Palvelun aatelia 2025 –kilpailun finalistit on valittu
10.11.2025 08:00:00 EET | Etelä-Savon kauppakamari | Tiedote
Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualan valiokunnan luotsaaman palvelukilpailun finalistit on valittu 175 ehdotuksen joukosta.
Palvelun aatelia -kilpailussa etsitään Etelä-Savon parasta palvelua ja tuodaan esiin maakunnan monipuolinen, korkeatasoinen palvelutarjonta. Tavoitteena on vahvistaa palvelualan arvostusta ja vetovoimaa sekä tehdä Etelä-Savosta entistä tunnetumpi hyvän palvelun maakuntana.
Kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. Kuka tahansa sai ehdottaa mukaan palvelualan toimijoita, ja ehdotusaika oli avoinna toukokuusta elokuun alkuun 2025. Yhteensä saatiin 175 ehdotusta, jotka edustivat 116 yritystä. Kilpailuun saatiin ehdokkaita kaikista maakunnan kunnista – tänä vuonna eniten Savonlinnasta. Mukana oli lukuisia timanttisia toimijoita.
Kilpailua luotsaa Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualan valiokunta, joka on nyt käynyt ehdotukset läpi ja valinnut niiden joukosta 10 finalistia. Finalistien palvelun tasoon on tutustuttu myös mysteerishoppauksen merkeissä.
Finalistit 2025
Palvelun aatelia –kilpailun finalisteja on kymmenen kappaletta. Mukana on myös joitakin samoja viime vuoden finalisteja, mikä kertoo hienolla tavalla toiminnan jatkuvuudesta ja tasaisesta laadusta. Finalistit ja nostot tulleista perusteluista:
Bar Ylä, Juva: “Uskomattoman huomaavainen, ystävällinen ja palvelualtis paikka. Etenkin omistaja Antti Halonen ansaitsee tunnustuksen kovasta työstä Juvan tapahtumien järjestäjänä ja puuhamiehenä. Hän tekee työtä suurella sydämellä!”
Fisuburger, Kangasniemi: “Fisuburger on loistava esimerkki paikallisesta yrittäjyydestä, jossa lähivesien kalasta syntyy herkullisia kalaruokia, asiakaspalvelu on aina ystävällistä ja aitoa, ja jatkuva kehittämisen halu on tuonut yritykselle ansaittua menestystä sekä mainetta, joka vahvistaa koko Etelä-Savon vetovoimaa.”
Iloinen Lanka & Askartelu, Mikkeli: “Puodissa asiakaspalvelu on poikkeuksellisen ystävällistä ja asiantuntevaa – ongelmat ratkeavat hetkessä, ja asiakkaan tarpeet tunnistetaan hienovaraisesti, oli kyse sitten nopeasta asioinnista tai ajan kanssa kiertelemisestä.”
Liukkosen kala, Hirvensalmi / Mäntyharju: “Hyvä, laaja sekä todella tuore valikoima ja lämmin palvelu, antaa paljon vinkkejä kalankäsittelyyn ja valmistukseen, myös perheen pienimmät huomioiden. Asioiminen saa innostumaan kalaruokien valmistuksesta ihan uudella tavalla!”
Sale Hurissalo: “Koko kylän sydän: aivan huippu henkilökunta, palvelu ja tunnelma. Asiakkaan erikoisempiinkin pyyntöihin pyritään löytämään jokin ratkaisu, vaikkei suoraa vastausta olisi heti saatavilla. Koko kauppa on tehty asiakkaan tarpeet edellä. Erityismaininta myös kaikesta muusta, mitä kaupalla järjestetään, kuten kesäiset karaokeillat, jotka saavat koko kylän liikkeelle.”
Spahotel Casino, Savonlinna: “Viime vuosina toiminta on noussut ihan uudelle tasolle: ihanaa henkilökuntaa, hyvää palvelua, hyvät ruuat ja hieno paikka! Palvelua aina saatavilla tarvittaessa, ja asiakkaalle kokemus näyttäytyy pienenä arjen luksuksena.”
Specsavers, Savonlinna: “Liikkeessä asiakaspalvelu on poikkeuksellisen ystävällistä, osaavaa ja aidosti välittävää – jokainen asiakas huomioidaan yksilönä heti ovella, kysymykset otetaan vastaan arvostavasti ja apu löytyy aina hymyssä suin. Täällä kaikki tuntevat olevansa tervetulleita, ja asioinnista jää poikkeuksetta hyvä mieli.”
Sulkavan Kioski Alanteen Helmi: “Pieneksi paikaksi erinomainen tarjonta ja laatu. Yhteisöllinen paikka, jossa niin vakiasiakkaat kuin uudetkin tuttavuudet huomioidaan, ja tila täyttyy aamusta iltaan hyväntuulisella puheensorinalla, tarinoilla ja hyvillä ruuilla. Henkilökunnan iloisuus ja tekemisen meininki sekä innostus omaan työhön välittyy myös asiakkaille.”
Ysirauta, Pieksämäki: “Erittäin palveluhaluinen ja iloinen henkilökunta. Asiakasta kuunnellaan ja hänen toiveensa toteutetaan. Tulen aina hyvälle mielelle jo pihaan ajaessa ja moikatessa iloiselle henkilökunnalle. Liiketila on siisti ja tavarat loogisessa järjestyksessä.”
Wanha Osula, Haukivuori: “Nuoret yrittäjät, iloinen asenne, ja mahtava palvelualttius. Siisti, hyvin järjestelty, hyvä kauppa, jossa iso valikoima ja paljon lisäpalveluja. Kiireetön, aurinkoinen tunnelma.”
Voittajan julkistus Yrittäjägaalassa
Voittaja julkistetaan ja kruunataan Palvelun aateliksi Yrittäjägaalassa 24.1.2026. Lisätietoa Yrittäjägaalasta tulossa pian.
Yhteistyössä on voimaa
Etelä-Savon kauppakamarin kanssa yhteistyössä 2025 kilpailun mahdollistaa: Etelä-Savon maakuntaliitto, Hirvensalmen kunta, Juvan kunta, Kangasniemen kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, Rantasalmen kunta, SaaraLiu, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta.
Lisätietoja kilpailusta: eskauppakamari.fi/palvelunaatelia
Yhteyshenkilöt
Saara LiukkonenPuheenjohtajaKaupan- ja palvelualanvaliokunta
Puh:0405020583saaraliu@saaraliu.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari
Palvelun aatelia -kilpailuun saatiin 200 ehdotusta eri puolilta Etelä-Savoa20.7.2026 09:10:57 EEST | Tiedote
Palvelun aatelia -kilpailu järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja tänä vuonna ehdotuksia kerättiin toukokuulta heinäkuun puoliväliin. Kilpailun ehdotusaika päättyi 15.7.2026, ja ehdotuksia saatiin 200 ympäri Etelä-Savoa!
Palvelun aatelia -kilpailuun jo yli 100 ehdotusta - ehdotusaikaa jäljellä 1 kuukausi15.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Palvelun aatelia -kilpailun ehdotusaika on ollut käynnissä toukokuun alusta, ja kilpailuun on saatu jo yli 100 ehdotusta! Ehdotuksia voi edelleen jättää perusteluineen Etelä-Savon kauppakamarin verkkosivuilla 15.7. saakka.
Palvelun aatelia -kilpailulla etsitään jälleen Etelä-Savon parasta palvelua!1.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Palvelun aatelia 2026-kilpailun ehdotusaika alkoi 1.5. ja jatkuu 15.7. asti. Kolmatta kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään erinomaisia ja mieleenpainuvan hyviä palveluntarjoajia – todellista palvelun aatelia. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja monipuolista palvelutarjontaa.
Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla – mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme