Viestintäosaamista arvostetaan työelämässä
Viestintäosaamisen arvostus eri toimialoilla on suurta, ja viestinnän taidot koetaan työssä menestymisen kannalta olennaisiksi. Tiedot tulevat ilmi YTK:n tuoreesta Jäsenpulssista, joka tehtiin yhteistyössä viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kanssa.

Viestintäosaamisen arvostus on suomalaisessa työelämässä suurta, selviää YTK Jäsenpulssin tuloksista. Vastaajista viestintätaitoja pitää työssään menestymisen kannalta erittäin tärkeinä 41 % ja melko tärkeänä 33 % vastaajista. Erittäin tärkeänä viestintätaitoja pidetään työssä menestymisen kannalta etenkin mainos- ja markkinointialalla (64 %), pankki-, vakuutus- ja rahoitusalalla (60 %), sekä lakialalla (57 %).
"Halusimme selvittää, miten suomalaisessa työelämässä arvostetaan viestintätaitoja. Tulokset osoittavat, että viestintäosaaminen koetaan tärkeäksi menestystekijäksi lähestulkoon kaikilla aloilla", sanoo YTK:n viestintäjohtaja Ilona Kangas.
Vastaajista valtaosa kokee, että heidän viestintätaitonsa riittävät työssä menestymiseen ainakin useimmiten, mutta vain 13 prosenttia kertoo saavansa erittäin hyvin tukea viestintätaitojen kehittämiseen.
”On huolestuttavaa, että 40 prosenttia vastaajista kertoo saavansa vain vähän tai ei lainkaan tukea viestintätaitojensa kehittämiseen. Viestintätaitoja tarvitaan johtamisessa, asiakastyössä ja muutosten läpiviennissä. Samalla viestinnän rooli organisaatioiden kasvun ja maineen rakentamisen tukena on kriittisempi kuin koskaan”, sanoo ProComin toimitusjohtaja Jarno Forssell.
Työttömyyden kasvu huolettaa
Viestintäosaamisen arvostuksesta huolimatta viestintäalan ammattilaisten arjessa näkyy huoli tulevaisuudesta ja epävarma työllisyystilanne. 78 prosenttia viestintäammattilaisista kertoo olevansa huolissaan alan työttömyyden kasvusta.
Työllisyysnäkymät kuitenkin jakavat alan ammattilaisia: joka kymmenes arvioi joutuvansa työttömäksi seuraavan puolen vuoden aikana, mutta lähes yhtä moni (8 %) näkee tilanteensa kohenevan ja uskoo työllistyvänsä kokoaikatyöhön. Valtaosa eli 71 % toimialan vastaajista uskoo kuitenkin työtilanteensa pysyvän ennallaan.
Tekoäly vakiintunut perustaidoksi vaativissa viestintätehtävissä
Tekoälyn käyttö on viestintäalalla jo vakiintunutta. 32 prosenttia YTK Jäsenpulssin viestintätoimialan vastaajista kertoo käyttävänsä tekoälyä työssään satunnaisesti, 29 prosenttia säännöllisesti ja 13 prosenttia erittäin paljon. Vain 12 prosenttia ei hyödynnä tekoälyä lainkaan.
Työn ja vapaa-ajan tasapaino on alan vastaajille tärkeää. Hieman yli puolet (51 %) viestinnän ammattilaisista ottaisi mieluummin lisää vapaa-aikaa kuin korkeampaa palkkaa, kun taas 44 prosenttia valitsisi mieluummin paremman palkan.
”Tulos kertoo etenkin siitä, että viestintäalan ammattilaisten työ on vaativaa. Vaikka oma talous hieman huolettaakin, useampi valitsisi lisää vapaa-aikaa”, kertoo YTK:n Ilona Kangas.
YTK Jäsenpulssi
YTK Jäsenpulssi on kaksi kertaa vuodessa toteutettava laaja kyselytutkimus, jossa selvitetään YTK:n jäsenten työelämää, tulevaisuudenodotuksia ja taloudellista tilannetta. Kyselyyn vastataan anonyymisti, mutta vastaajilta kerätään laajat taustatiedot.
Lokakuun 2025 Jäsenpulssiin vastasi 17 543 YTK:n jäsentä. Kysely toteutettiin 2.–7.10.2025, ja sen virhemarginaali on 95 prosentin luottamustasolla ±0,73 prosenttiyksikköä. Viestintäalan vastaajia oli 132.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtajaYTK Työttömyyskassa
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiJarno ForssellToimitusjohtajaProCom – Viestinnän ammattilaiset ry
Puh:+ 358 40 5064815jarno.forssell@procom.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ihan kassalla -minisarja sai viikonloppuna lähes 140 000 katselukertaa15.12.2025 16:45:00 EET | Tiedote
Valtaosa komediallisen minisarjan katsojista oli 25–34-vuotiaita naisia.
Ihan kassalla -minisarja muistuttaa: turva kannattaa hoitaa ajoissa12.12.2025 09:36:10 EET | Tiedote
YTK julkaisee episodimaisen minisarjan, jonka takana on palkittuja tekijöitä. Lempeän humoristisen sarjan viestin pohjalla on tutkittua tietoa nuorten aikuisten taloudellisen varautumisen sudenkuopista.
Työttömyys loivassa nousussa25.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK:n jäsenistön työttömyys kasvoi lokakuussa hieman. Nousu on jatkumassa marraskuussa.
Pienituloisia huolettavat ruoka- ja vuokrakulut, hyvätuloisia työllisyys ja säästöt14.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suurimmat taloushuolet vaihtelevat merkittävästi tulotason mukaan. Pienituloiset kamppailevat arjen perusmenojen kanssa, kun taas parempituloisia huolettavat etenkin oma työllisyys ja elinkustannusten kehitys pitkällä aikavälillä.
Yli kolmannes nuorista harkitsee työn perässä ulkomaille muuttoa29.10.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Yli 17 500 vastaajan kyselyssä useampi kuin joka kolmas 18–34-vuotiaista kertoo harkinneensa töiden perässä ulkomaille lähtemistä. Erityisesti kulttuurialan, tutkimuksen, viestinnän ja ICT:n ammattilaiset ovat kiinnostuneita ulkomailla työskentelystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme