Tuore kysely rakennusalalta: Kolmasosa irtisanonut ja lomauttanut, 40 % kertoo töiden vähentyneen – “usko tulevaisuuteen on koetuksella”
6.11.2025 08:40:00 EET | Stark Suomi Oy | Tiedote
Stark Suomen yritysasiakkailleen teettämään kyselyyn vastanneista 40 prosenttia sanoo rakennus- ja remontointihankkeiden määrän vähentyneen vuoden alusta. Kyselyyn vastasi 860 alan ammattilaista ja yrittäjää. Melkein kolmasosa (31 %) vastanneista on tilanteen vuoksi joutunut joko irtisanomaan tai lomauttamaan työntekijöitään tämän vuoden aikana.
Kyselyyn vastanneista rakennusalan ammattilaisista 46 prosenttia kertoi vastauksissaan myös, että suomalaisten remontointi- ja rakentamisinto on laskenut tänä vuonna. Suurimmat syyt hankkeiden vähenemiselle on heidän mukaansa talouden tila ja yleinen epävarmuus.
”42 prosenttia sanoo töiden määrän pysyneen samana, mutta tästä huolimatta tilanne ei ole hyvä, sillä isolla osalla töiden määrä on vähentynyt jo aiemmin. Pieni hopeareunus tässä on se, että noin viidesosa (18 %) sanoo hankkeiden määrän lisääntyneen”, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi toteaa.
Kun samaa asiaa kysyttiin alan ammattilaisilta vuodenvaihteessa, niin puolet vastaajista ilmoitti, että heiltä tilattujen rakennus- ja remontointihankkeiden määrä on vähentynyt viimeisten kuuden kuukauden aikana.
Loppuvuoden näkemys synkeä
Noin puolet (49 %) vastaajista ei usko, että tilanne muuttuu loppuvuoden aikana suuntaan tai toiseen. Parempaan loppuvuoteen uskoo 26 prosenttia ja huonompaan 25 prosenttia vastaajista. Tässä suhteessa alan ammattilaiset ovat nyt pessimistisempiä kuin viime vuodenvaihteessa, jolloin 16 prosenttia uskoi tilanteen muuttuvan puolessa vuodessa nykyistä huonommaksi.
“Tässä näkyy pitkään jatkuneet vaikeat vuodet alalla sekä niiden jättämät jäljet. Tilannetta ei myöskään ole auttanut tehty päätös vähentää kotitalousvähennyksen remonttiosuutta. Tällaisilla toimilla on alalle iso merkitys. Valitettavasti se on ollut nyt negatiivinen, ja monella alan ammattilaisella usko tulevaisuuteen on koetuksella”, Päiväniemi toteaa.
Ammattilaiset uskovat käänteeseen ensi vuonna
Useampi suhtautuu optimistisesti alan tilanteeseen ensi vuonna, sillä jopa 63 prosenttia ammattilaisista uskoo tilanteen olevan parempi ensi vuonna. Alan kurjistumiseen entisestään uskoo alle yhdeksän prosenttia.
”Tosin rakennusammattilaiset uskoivat alan suhdanteiden paranemiseen jo tämän vuoden aikana, sillä suurin piirtein sama osuus vastaajista (66 %) ilmoitti viime vuodenvaihteessa uskovansa alan tilanteen olevan tänä vuonna parempi”, Päiväniemi muistuttaa.
Toiveet päättäjille
Kyselyssä oli mahdollisuus lähettää terveisiä päättäjille. Niissä korostuivat toiveet korjausrakentamisen tukitoimista ja kotitalousvähennyksen korottamisesta. Valtion käynnistämät rakennusprojektit nostettiin myös esille, samoin helpotukset remonttilainojen saamiseen.
Ammattilaisten huoli työtilanteesta kävi vastauksista myös ilmi. Palautetta tuli myös medialle, että korkojen, inflaation sekä rakennusalan konkurssien suhteen uutisointi voisi olla maltillisempaa.
Stark teki yritysasiakkailleen kyselytutkimuksen syyskuussa 2025. Kyselyssä selvitettiin rakennus- ja remontointialalla toimivien ammattilaisten käsityksiä alan tulevaisuuden näkymistä. Kyselyyn vastasi 860 ammattilaista, joista suurin osa on rakennus- ja remontointiyritysten omistajia.
Lisätietoja
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800
Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Maksaisitko remontin pimeästi? Yli kolmasosa suomalaisista olisi siihen valmis25.6.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Yli kolmasosa (37 %) suomalaisista olisi valmis maksamaan remontin pimeästi siinä tapauksessa, että sen tekijä on tuttava. Asiaa selvitettiin Starkin teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -kyselytutkimuksessa. Kyselyyn vastanneista puolestaan 47 prosenttia sanoo, ettei koskaan maksaisi pimeästi remontista.
STARK ja Ramirent strategiseen yhteistyöhön15.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
STARKin ja Ramirentin solmima strateginen yhteistyö vastaa rakennusalan ammattilaisten tarpeisiin yhdistämällä kummankin vahvuudet. Asiakas hyötyy laajasta palveluverkostosta, konevuokrauksen asiantuntemuksesta ja monipuolisesta kalustosta. Koneiden ja laitteiden vuokraus on helppoa ja sujuvaa, mikä tehostaa työmaiden sujuvuutta. Hyvin palveleva vuokrauspalvelu vähentää asiakkaiden investointeja omaan konekantaan.
Kysely: Suomalaiset laittavat entistä enemmän rahaa mökkiremontteihin, helatorstai on lähtölaukaus14.5.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten kuluttamisesta ja tileillä makaavista rahoista puhutaan paljon, mutta niiden käyttökohde saattaakin olla kodin ulkopuolella, Stark Suomen teettämä kyselytutkimus kertoo. Vuosittain tehtävässä kyselytutkimuksessa mökkiremonttien budjetit ovat jo kolmatta vuotta kasvussa. Omatoimisesti suomalaiset remontoivat ja rakentavat mökeillään erityisesti sisäpintoja, grillejä ja terasseja.
Kysely: Suomalaisten remonttibudjeteissa selvä lasku vain vuodessa – tässä on nyt yleisin maksimisumma28.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kotitalousvähennyksen pienentäminen vähensi suomalaisten remontointihalukkuutta todistaa Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimus. Tuore päätös korottaa kotitalousvähennystä vaikuttaa oikealta, sillä 55 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä väitteen kanssa: Jos kotitalousvähennys olisi nykyistä suurempi, tekisin tai teettäisin enemmän remontteja ja rakennusprojekteja. Viime vuonna näin vastasi 42 prosenttia.
Olympiakomitean hyvinvointihaaste innosti Starkin henkilöstön liikkeelle ja kannustamaan26.3.2026 12:04:35 EET | Tiedote
Suomen Olympiajoukkueen pääyhteistyökumppani Stark toteutti 2.2.– 1.3.2026 olympiateemaisen hyvinvointihaasteen, joka innosti henkilöstöä liikkumaan, kokeilemaan uusia harrastuksia ja ennen kaikkea kannustamaan toinen toisiaan. Haaste ajoittui juuri Milano-Cortinan talviolympialaisten ajalle. Olympialaishengessä toteutettu haaste innosti yhteisöllisyyteen ja lajikirjo kasvoi vaikuttavaksi, sillä osallistujat kokeilivat peräti 220 eri liikunta- ja harrastuslajia. Kisan aktiivisin joukkue STARK Lohja iloitsi voitosta ja Starkin 1000 euron palkintostipendi haluttiin lahjoittaa paikallisten vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen Hope Lohjan kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme