan muotoon koko henkilöstön kanssa arvoworkshopeissa.
- Johtamisen periaatteet on luotu yhdessä esihenkilöiden kanssa ja koko henkilöstöä kuullen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SandgrenToimitusjohtajaSanta's Hotels
Puh:+358 40 199 3525sanna.sandgren@santashotels.fiRosa VetriHR-päällikköSanta's Hotels
Puh:+358 50 404 3561rosa.vetri@santashotels.fiLinkit
Lisätietoa yrityksestä
Santa’s Hotels on lappilainen perheomisteinen hotelliketju, joka on osa Sava-Group-konsernia. Hotelliliiketoimintaa konsernissa on harjoitettu jo yli 30 vuotta, ja Santa’s Hotels -ketju on kasvanut vuosien aikana yhdeksi merkittävimmistä lappilaisista matkailualan toimijoista. Ketjun hotelleja sijaitsee Rovaniemellä, Luostolla, Saariselällä, Kilpisjärvellä sekä Kalajoella, ketjuun kuuluu myös luksushuvila Levillä. Santa’s Hotels -ketjun liikevaihto vuonna 2024 oli 31,5 miljoonaa euroa, ja ketju työllistää ympärivuotisesti noin 150 henkilöä ja sesonkiaikoina noin 300 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hotel Santa Claus Oy
Santa’s Hotelsin toimitusjohtaja vaihtuu29.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Santa’s Hotelsin toimitusjohtaja Sanna Sandgren on ilmoittanut jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät ja tulee siirtymään uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle.
Santa’s Hotelsille on myönnetty Great Place to Work® Vuoden Kulttuurinkehittäjä 2026 -palkinto27.3.2026 07:48:06 EET | Tiedote
Great Place to Work® Vuoden Kulttuurinkehittäjä 2026 -palkinto myönnetään yritykselle, jossa on onnistuttu esimerkillisesti hyvän työpaikan ja vahvan yrityskulttuurin kehittämisessä. Kulttuurin kehittäminen näkyy arjessa mm. avoimena keskusteluna, innovointia tukevana ilmapiirinä ja johtamisena, joka vie arvot käytäntöön.
Esteettömyysindeksi tukee Santa’s Hotelsin suuntautumista yhdenvertaiseen asiakaskokemukseen19.3.2026 09:26:49 EET | Tiedote
Esteettömyys ja yhdenvertaisuus ovat osa Santa’s Hotelsin vastuullisuutta. Jokaisen vieraan toivotaan tuntevan olonsa tervetulleeksi ja voivan liikkua hotelleissa mahdollisimman sujuvasti sekä turvallisesti. Tätä tavoitetta tukee Esteettömyysindeksi, joka toimii apuna tilojen kehittämisessä entistä saavutettavammiksi.
Rovaniemen hotellihanke etenee: Santa’s Hotel Noelle avataan talvikaudella 2026–202711.2.2026 08:05:38 EET | Tiedote
Santa’s Hotels laajentaa Rovaniemen keskustan majoitustarjontaa merkittävästi, kun uusi Santa’s Hotel Noelle avautuu talvikaudella 2026–2027.
Santa’s Hotels -ketju on Arctic Lapland Rallyn virallinen yhteistyökumppani9.1.2026 11:16:03 EET | Tiedote
Arctic Lapland Rally eli Tunturiralli, järjestetään jälleen Rovaniemellä tammikuun lopussa ja tuttuun tapaan Santa’s Hotels on mukana menossa virallisena yhteistyökumppanina. Yhteistyö perustuu luottamukseen ja yhteiseen tekemiseen, jota molemmat osapuolet arvostavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme