Raportti: Sähköistäminen voisi tuoda Euroopalle 250 miljardin euron vuosisäästöt

- Schneider Electricin tuoreimman raportin mukaan Euroopan unioni käyttää tällä hetkellä 380 miljardia euroa vuodessa energian tuontiin. Lähes 60 prosenttia EU:n käyttämästä energiasta on peräisin ulkomailta.
- Sähköistämisen nopeuttaminen ja energian tuottajakuluttaja (prosumer) -aloitteet voisivat luoda jopa miljoona uutta työpaikkaa paikallisille teollisuudenaloille.
- EU-alueen katoille asennettujen aurinkopaneelien tuotantopotentiaali on arviolta yli 1 000 gigawattia, mikä on 10 kertaa enemmän kuin nykyinen asennettu kapasiteetti.
Espoo, 6. marraskuuta 2025 – Kansainvälinen teknologiajohtaja Schneider Electric on julkaissut uuden tutkimusraportin, jossa korostetaan sähköistymisen merkitystä Euroopan tulevaisuudelle.
Tällä hetkellä Euroopan sähköistämisaste on vain 21 prosenttia eikä luku ole muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on merkittävästi vähemmän kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa, joissa molemmissa sähköistäminen etenee EU-aluetta nopeammin. Tämän takia asuinrakennusten energiankulutuksen kustannukset EU:ssa ovat 0,27 euroa/kilowattitunti, kun vastaavasti Yhdysvalloissa luku on 0,15 ja Kiinassa 0,08 euroa/kilowattitunti. Jokaisen EU-kansalaisen päivittäisten toimintojen hinta on siis kolme kertaa korkeampi kuin Kiinassa.
Europe energy security and competitiveness – supercharging electrification -raportti paljastaa, että Eurooppa voisi säästää 250 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2040 mennessä nopeuttamalla sähköistämistä. EU tasapainottelee edelleen energian kohtuuhintaisuuden, turvallisuuden ja vastuullisuuden välillä, sillä suuri riippuvuus fossiilisten polttoaineiden tuonnista pitää kustannukset korkeina ja vastuullisuustavoitteiden saavuttamisen kaukana. EU:n päästöt ovat kuitenkin laskeneet 37 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
Sähköistäminen on ratkaisu energiaongelmaan, mutta tutkimuksen mukaan sen vauhti ja edistyminen Euroopassa vaihtelevat merkittävästi maakohtaisesti. Tämä johtuu eroista infrastruktuurissa, politiikassa, markkinoiden kypsyydessä ja kuluttajien halukkuudessa omaksua uusia ratkaisuja.
Pohjoismaat ovat edistyneet huomattavasti esimerkiksi liikenteen ja rakennusten sähköistämisessä, kun taas toiset maat ovat vasta aloittamassa vastaavia toimia. Etelä-Euroopan maissa rakennusten sähköistämisaste on usein korkeampi, kun taas Länsi- ja Keski-Euroopassa investoidaan yhä enemmän teollisuuden sähköistämiseen ja energian tuottajakuluttaja (prosumer) -aloitteisiin. Euroopan on nopeutettava siirtymistä kohti sähköisempää maailmaa, jotta sen kilpailukyky säilyy kansainvälisesti.
Raportissa tunnistetaan useita kriittisiä poliittisia keinoja, jotka on tärkeää ottaa käyttöön. Päättäjien on esimerkiksi pienennettävä sähkön ja maakaasun hintaeroa poistamalla fossiilisten polttoaineiden tuet ja uudistamalla energiaverotusta puhtaan energian käytön kannustamiseksi.
Yhtä tärkeää on rahoituksen nopeuttaminen muun muassa helpottamalla investointien saatavuutta, tarjoamalla kohdennettuja kannustimia (erityisesti pk-yrityksille) sekä kohdistamalla päästökauppajärjestelmien tuloja ja innovaatiorahastoja sähköistämishankkeisiin.
Raportissa korostetaan myös, miten tärkeää on luoda vahvat paikalliset markkinat, joihin kuuluu sähköistämisen sääntely uusissa rakennuksissa ja teollisissa prosesseissa, lämpöpumppujen ja sähköajoneuvojen nopean käyttöönoton tukeminen sekä prosumer-aloitteiden edistäminen.
Lisäksi paikallisen kehityksen edistäminen on varmistettava tukemalla vastuullisia julkisia hankintoja, nopeuttamalla standardointia ja osoittamalla erityistä tukea eurooppalaiselle innovaatiolle ja valmistukselle. Toimien avulla voidaan varmistaa, että sähköistämisen talous- ja työllisyyshyödyt toteutuvat koko mantereella.
– Tämä uraauurtava tutkimus tarjoaa yhden toistaiseksi kattavimmista analyyseistä Euroopan sähköistämispotentiaalista ja sen toteuttamiseksi tarvittavista poliittisista toimista. Tutkimus korostaa, että sähköistäminen on elintärkeää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi mutta myös talouskasvun, energiaomavaraisuuden ja teollisuuden kilpailukyvyn edistämiseksi. Euroopan on kiireesti edistettävä sähköistämistä. Teknologia on jo olemassa, se tarvitsee vain ottaa käyttöön. Tarvitaan kannusteita ja yritysten halua ottaa teknologiaa käyttöön, jotta voimme saavuttaa tarvittavat hyödyt talouden ja ympäristön kannalta, toteaa Schneider Electricin Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvanen.
Lisätietoja:
Susanna Niemelä, Brand, PR and Communication Manager, Schneider Electric Finland
Puh: +358503545666, susanna.niemela@se.com
Yhteyshenkilöt
Susanna NiemeläBrand, PR and Communication ManagerSchneider Electric Finland
Puh:+358503545666susanna.niemela@se.comTietoa Schneider Electricistä
Schneider Electric on kansainvälinen energiateknologiajohtaja, joka mahdollistaa kestävän kehityksen kaikille sähköistämällä, automatisoimalla ja digitalisoimalla jokaisen toimialan, yrityksen ja kodin. Sen teknologiaratkaisujen avulla rakennukset, datakeskukset, tehtaat, infrastruktuuri ja sähköverkot voivat toimia avoimina, yhteen liitettyinä ekosysteemeinä, mikä parantaa suorituskykyä, häiriönsietoa ja vastuullisuutta. Schneider Electricin ratkaisuvalikoima kattaa älykkäät laitteet, ohjelmistokeskeiset arkkitehtuurit, tekoälyjärjestelmät, digitaaliset palvelut ja konsultoinnin.
Schneider Electricillä on 160 000 työntekijää ja miljoona kumppania yli 100 maassa. Schneider Electric on toistuvasti valittu yhdeksi maailman vastuullisimmista yhtiöistä.
www.se.com/fi/fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric
Asiantuntijan vinkit joulun sähkönkäyttöön: Vanhat kausivalot vaihtamalla voit säästää jopa 4 800 % sähköä22.12.2025 08:11:00 EET | Tiedote
Jouluna on syytä tarkistaa harvoin käytössä olevien kausivalojen kunto ja turvallisuus, mutta lisäksi kannattaa varmistaa myös niiden vaikutus virrankulutukseen. Schneider Electricin kaupallinen tuotepäällikkö Juhani Hallamaa suosittelee vanhojen jouluvalojen päivittämistä viimeistään tämän joulun jälkeen.
Asiantuntija: Datakeskukset tarjoavat mahdollisuuksia uusille osaajille Suomessa17.12.2025 09:23:47 EET | Tiedote
Pohjoismaiden datakeskusmarkkina kasvaa nopeasti digitalisaation ja tekoälysovellusten lisääntyvän laskentatarpeen myötä. Suomessa kehitystä tukevat vahva sähköverkko, uusiutuvat energianlähteet ja viileä ilmasto. Samalla kun datakeskusmarkkina kasvaa, tarvitaan alalle myös uudenlaista osaamista.
Motivair by Schneider Electricin uudet CDU:t vastaavat suurteholaskennan ja tekoälyn kuormitukseen15.12.2025 12:00:59 EET | Tiedote
Uudet jäähdytysnesteen jakeluyksiköt (CDU) skaalautuvat suurteholaskennan, tekoälytehtaiden ja datakeskusten tarpeisiin ja parantavat niiden tehokkuutta. Motivair by Schneider Electricillä on laaja valikoima pieneen tilaan mahtuvia ja jäähdytysteholtaan erinomaisia CDU:ita, jotka suunniteltu asennettavaksi monentyyppisiin käyttökohteisiin. CDU:iden avulla datakeskuksen jäähdytyksen optimointi on saumatonta, mikä vähentää energiankulutusta, vähentää käyttökatkoja ja alentaa käyttökustannuksia. Digitaalisen infrastruktuurin nestejäähdytysteknologian asiantuntija Motivair by Schneider Electric lanseeraa kaksi uutta jäähdytysnesteen jakeluyksikköä (CDU), jotka on suunniteltu vastaamaan suurteholaskenta- ja tekoälytyökuormien lämpötilahallinnan haasteisiin. Uudet CDU-mallit poikkeavat yhtiön aiemmista laitteista, sillä ne on suunniteltu erityisesti huoltokäytäviin asennettaviksi. Datakeskusten ylläpitäjien näkökulmasta ne parantavat joustavuutta, suorituskykyä ja integrointia laajemmassa va
Varikon Korjaamon uusi elämä Oulussa: remontoituihin tiloihin joustavaa rakennusautomaatiota Schneider Electricin avulla12.12.2025 14:20:35 EET | Tiedote
Oulussa pitkään tyhjillään ollut kaupunginvarikon korjaamo on hiljattain saneerattu lähiseudun asukkaita ja yrityksiä palvelevaksi monitoimikiinteistöksi. Schneider Electricin uusin EcoXpert-kumppani Liittäjä Talotekniikka Oy innovoi ja toteutti kiinteistön joustavasti mukautuvan sähköisen talotekniikan hyödyntämällä hajautettua automaatiota.
Asiantuntija: ”Kuntien ja hyvinvointialueiden rakennuksissa piilee valtava säästöpotentiaali”10.12.2025 15:08:30 EET | Tiedote
Rakennuskanta on kunnissa suuri energiasyöppö, mutta samalla kohtuullisen helposti säästettävä kustannus. Energiatehokkuutta parantamalla voidaan pienillä investoinneilla saavuttaa suuria säästöjä – ja samalla vähentää päästöjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme