Mai Kivelä: Hallitus vie Suomea väärään suuntaan Agenda 2030 -tavoitteiden osalta
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan hallitus vie Suomea väärään suuntaan köyhyyden poistamisen ja ilmasto- ja ympäristökestävyyden saavuttamisessa eli YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteissa. Kivelä pitää vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ryhmäpuheen eduskunnassa tänään.

– Oikeistohallitus on epäonnistunut. Metsien kestävä käyttö on surkealla tolalla emmekä ole saavuttamassa omia ilmastotavoitteitamme. Lisäksi köyhyys, asunnottomuus ja nälkä yleistyvät leikkauspolitiikan vuoksi entisestään, sanoo Kivelä.
Suomen hiilinielut ovat romahtaneet ja metsät kääntyneet päästölähteeksi. Kivelän mukaan metsäteollisuuden tuottama arvonlisä kulutettuihin raaka-aineisiin nähden ei ole sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla. Suomen materiaalien kulutusaste asukasta kohti on EU:n korkeimpia.
– Omien luonnonvarojemme huolimattoman käytön päälle olemme yksi eniten kielteisiä ulkoisvaikutuksia muille maille aiheuttava maa. Tuontimme aiheuttaa merkittäviä ilmasto- ja kemikaalipäästöjä sekä luontokatoa myös muualla maailmassa, sanoo Kivelä.
Euroopan neuvosto on todennut toistuvasti, että Suomen sosiaaliturvan taso on liian alhainen. Kivelä huomauttaa, että oikeistohallituksen takia tuloköyhyyteen perustuva asunnottomuus on tehnyt paluun Suomeen, ja maksuhäiriöt, häädöt ja ulosotot ovat lisääntyneet sekä leipäjonot kasvaneet.
– Hallitus pyrkii romuttamaan suomalaisen yhteiskuntamallin, joka on perustunut vahvoihin julkisiin palveluihin ja kattavaan sosiaaliturvaan. Yhteiskuntamallin, joka on onnistuneesti tuottanut tasa-arvoa ja hyvinvointia suomalaisille ja tehnyt Suomesta esimerkin maailmalla, sanoo Kivelä.
Kansanedustaja Mai Kivelän puhe eduskunnassa 4.11.2025:
Arvoisa puhemies,
Onko köyhyys poistettu ja kestävä kehitys saavutettu viiden vuoden päästä? Tätähän me arvioimme, kun tänään käsittelemme Agenda2030 -toimenpideohjelmaa.
On myös syytä kysyä, kuinka aidosti näihin tavoitteisiin on sitouduttu, sillä ne todella ovat sitoumuksemme.
Ei hyvältä näytä. Globaalisti olemme kaukana tavoitteista. Ja vaikka YK:n mukaan Suomi on saavuttanut hieman yli 86 prosenttia asetetuista 17:stä tavoitteesta, ei myöskään Suomen tilannekuva anna aihetta juhlaan.
Ensinnäkin Suomi on yksi eniten kielteisiä ulkoisvaikutuksia muille maille aiheuttava maa. Toisin sanoen tuontimme aiheuttaa merkittäviä ilmasto- ja kemikaalipäästöjä sekä luontokatoa muualla maailmassa. Tätä ei voi jättää huomiotta, kun Suomen todellista panosta kehitystavoitteiden saavuttamiseen arvioidaan.
Suomen materiaalien kulutusaste asukasta kohti on EU:n korkeimpia. Samaan aikaan kiertotalousasteemme on jäänyt heikoksi.
Metsien kestävä käyttö on surkealla tolalla. Hiilinielut ovat romahtaneet ja metsät kääntyneet päästölähteeksi. Metsäteollisuuden tuottama arvonlisä kulutettuihin raaka-aineisiin nähden ei ole sillä tasolla, jolla se voisi ja jolla sen pitäisi olla.
Entä sosiaalinen puoli? Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut toistuvasti, että Suomen sosiaaliturvan tason on liian alhainen. No, hallitus on leikannut sosiaaliturvasta entisestään ja tällä tavoin lisännyt köyhyyttä. Hallituksen omissa vaikutusarvioissakin on todettu, että sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät köyhyyttä, siinäkin tapauksessa, että niille arvioidut työllisyysvaikutukset toteutuisivat täysimääräisesti.
Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset ja indeksijäädytykset sekä yleinen kustannustason nousu jättävät yhä useamman suomalaisen toivottomaan tilanteeseen. Orpon hallituksen takia tuloköyhyyteen perustuva asunnottomuus on tehnyt paluun Suomeen. Maksuhäiriöt, häädöt ja ulosotot ovat lisääntyneet ja leipäjonot kasvaneet.
Tämä hallitus on tehnyt johdonmukaisesti ja täysin häikäilemättä sellaista politiikkaa, jolla kasvatetaan eriarvoisuutta ja kasataan varallisuutta rikkaille.
Hallitus pyrkii romuttamaan suomalaisen yhteiskuntamallin, joka on perustunut vahvoihin julkisiin palveluihin ja kattavaan sosiaaliturvaan. Siis sen yhteiskuntamallin, joka on onnistuneesti tuottanut tasa-arvoa ja hyvinvointia suomalaisille, ja tehnyt Suomesta esimerkin maailmalla. Nyt tätä mallia murennetaan.
Arvoisa puhemies,
Vaikka paljon enemmän on tehtävä tavoitteisiin pääsemiseksi, YK:n Agenda2030 -ohjelma on tärkeä esimerkki monenkeskisen sääntöpohjaisen järjestelmän toiminnasta. On elintärkeää, että maailman valtiot ovat yhdessä asettaneet tavoitteita globaalien ongelmien ratkaisemiseksi.
Tällaista monenkeskistä sääntöpohjaista yhteistyötä tarvitaan myös jatkossa. Ilman monenkeskistä yhdessä sopimista ekokriisin kaltaisiin ongelmiin vastaaminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Samaan aikaan tarvitaan paljon voimakkaampia keinoja ekologisiin ja sosiaalisiin haasteisin puuttumiseksi.
Valitettavasti myös monenkeskinen sääntöpohjainen järjestelmä on uhattuna. Ei ole liioiteltua sanoa, että autoritäärisyys ja voimapolitiikka ovat tehneet paluun politiikan kentille, myös länsimaissa. Demokratian ja oikeusvaltion periaatteet horjuvat - myös nämä ovat osa yhteiskuntien kokonaiskestävyyttä.
Suomen tulee osaltaan pitää huoli siitä, että kansalliset intressit ja niin kutsuttu transaktionaalinen kahdenkeskisyys eivät syrjäytä monenkeskisyyttä ja sääntöpohjaisuutta. Suomen tulee olla aktiivinen vastavoima eri tahoilta tuleville pyrkimyksille sääntöpohjaisen järjestelmän alasajamiseksi, ei olla mukana sen rikkomisessa.
Arvoisa puhemies,
on jälleen korostettava, ettei mitään muita kehitystavoitteita voi saavuttaa kuolevalla planeetalla. Myöskään Suomessa emme ole saavuttamassa omia emmekä EU-tason ilmasto- ja ympäristövelvoitteitamme.
Hallitus epäonnistuu konkreettisten toimien tuomisessa tälläkin kertaa. Vaikeaa se toki olisikin, kun tällä kaudella päinvastoin eriarvoisuutta syvennetään ja ympäristötoimia puretaan. Siksi tässä tilanteessa hallituksen kehitystavoitteilla paistattelu on vähintäänkin irvokasta.
Lopuksi esittämästäni kritiikistä huolimatta ja käsiteltävän asian tärkeyden vuoksi pidän hyvänä tulevaisuusvaliokunnan yksimielistä mietintöä. On hienoa, että valiokunta painottaa vahvaa kestävyyttä sekä luonnonvarojen ylikulutuksen ja kulutuksen negatiivisten ulkoisvaikutusten vähentämisen välttämättömyyttä.
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä ja Pia Lohikoski: Suomen prioriteetteja EU-rahoituksen osalta on parannettava12.12.2025 15:56:46 EET | Tiedote
Eduskunta lausui tänään kantansa EU:n monivuotisen rahoituskehyksen neuvotteluun. Kansanedustajat Mai Kivelä ja Pia Lohikoski jättivät eriävän mielipiteen Suuren valiokunnan lausuntoon, koska eivät yhdy valtioneuvoston Suomelle asettamiin prioriteetteihin.
Minja Koskela ja Veronika Honkasalo: Suomen pitää lopettaa puolustusyhteistyö ja asekauppa Israelin kanssa12.12.2025 12:02:55 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustajat, puheenjohtaja Minja Koskela ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo kritisoivat ankarasti Suomen tiivistyvää puolustusyhteistyötä ja asekauppaa Israelin kanssa. Viimeaikaisten mediatietojen mukaan kaksi suomalaisupseeria osallistui hiljattain Israelin järjestämään seminaariin, jossa esiteltiin Israelin asevoimien taistelukokemuksia Gazan ja Libanonin sodissa kahden viime vuoden aikana. Kansanedustajat jättivät asiasta perjantaina kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Mai Kivelä: Ripeitä toimia tarvitaan saamelaisten aseman pysyväksi parantamiseksi12.12.2025 09:31:04 EET | Tiedote
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti hiljattain loppuraporttinsa valtioneuvostolle. Raportti sisältää tärkeitä suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia, joiden toimeenpanoa tulee kansanedustaja Mai Kivelän mukaan edistää asian vaatimalla vakavuudella ja ripeydellä.
Anna Kontula: Tiedustelulakien avaaminen horjuttaa lain perusratkaisuja12.12.2025 08:38:20 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vastustaa tiedustelulakien niin sanotun palomuurisääntelyn heikennyksiä. Kontula jätti torstaina vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön asiasta yhdessä vihreiden Tiina Elon kanssa.
Minja Koskela: Potkulaki johtaa mielivaltaisten irtisanomisten yleistymiseen Suomessa11.12.2025 12:31:07 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela varoittaa irtisanomissuojan heikentämisen johtavan mielivaltaisten irtisanomisten yleistymiseen Suomessa. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sai tänään valmiiksi irtisanomissuojan heikentämistä koskevan mietinnön, johon Koskela jätti vastalauseen yhdessä sdp:n ja vihreiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme