Hekan asukastyytyväisyys nousussa
Hekan asukastyytyväisyys on noussut kaikilla osa-alueilla. Vuoden 2025 asukaskyselyssä 52 prosenttia vastaajista arvioi Hekan vuokranantajana hyväksi tai erinomaiseksi, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 39 prosenttia.

Syyskuussa toteutetussa vuosittaisessa asukastyytyväisyyskyselyssä selvitettiin, kuinka tyytyväisiä asukkaat ovat Hekaan vuokranantajana. Asukkaat ovat edelleen erittäin tyytyväisiä asuntojensa sijaintiin (4,25) ja kokoon (4,15). Myös kiinteistönhoitajien ammattitaito (3,63) ja siivoushenkilökunnan palvelualttius (3,60) saivat hyvät arviot. Jätteiden kierrätysmahdollisuudet arvioitiin hyviksi (3,96), eikä huoltoalueiden välillä havaittu merkittäviä eroja asukastyytyväisyydessä.
– Kuuntelemme asukkaitamme tarkasti, sillä heidän palautteensa kertoo, mihin suuntaan meidän pitää kehittyä. Turvallinen ja kohtuuhintainen koti on toimivan arjen perusta – ja siitä emme tingi, Hekan toimitusjohtaja Maria Aspala painottaa.
Uudet yhteydenpitotavat parantaneet tyytyväisyyttä asiakaspalveluun
Asiakaspalvelun osalta eniten nousi tyytyväisyys vuokranmaksuongelmiin liittyvään asiointiin, jonka arvosana kohosi 3,18:sta 3,83:een. Heka on parantanut yhteydenpitoa asukkaisiin esimerkiksi lähettämällä tekstiviestejä, kun vuokra- tai muuta velkaa on alkanut kertyä. Asukkaisiin ollaan edelleen yhteydessä myös puhelimitse, sähköpostitse ja kirjeitse, jotta jokainen asukas saa tilanteeseensa tukea ajoissa. Asukkaille on tarjolla myös vuokranmaksuneuvontaa sekä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa toteutettua asumisneuvontaa.
Asukkaat hoitavat asioitaan yhä useammin OmaHeka-asukassivuilla, jotka ovat nousseet selvästi suosituimmaksi tavaksi olla yhteydessä Hekaan. Palvelussa voi muun muassa tarkistaa vuokranmaksun tilanteen, ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja isännöintiin sekä jättää vikailmoituksia.
– Asukaskyselyn tulokset kertovat, että ahkera kehitystyömme näkyy asukkaiden arjessa. Asukkaat kokevat palvelun parantuneen ja asioinnin helpottuneen, Aspala iloitsee.
Hekan kodeissa viihdytään pitkään
Hekan asukaskysely toteutettiin 15.–28.9.2025 verkkokyselynä, joka lähetettiin 20 000 satunnaisesti valitulle asukkaalle. Kyselyyn saatiin 4 601 vastausta, eli vastausprosentti oli 23. Arvioinnissa käytettiin viisiportaista asteikkoa (1 = huono, 5 = erinomainen).
Vastaajista 54 prosenttia oli yksinasuvia ja 41 prosenttia lapsiperheitä. Yli puolet vastaajista on asunut Hekan asunnoissa yli kymmenen vuotta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Aspalatoimitusjohtaja, Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Puh:09 5767 4040maria.aspala@hekaoy.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin kaupungin asunnot (Heka) on Suomen suurin asuntojen vuokranantaja. Noin 53 000 asunnossamme asuu lähes 100 000 helsinkiläistä eli noin joka seitsemäs helsinkiläinen. Tarjoamme asukkaillemme kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista arkea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Päivi Jokinen: Asukkaiden palaute ohjaa meitä oikeaan suuntaan11.11.2025 10:01:14 EET | Blogi
Me Hekalla haluamme huolehtia siitä, että mahdollisimman monella helsinkiläisellä on koti, jossa voi elää omannäköistä arkea turvallisesti ja kohtuulliseen hintaan. Seuraamme tarkasti, miten asukkaamme kokevat asumisen ja palvelumme. Tänä syksynä toteutettu asukastyytyväisyyskysely 2025 kertoi, että olemme oikealla tiellä: asukastyytyväisyys on noussut kaikilla osa-alueilla. Peräti 52 prosenttia vastaajista arvioi Hekan hyväksi tai erinomaiseksi vuokranantajaksi, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 39 prosenttia. Tulokset ilahduttavat, mutta eivät yllätä. Olemme viime vuosina tehneet paljon töitä sen eteen, että palvelumme olisi läpinäkyvämpää, yhteydenpito sujuvampaa ja arki helpompaa. Asumisen laatu mitataan arjen sujuvuudessa Asukkaat ovat edelleen erittäin tyytyväisiä asuntojensa sijaintiin (4,25/5) ja kokoon (4,15/5). Hyvä sijainti tekee arjesta sujuvaa: palvelut, koulut ja luonto ovat lähellä. Kodin koko puolestaan vaikuttaa siihen, miten hyvin koti vastaa elämäntilanteen tarpe
Maria Aspala: Kohtuuhintainen asuminen on Helsingin kasvun elinehto29.10.2025 08:36:13 EET | Blogi
Helsinki kasvaa ja muuttuu jatkuvasti. Kaupunki vetää puoleensa opiskelijoita, ammattilaisia ja perheitä eri puolilta Suomea – eikä ihme. Elinvoimainen, monipuolinen Helsinki tarjoaa mahdollisuuksia, joita muualla ei aina ole. Kaupungin kehitys rakentuu kuitenkin sen varaan, että kaikilla on mahdollisuus asua täällä. Tämä perusta on nyt uhattuna. Hallitus suunnittelee, että korkotukilainojen myöntövaltuus putoaa 500 miljoonaan euroon vuonna 2027, kun se oli vielä viime vuonna 2,2 miljardia euroa ja tänä vuonna 1,7 miljardia euroa. Kaikki Hekan uudiskohteet ja perusparannukset on rahoitettu korkotukilainoilla. Jos leikkaukset toteutuvat, uusien asuntojen ja peruskorjausten määrä vähenee tuntuvasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kohtuuhintaisten kotien rakentaminen Helsingissä hidastuu merkittävästi samalla kun niiden tarve kasvaa. Leikkaukset uhkaavat sekä koteja että työpaikkoja Leikkauksilla olisi vaikutusta myös työllisyyteen. Hekan rakentaminen ja perusparannukset ovat työllistä
Energiatehokkuussopimus ja energianhallintajärjestelmä vauhdittavat Hekan energiatehokkuustyötä9.10.2025 13:00:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) tähtää jatkossakin vahvasti kiinteistöjensä energiatehokkuuden parantamiseen. Heka sitoutuu ensimmäisten joukossa uuteen energiatehokkuussopimukseen sekä ottaa yhtenä ensimmäisistä vuokrataloyhtiöistä käyttöönsä ISO 50001 -standardin mukaisen energianhallintajärjestelmän.
Hekan keskivuokraan ensi vuodelle maltillinen korotus24.9.2025 10:31:36 EEST | Tiedote
Keskivuokra Hekan tavallisissa asunnoissa vuonna 2026 on 14,66 euroa neliömetriltä kuukaudessa, mikä on 1,9 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2025.
Hekan vuosi 2024: kustannussäästöjä sekä panostuksia jätehuoltoon ja energiatehokkuuteen13.5.2025 10:40:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) tänään julkaistut vuosiraportit kertovat kattavasti toiminnasta vuonna 2024. Vuosiraportointi koostuu vastuullisuusraportista, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä myöhemmin toukokuussa julkaistavasta tietotilinpäätöksen tiivistelmästä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme