Keisaritamariinit keskittyvät poikasarkeen Korkeasaaren tropiikissa
7.11.2025 09:42:49 EET | Korkeasaaren eläintarha | Tiedote
Korkeasaaren keisaritamariineille on syntynyt kauan odotettu pienokainen. Ensikertalaiset vanhemmat ovat jo tottuneita poikasensa hoitajia kuuden viikon kokemuksella. Lajilla isä kantaa suuren vastuun jälkeläisten hoivaamisesta. Tuuheista valkoisista viiksistään nimensä saanut keisaritamariini on Etelä-Amerikan sademetsien pieni ja vikkelä kynsiapina.

Amazonia-talon oksilla isojen lehvien suojissa loikkii kaksi viiksekästä ja pitkähäntäistä apinaa. Keisaritamariinit ovat pariskunta, joilla kahden vuoden yhteiselon tuloksena syntyi ensimmäinen poikanen. Kuten monilla muillakin kynsiapinoilla, isä kantaa suuren vastuun jälkeläisten hoidosta. Poikanen ratsastaa isänsä selässä tiukasti paksusta turkista kiinni pitäen ja emo imettää pienokaista parin tunnin välein.
”Poikanen on todella söpö pikku riiviö kuuden viikon ikäisenä. Se osaa jo loikkia oksalla lyhyitä matkoja, pihistää pähkinän isänsä suusta ja vetää isää viiksistä kavutessaan takaisin sen selkään. Isä on hyvin huolehtivainen ja hoitaa hienosti tärkeää tehtäväänsä. Emolla ravinnontarve on kasvanut selvästi imetyksen takia, joten se saa nyt tavallista enemmän ruokaa. Olemme erittäin onnellisia, että kaikki on sujunut hyvin”, iloitsee eläintenhoitaja Merja Silván.
Keisaritamariineille alettiin toivoa perheenlisäystä jo loppukeväästä, kun naaraan vatsa alkoi pyöristyä lupaavasti. Lajin kantoaika on noin 4,5 kuukautta. Kun pienokainen vihdoin syyskuun lopussa syntyi, keisaritamariinien tarha rauhoitettiin kaikelta ylimääräiseltä häiriöltä, jotta tuoreet vanhemmat saivat keskittyä poikasensa hoitoon. Poikasen sukupuoli ei ole vielä tiedossa, mutta eläintenhoitajat ovat jo miettineet valmiiksi keisarillisia nimiä.
Luonnossa keisaritamariinien poikaset syntyvät sadekaudella loka-marraskuussa. Keisaritamariinit elävät pieninä perheryhminä Etelä-Amerikan kosteissa sademetsissä Brasilian lounaisosista Boliviaan ja Peruun ulottuvalla alueella. Ravinnossa tärkeitä ovat hedelmät, joiden siemeniä tamariinit samalla levittävät. Muutkin sademetsän antimet, kuten kukat, hyönteiset, sammakot ja kumipuun neste, maistuvat ravinnoksi. Keisaritamariinit liikkuvat päivisin omalla reviirillään puiden latvustossa ja vetäytyvät nukkumaan hämärän tullen.
Keisaritamariini kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen yhteiseen EEP-suojeluohjelmaan, jonka tavoitteena on ylläpitää lajin elinvoimaista tarhakantaa. Korkeasaaressa lajin lisääntyminen on onnistunut viimeksi 15 vuotta sitten. Keisaritamariinia uhkaa elinalueiden pirstoutuminen ja metsäalan pieneneminen, minkä vuoksi laji luokitellaan uhanalaiseksi Brasiliassa ja Perussa. Lajia elää laajoilla suojelualueilla, jotka turvaavat Amazon-joen monimuotoista sademetsäluontoa.
Yhteyshenkilöt
Ville VepsäläinenKuraattoriKorkeasaaren eläintarha
Eläintenhoidon ja suojelun toiminto
Mari LehmonenViestinnän asiantuntijaKorkeasaaren eläintarha
viestintä, mediavierailujen ja haastatteluiden järjestäminen
Kuvat





Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Keisaritamariineille syntyi kaksoset Korkeasaaressa8.5.2026 09:39:03 EEST | Tiedote
Korkeasaaren trooppisessa Amazonia-talossa iloitaan perheenlisäyksestä: keisaritamariinit ovat saaneet kaksoset. Pariskunnan esikoinen syntyi viime syksynä, joten perheeseen kuuluu nyt viisi valkoviiksistä apinaa. Eurooppalaisten eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma turvaa lajin tulevaisuutta.
Ahmayllätys Korkeasaaressa: kolme pentua varttuu emonsa hoivissa23.4.2026 09:00:28 EEST | Tiedote
Pentujen 12-vuotias emo on ennätyksellisen iäkäs ensisynnyttäjä. Onnistunut lisääntyminen oli siis iloinen yllätys, vaikka ahmojen tiedettiinkin paritelleen. Edellisen kerran ahmanpentuja on ollut Korkeasaaressa lähes 20 vuotta sitten.
Surprise wolverines: three cubs are growing up in their mother’s care at Korkeasaari Zoo23.4.2026 09:00:28 EEST | Press release
The cubs’ 12-year-old mother is a record-old first-time parent. The successful birth was therefore a joyful surprise, even though the wolverines had been known to mate. The last time wolverine cubs were seen at Korkeasaari Zoo was nearly 20 years ago.
Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidetaan kahta harmaahylkeen kuuttia15.4.2026 12:19:11 EEST | Tiedote
Harmaahylkeiden poikasista on tullut huhtikuussa paljon yhteydenottoja Korkeasaaren Villieläinsairaalaan ja hoidossa on tällä hetkellä kaksi kuuttia. Tämän kevään kuutit opettelevat nyt kalastamaan itse, eivätkä osaa aina valita rauhallisinta lepäilypaikkaa toisin kuin aikuiset hylkeet. Rannalta löytyvä kuutti ei yleensä ole avun tarpeessa, mutta Villieläinsairaala auttaa tarvittaessa eläimen kunnon arvioinnissa.
Korkeasaaren pääsiäistapahtuma suojelee kosteikkoja2.4.2026 08:50:53 EEST | Tiedote
Korkeasaaren Pääsiäissaari-tapahtumassa kerätään varoja kosteikkojen suojeluun suokukkojen talvehtimisalueella. Koko perheen keväinen suojelutapahtuma kutsuu lapset ja aikuiset viettämään pääsiäistä eläinten saarella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme