Hoivarakentajilta neljä hirsikiinteistöä Norlandia Päiväkodeille ja Aberialle
6.11.2025 11:34:21 EET | Hoivarakentajat Oy | Tiedote
Hoivarakentajat, Norlandia Päiväkodit ja Aberia ovat sopineet kolmen päiväkodin ja yhden kehitysvammaisten palvelukodin rakentamisesta Suomeen vuosien 2025–2026 aikana. Neljän hirsikiinteistön yhteenlaskettu kerrosala on lähes 4 400 m2 ja arvo noin 16 milj. €.

Norlandia Päiväkotien käyttöön tulevien hirsipäiväkotien rakentaminen käynnistyy vuoden 2025 aikana Espoon Kurttilassa, Tampereen Raholassa ja Kangasalla. Kohteet valmistuvat syksyllä 2026.
Lisäksi Mikkeliin rakennetaan Aberian ensimmäinen Suomessa sijaitseva palvelukoti kehitysvammaisille asukkaille. Rakennus on suunniteltu yhdessä juuri tätä asukasryhmää varten. Energiatehokkaaseen kiinteistöön tulee maalämpö ja aurinkovoimala. Myös Mikkelin kohde rakennetaan kotimaisesta hirrestä ja se valmistuu syksyn 2026 aikana.
Läheinen yhteistyö vauhdittaa palveluverkoston kasvua
Norlandia Päiväkodit ja Aberia kuuluvat Norlandia Health & Care Group -konserniin.
– Laajennamme toimintaamme Suomessa eri sektoreilla ja Hoivarakentajien kumppanuus on meille tärkeä osa kasvun toteutusta. Yhteistyömme hankekehityksessä on tiivistä. Arvostamme Hoivarakentajien hirsirakentamisen osaamista sekä helppoa ja sujuvaa yhteistyötä, NHC-konsernin Division CEO Olli Lehtisalo sanoo.
– Hirsipäiväkodin vetovoima syntyy laadukkaasta rakentamisesta ja lasten hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Asiakkaillemme on tärkeää, että lapset voivat elää päiväkotiarkea puhtaassa sisäilmassa ja luonnonmateriaalien keskellä. Lisäksi hirsi luo esteettisesti ja akustisesti rauhallisen ja turvallisen ilmapiirin, jossa on hyvä leikkiä, oppia ja kasvaa. Kasvava päiväkotiverkostomme kertoo siitä, että myös kuntakumppanimme haluavat panostaa terveelliseen ja kestävään varhaiskasvatukseen, kertoo Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin.
– Haluamme, että Aberian ensimmäinen palvelukoti kehitysvammaisille asukkaille tarjoaa heille parhaan mahdollisen asuinympäristön. Aisteille lempeä hirsirakennus tulee olemaan koti, jossa viihdytään. Yhdessä suunnitellen olemme löytäneet arjessa toimivat ratkaisut, jotka ilahduttavat myös uuden yksikön henkilökuntaa, Aberian liiketoimintajohtaja Mira Ruusunen sanoo.
– Olemme erittäin tyytyväisiä tämän mittavan hankekokonaisuuden nyt käynnistyessä. Pari vuotta sitten alkanut kumppanuutemme NHC Groupin kanssa jatkui sopivien tonttien hakemisella ja yhdessä tonttikilpailutuksiin osallistumisilla. Myös käyttäjien tarpeiden mukaisten hirsirakennusten suunnittelun teimme tiiviissä yhteistyössä, Hoivarakentajien hankekehityspäällikkö Jussi-Pekka Salmi kertoo.
Hoivarakentajien ja NHC Groupin yhteistyö alkoi jo vuonna 2023. Ensimmäinen yhteinen rakennushanke oli Joensuun Rantakylään elokuussa 2024 valmistunut hirsipäiväkoti Norlandia Into. Liikunta- ja luontopainotteisessa päiväkodissa on tilat viidelle ryhmälle. Rakennuksessa on myös poikkeuksellisen suuri monitoimitila mm. liikuntaa, esityksiä ja iltakäyttöä varten.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi-Pekka SalmiHankekehityspäällikköHoivarakentajat Oy
Puh:0400 304 336jussi-pekka.salmi@hoivarakentajat.fiOlli LehtisaloDivision CEONHC Group
Puh:040 844 2695olli.lehtisalo@norlandia.comMira RuusunenLiiketoimintajohtajaAberia
Puh:050 476 8933mira.ruusunen@norlandia.comMiia KollinMaajohtajaNorlandia Päiväkodit
Puh:040 540 1263miia.kollin@norlandia.comKuvat










Linkit
Hoivarakentajat lyhyesti
Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Rakennamme johtaville sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatusalan toimijoille haluttuja ja pitkäikäisiä palvelurakennuksia puhtaasta, kotimaisesta hirrestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hoivarakentajat Oy
Hoivarakentajat rakentaa Jyväskylään palvelukodit Norlandia Hoivalle ja Aberialle12.5.2026 08:31:14 EEST | Tiedote
Norlandia Health & Care Group -konserniin kuuluvat Norlandia Hoiva ja Aberia ovat käynnistäneet yhteishankkeen Jyväskylän Äijälässä. Samalle tontille nousee 62-paikkainen ikääntyneiden palveluyksikkö sekä 19-paikkainen kehitysvammaisten ryhmäkoti. Toukokuussa 2027 valmistuvat kiinteistöt rakentaa Hoivarakentajat ja niiden omistaja on Northern Horizonin hallinnoima rahasto.
Hoivarakentajilta Attendolle Kuopioon hirsirakenteinen koti kehitysvammaisille asukkaille11.5.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Hoivarakentajat rakentaa pitkäaikaiselle kumppanilleen Attendolle hirsirakenteisen palvelukodin Kuopioon. Aikuisten kehitysvammaisten koti on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Attendon kanssa.
Hoivarakentajat kasvoi 30 % ja ennakoi kasvun jatkuvan8.4.2026 13:10:00 EEST | Tiedote
Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat Oy kasvatti liikevaihtoaan lähes kolmanneksella ja paransi kannattavuuttaan merkittävästi vuonna 2025. Yhtiön näkymät vuodelle 2026 ovat poikkeuksellisen vahvat.
Hoivarakentajat vahvistaa kasvuaan: GP Capital uudeksi pääomistajaksi26.3.2026 13:02:38 EET | Tiedote
Vastuulliseen hirsirakentamiseen erikoistuneen Hoivarakentajat Oy:n uusi pääomistaja on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö GP Capital Oy. Hoivarakentajat on hyvässä taloudellisessa kunnossa ja tilauskanta on vahva. Yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan noin 100 miljoonaan euroon vuoteen 2030 mennessä. Aikaisempi pääomistaja Mediset Oy etsi ja sai työlleen seuraavaa sukupolvea edustavan jatkajan, joka sitoutuu Hoivarakentajien arvoihin ja tapaan toimia.
Hoivarakentajat ja Nordiqus sopivat yli 12 milj. € portfoliokaupasta6.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Hoivarakentajat ja Nordiqus ovat sopineet kolmen uuden koulu- ja päiväkotikiinteistön kaupasta. Kiinteistöjen kokonaisarvo on 12,25 miljoonaa euroa. Kahden vuosina 2023 ja 2024 valmistuneen kiinteistön kaupan on määrä toteutua marraskuussa 2025. Kolmas rakenteilla olevan päiväkotikiinteistön kauppa toteutuu sen valmistuttua elokuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme