Terveyskylä on Vuoden Digipalvelu 2025
6.11.2025 17:40:35 EET | HUS | Uutinen
Terveyskylä on valittu vuoden 2025 digipalveluksi. Vuoden Digipalvelu -palkinto myönnetään merkittävälle kansalliselle palvelulle, joka on vaikuttanut positiivisesti suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansalaisten elämään.

Vuoden Digipalvelu Terveyskylä tuo tutkimusnäyttöön perustuvan tiedon, itsehoidon työkalut ja digitaaliset hoitopolut kansalaisten saataville.
Terveyskylän palkitsemisen perusteena olivat kansalaisten elämänlaadun parantaminen sekä Terveyskylä-palvelun yhteiskunnallinen merkitys. Terveyskylän palvelut edistävät ja ylläpitävät kansalaisten hyvinvointia, mikä on tärkeää paitsi itsessään myös siksi, että työikäisten työkyvyn säilyminen on yksi kestävän talouden perusedellytyksistä.
Terveyskylän merkitystä korostaa myös se, että hyvinvointialueilla on käytössään rajalliset resurssit, ja digipalveluiden avulla on mahdollista tuottaa palveluita uudella tavalla ja saada kustannussäästöjä.
- Terveyskylää kehitetään ja rakennetaan moniammatillisesti. Kiitos Terveyskylän menestyksestä kuuluu yhteisesti niille Suomen yliopistosairaaloille ja hyvinvointialueille, joiden ammattilaiset tekevät yhteistyötä Terveyskylän rakentamisessa. Mukana on paitsi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia myös käyttäytymistieteen asiantuntijoita, tutkijoita, tietoanalyytikoita, viestinnän ja palvelumuotoilun ammattilaisia ja ICT-toimittajien asiantuntijoita ympäri Suomen, toteaa palkinnon Terveyskylän puolesta vastaanottanut digikehitysjohtaja Sirpa Arvonen (HUS Tietohallinto).
Palkinto jaettiin 6.11.2025 Vuoden Ohjelmistoyrittäjä & Digipalvelu 2025 -tilaisuudessa Helsingissä. Aiemmin vuoden digipalveluna on palkittu muun muassa Yle Areena ja Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut. Palkinnon jakaa Software Finland ry.
Lisätietoja: info@terveyskyla.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa ArvonenDigikehitysjohtaja, HUS Tietohallinto
Puh:+358 50 4074544sirpa.arvonen@hus.fiKuvat


Linkit
- Terveyskylä.fi
- Terveyskylän palvelut säästävät sote-ammattilaisten työaikaa ja kohentavat kansalaisten elämänlaatua - palveluiden hyödyt arvioitiin sadoiksi miljooniksi euroiksi
- Digihoitopolkujen vaikuttavuusarvio osoittaa: suurin kustannushyöty syntyy skaalautuvuudesta
- Software Finland ry
Mikä on Terveyskylä?
Terveyskylä on Suomen yliopistosairaaloiden kehittämä julkinen verkkopalvelu, joka tarjoaa tietoa ja tukea kaikille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. Terveyskylä koostuu Terveyskylän taloista, Omapolku-palvelukanavasta sekä ammattilaisten TerveyskyläPRO-palvelusta. Palvelun sisällön ovat tuottaneet sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä palvelun käyttäjien kanssa.
Terveyskylän palveluita kehitetään yhteistyössä Suomen yliopistosairaaloiden kanssa. HUS toimii Terveyskylän palveluiden ICT-palveluiden tuottajana. Palvelukokonaisuus on käytössä yliopistosairaaloiden lisäksi myös useilla hyvinvointialueilla, jotka käyttävät Terveyskylää kiinteänä osana palveluketjujaan.
Terveystaloustieteelliset vaikuttavuuslaskelmat osoittavat, että Terveyskylän palveluilla on todistettavissa olevia laadullisia ja taloudellisia hyötyjä.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Barncancervårdens resultat ligger på en utmärkt nivå i hela Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Pressmeddelande
Behandlingsresultaten för cancer hos barn i Finland ligger på nordisk nivå och är internationell sett mycket goda. Behandlingsresultaten för många cancersjukdomar hör till de bästa i världen. Sex av sju barn under 16 år som drabbats av cancer tillfrisknar.
Lasten syöpähoidon tulokset erinomaisella tasolla koko Suomessa24.4.2026 08:48:31 EEST | Tiedote
Lasten syöpien hoitotulokset ovat Suomessa pohjoismaisella tasolla ja kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyviä. Monien syöpäsairauksien hoidon tulokset ovat maailman kärkitasoa. Syöpään sairastuneista alle 16-vuotiasta lapsista kuusi seitsemästä paranee.
Outcomes of childhood cancer treatment at an excellent level everywhere in Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Press release
Finland's treatment outcomes for childhood cancer are on par with other Nordic countries and rank very high in international comparison. For many cancers, the treatment outcomes are among the best in the world. Six in seven children diagnosed with cancer before age 16 recover.
Användningen av kontaktlinser syns som ett ökat antal hornhinneinflammationer vid HUS23.4.2026 12:23:44 EEST | Pressmeddelande
Allvarliga hornhinneinflammationer orsakade av kontaktlinser syns vid HUS jour och mottagningarna för ögonsjukdomar. Hornhinneinflammation, det vill säga keratit, kan i värsta fall förstöra synförmågan. En stor del av fallen skulle helt kunna förebyggas.
Piilolinssien käyttö näkyy lisääntyneinä sarveiskalvotulehduksina HUSissa23.4.2026 12:23:44 EEST | Tiedote
Piilolinssien aiheuttamat vakavat sarveiskalvotulehdukset näkyvät HUSin silmätautien päivystyksessä ja vastaanotoilla. Sarveiskalvotulehdus eli keratiitti voi pahimmillaan viedä näkökyvyn. Suuri osa tapauksista olisi täysin ehkäistävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme