Kokoomuksen Autto ja Vikman: Suomalaisten huoleen on jo vastattu – ”Vahvistamme omaa puolustustamme ja syvennämme Nato-yhteistyötä”
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista pelkää Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa laajenevan eurooppalaiseksi suursodaksi. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto ja ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman korostavat, että Suomen turvallisuutta vahvistetaan tällä hetkellä kaikilla tasoilla: kotimaassa, Natossa ja EU:ssa. Suomalaisten huoli otetaan vakavasti.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät Nato-jäsenyyttä tärkeänä, mutta korostavat samalla oman puolustuksen merkitystä. Autton ja Vikmanin mukaan kansalaisten linja on oikea.
”Suomi nostaa puolustusmenonsa vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä. Suomen oma puolustuskyky pidetään vahvana, ajanmukaisena ja uskottavana muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Näin varmistamme, että myös tulevilla sukupolvilla on turvallinen Suomi. Jokainen euro, joka sijoitetaan puolustukseen, säästää pitkässä juoksussa mittaamattomasti inhimillisesti ja taloudellisesti, kun rauha säilyy”, Autto toteaa.
”Tämän hallituskauden aikana Suomi on päättänyt irtautua myös jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tavoitteenamme on turvata Suomen puolustuksen uskottavuus ja pitää yllä niin uskottavaa pelotetta, että kukaan ei koskaan edes yritä puolustustamme koetella. Suomen turvallisuus on tärkein tehtävämme. Se tapahtuu yhä vahvemman puolustuskyvyn ja varautumisen kautta, jotta saamme elää rauhassa. Myös itärajan sulkua on tällä hallituskaudella päätetty jatkaa”, Vikman sanoo.
Autto korostaa hallituksen tuloksellista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla.
”Orpon hallitus on tehnyt EU:ssa tuloksellista vaikuttamistyötä: Suomelle on neuvoteltu 1,6 miljardin euron rahoitus rajaturvallisuuteen ja turvallisuuteen. Tämä on osoitus siitä, että Suomen ääni kuuluu ja näkyy Euroopan päätöksissä”, Autto sanoo.
Tutkimuksen mukaan pelko sodan laajenemisesta korostuu naisilla. Vikman painottaa, että Orpon hallituskaudella turvallisuutta vahvistetaan laajasti.
”Suomalaisilla pitää olla perusteltu tunne siitä, että Suomi on turvassa. Siksi vahvistamme paitsi puolustuskykyä myös huoltovarmuutta, rajaturvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Turvallisuus syntyy jokapäiväisistä teoista, jotka varmistavat vakaan arjen myös epävarmuuden keskellä”, Vikman sanoo.
Autto ja Vikman korostavat, että turvallisuuslinja on selkeä ja johdonmukainen.
”Suomen kokonaisturvallisuus on vahvemmalla pohjalla kuin koskaan ja työ jatkuu joka päivä. Suomalaiset voivat luottaa siihen, että Orpon hallitus tekee kaiken tarvittavan Suomen turvallisuuden takaamiseksi”, edustajat sanovat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Sofia VikmanKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Suomi ei ole enää kummajainen – kansallinen syöpästrategia on vihdoin valmis10.11.2025 09:53:22 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee Suomen ensimmäisen syöpästrategian valmistumisesta. Syöpästrategia luo vahvan perustan sille, että Suomi voi vastata kasvavaan syöpätaakkaan ja nousta kansainväliseksi edelläkävijäksi syövän ehkäisyssä, hoidossa ja tutkimuksessa.
Kokoomuksen Valkonen: Suomalaisten paluumuuttajien kannusteisiin merkittävä parannus – ”Nyt otettiin iso askel oikeaan suuntaan”7.11.2025 19:47:01 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään päättänyt esittää merkittävää parannusta suomalaisten avainhenkilöiden paluumuuttamisen kannusteisiin. Valiokunta esittää, että Suomen kansalaisten osalta alemman lähdeveron soveltamisaikaa pidennettäisiin hallituksen esittämästä kahdesta vuodesta jopa viiteen vuoteen.
Kokoomuksen Partanen: Suojaosan poistaminen ei ole tehnyt tehnyt osa-aikatyöstä kannattamatonta7.11.2025 12:55:58 EET | Tiedote
SDP on väittänyt, että hallituksen tekemä työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poisto on romuttanut osa-aikatyön ja työnteon kannustimet. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan väitteet eivät perustu faktoihin.
Kokoomuksen Aalto-Setälä YK:n ilmastokokoukseen edustamaan Suomen eduskuntaa7.11.2025 11:53:54 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Pauli Aalto-Setälä osallistuu YK:n Belémin COP30 ilmastokokoukseen Suomen delegaation osana. Hän edustaa Suomen eduskuntaa talousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan valitsemana.
Kokoomuksen Laiho: Vahvistamme luottamusta soten rahoitukseen – diagnoositietoihin liittyvät epäselvyydet selvitetään6.11.2025 15:49:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho pitää erinomaisena kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen päätöstä nimetä selvityshenkilö arvioimaan sote-rahoituksen diagnoositietojen toimittamista ja tietopohjan varmuutta. Laihon mukaan päätös on tärkeä askel läpinäkyvyyden lisäämiseksi sekä rahoitusmallin luotettavuuden ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme