Fennian muutosneuvottelut päätökseen – asiakaslähtöisyyttä tukeva organisaatiorakenne voimaan 1.1.2026
Fennian muutosneuvottelut kasvustrategiansa toteutumisen mahdollistamiseksi ovat päättyneet. Uudelleenorganisoitumisen seurauksena osa nykyisistä työtehtävistä päättyy ja uusia perustetaan. Muutokset kohdistuvat pääosin ylimpään ja keskijohtoon. Osaajat uusiin työtehtäviin pyritään löytämään lähtökohtaisesti sisäisin uudelleensijoituksin. Uusi organisaatiorakenne astuu voimaan 1.1.2026.
– Kasvustrategiamme toteuttamiseksi teemme kokonaisvaltaista uudistusta, joka koskee toimintamallia, organisaatiorakennetta, johtamista ja arjen käytäntöjä. Muutosneuvottelut käynnistettiin toimintamallista ja organisaation rakenteesta neuvottelemiseksi, Fennian toimitusjohtaja Hanna Hartikainen kertoo.
Muutosneuvotteluissa työnantaja esitteli ehdotuksensa uudeksi toimintamalliksi ja sitä tukevaksi organisaatiorakenteeksi. Muutosneuvottelut alkoivat 14.10. ja päättyivät 4.11.
– Uusi asiakaspolun eri vaiheet kokonaisvaltaisesti huomioiva toimintamalli yhdistää prosessit, ihmiset ja teknologian niin, että asiakas saa saumattoman kokemuksen koko palvelupolun ajan. Muutoksen tavoitteena on, että toimimme asiakaslähtöisemmin, tehokkaammin ja yhtenäisemmin kohti kestävää kasvua, Hartikainen selventää.
– Organisaatiomuutosten tavoitteena ovat entistä selkeämmät roolit, vastuut ja päätösvaltuudet.
Fennian muutosneuvotteluita ei käynnistetty taloudellisilla syillä, vaan lähtökohtana on ollut uudelleenorganisoituminen. Organisaatiorakenteen muutosten seurauksena työtehtäviä päättyy, samalla kun uusia tehtäviä perustetaan. Muutokset kohdistuvat pääosin ylimpään ja keskijohtoon. Osaajat uusiin työtehtäviin pyritään löytämään lähtökohtaisesti sisäisin uudelleensijoituksin.
Muutokset toimintamalliin ja organisoitumiseen eivät vaadi Fennian asiakkailta toimenpiteitä.
– Kiitän fennialaisia ja heidän edustajiaan rakentavista neuvotteluista. Uudistumisemme luo uusia mahdollisuuksia fennialaisille ja vahvistaa kykyämme vastata entistä paremmin omistaja-asiakkaidemme tarpeisiin ja odotuksiin, Hartikainen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Hanna HartikainentoimitusjohtajaFennia
Puh:+358503877244Hanna.Hartikainen@fennia.fiFennia – yrittämistä ja elämää varten
Fennia on suomalainen, asiakkaidensa omistama vakuutusyhtiö, jolla on vahvat juuret ja pitkä kokemus vakuuttamisesta. Olemme uudistuneet ja mukautuneet useita kertoja 140-vuotisen historiamme aikana. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia. Meitä fennialaisia on yhteensä noin 1 200 ja toimimme eri puolilla Suomea.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Sp-Henkivakuutus on nyt Fennia Henkivakuutus Oy12.12.2025 08:46:04 EET | Tiedote
Fennia-konserniin kuuluvan Sp-Henkivakuutus Oy:n uusi nimi on Fennia Henkivakuutus Oy. Vakuutusyhtiö Fennian tytäryhtiö Henki-Fennia osti Sp-Henkivakuutuksen koko osakekannan elokuussa. Kaupan myötä Säästöpankkiryhmästä tuli Fennialle uusi vakuutussäästämistä ja lainaturvaa tarjoava kumppani.
Firman pikkujoulut voivat aiheuttaa yllättäviä tapaturmia – muista varovaisuus liikkuessa25.11.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Monella työpaikalla pikkujoulut ovat odotettuja tapahtumia. Juhlahumussa on hyvä muistaa varovaisuus erityisesti liikkuessa paikasta toiseen: tilastojen mukaan marras-joulukuun juhlakaudella sattuu liukastumisia ja kompastumisia, jotka liittyvät useimmiten siirtymisiin juhlapaikalle tai sieltä pois.
Förändringar i Fennias ledning och styrelse från och med 1.1.202614.11.2025 08:55:00 EET | Pressmeddelande
Fennias omställningsförhandlingar och omorganisering för att genomföra sin tillväxtstrategi medför förändringar i företagets ledning, som inleder sitt arbete i början av 2026. Hanna Hartikainen fortsätter som verkställande direktör.
Muutoksia Fennian johtoon ja hallitukseen 1.1.2026 alkaen14.11.2025 08:55:00 EET | Tiedote
Fennian muutosneuvottelut ja uudelleenorganisoituminen kasvustrategiansa toteuttamiseksi tuovat muutoksia yhtiön johtoon, joka aloittaa työnsä vuoden 2026 alusta. Toimitusjohtajana jatkaa Hanna Hartikainen.
Arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle: Kaikilla on kova tahto hakea kasvua25.10.2025 22:45:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot on myönnetty Cor Group -konsernille, Sensofusion Oy:lle ja Versowood Oy:lle. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja erittäin arvostetun palkinnon Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Tampereella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme