Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla
10.11.2025 08:05:00 EET | Business Finland | Tiedote
Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.

Tutkimus toteutettiin kesällä 2025 viidessä maassa (Saksa, Espanja, Ranska, Yhdysvallat ja Japani), ja se on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tulokset osoittavat, että suomalainen ruokakulttuuri herättää kansainvälisissä matkailijoissa uteliaisuutta, mutta sen tunnettuus on edelleen rajallinen. Noin viidennes vastaajista ei harkitse Suomea ruokamatkakohteena, koska suomalainen ruoka ei ole heille riittävän tuttua tai houkuttelevaa.
– Tunnettuuden haaste oli odotettavissa, mutta juuri siksi aloitimme tänä vuonna kolmivuotisen ruokamatkailuprojektin. Tavoitteena on nostaa suomalainen ruoka ja ruokakulttuuri kansainvälisten matkailijoiden tietoisuuteen ja tehdä niistä yksi Suomen matkailun vetovoimatekijöistä. Meillä on myös mahdollisuus vahvistaa Nordic food -mielikuvaa. Se tarkoittaa puhtaita, luonnosta tulevia raaka-aineita, sesonkiajattelua ja laadukasta ruokaa eli asioita, joissa Suomi on vahvoilla, sanoo Visit Finlandin ruokamatkailun asiantuntija Terhi Hook.
Luonnon maut mielikuvan ytimessä
Kun matkailijat ajattelevat Suomea ruokamatkakohteena, he yhdistävät sen ennen kaikkea kalaan, riistaan, marjoihin ja sieniin. Suomalainen ruoka mielletään luonnolliseksi, terveelliseksi ja vähän prosessoiduksi. Maut koetaan yksinkertaisiksi mutta puhtaiksi, ja niitä verrataan usein muihin pohjoismaisiin makuihin.
– Japanissa Suomi tunnetaan ruokamatkailukohteena selvästi vahvemmin kuin muualla, ja japanilaisia kiehtovat erityisesti paikalliset erikoisuudet, ruokakojut ja kauppahallit. Yhdysvalloissa puolestaan kiinnostus suuntautuu ruokafestivaaleihin, kahvilakulttuuriin ja fine dining -elämyksiin, mikä avaa Suomelle mahdollisuuden profiloitua myös trendikkäänä ja eksklusiivisena ruokakohteena. Saksassa ja Ranskassa taas kiehtoo erityisesti ruoan ja luonnon yhdistelmä, esimerkiksi luonnossa syöminen, Hook jatkaa.
Tutkimuksen mukaan matkailijoita kiinnostavat erityisesti paikallinen ruoka ja juoma, torit ja kauppahallit sekä luonnossa syöminen. Suomen korkealuokkaisia fine dining ravintoloita ei tunneta juuri ollenkaan ja se asettaa meille haasteen, sillä lähes puolet matkailijoista haluaa syödä gourmet- ja fine dining-ravintolassa matkallaan, ja etenkin amerikkalaisille se on tärkeää. Siksi suomalaisen ruokatarjonnan monipuolisuus ja ainutlaatuisuus ansaitsevat enemmän huomiota.
– Nostaisin tutkimuksesta esiin huomion, että Suomen vetovoimaa voidaan vahvistaa korostamalla arktisia makuja, puhtaita raaka-aineita, luonnonläheisyyttä, sekä tuoretta riistaa ja kalaa. Leivonnaiset ja makeat herkut ovat olennainen osa suomalaista ruokakulttuuria, mutta monille matkailijoille vielä tuntemattomia. Niiden ainutlaatuisuutta ja mahdollisuuksia maistaa näitä kannattaa tuoda aktiivisesti esiin, maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Kirsi Viljanen kommentoi.
Mielikuvatutkimuksen toteutti Visit Finlandin toimeksiannosta markkinatutkimus- ja analytiikkayritys Nepa Insight. Mielikuvatutkimus on osa hallitusohjelman mukaista maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ruoka-alan kasvuohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi HookManager, Industry DevelopmentBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 50 597 0999terhi.hook@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiLiitteet
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 650 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Virolaisyritys suunnittelee synteettisen grafiitti- ja nanoputkituotannon perustamista Ouluun10.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Virolainen deep tech -yhtiö UP Catalyst suunnittelee hiilidioksidipäästöistä valmistetun synteettisen akkulaatuisen grafiitin ja hiilinanoputkien tuotantoa Suomessa. UP Catalyst ja Oulun Energia ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Oulun Energian Laanilassa sijaitsevien voimalaitosten piippukaasuista talteen otetun hiilidioksidin hyödyntämisestä.
Näytönpaikka-rahoitus kuudelle kuumimmalle tutkimusprojektille1.6.2026 09:03:54 EEST | Tiedote
Business Finland on tehnyt yhteensä noin 30 miljoonan euron rahoituspäätökset kuudelle Näytönpaikka-hankkeelle. Vuosittain järjestettävässä Näytönpaikka-haussa rahoitetaan tutkimusorganisaatioiden radikaaleja, tulevaisuuden kasvualojen osaamista rakentavia tutkimusavauksia, joiden hyödyntämispolut yritysten liiketoimintaan ulottuvat vuosien päähän.
24 000 hakijaa, 12 valittua – näin koetaan kesä itäisessä Suomessa27.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Visit Finlandin kansainvälisessä “Chill like a Finn” -kampanjassa matkailijat ympäri maailman saivat mahdollisuuden hakea mukaan kokemaan suomalainen kesäloma itäisessä Suomessa. Hakemuksia tuli noin 24 000, eniten Yhdysvalloista, Turkista, Intiasta ja Isosta-Britanniasta.
Ensimmäinen hyvinvointialueiden yhteishanke sai rahoituksen: terveystiedolla potilashyötyjä ja uutta liiketoimintaa20.5.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Business Finland rahoittaa terveysalan projekteja vuosittain noin 65 miljoonalla eurolla. Toistaiseksi rahoitusta ovat pääosin hyödyntäneet yritykset ja tutkimusorganisaatiot, vaikka myös hyvinvointialueille on räätälöity rahoituspalveluja. Business Finlandilla on tarjolla kaksi merkittävää rahoitusmuotoa hyvinvointialueille: molemmista on nyt tehty ensimmäiset rahoituspäätökset.
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme