Suomalainen startup-ekosysteemi kasvaa voimakkaasti, vaikka muu talouskasvu on kituliasta
7.11.2025 09:01:35 EET | Tesi | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus), Suomen Startup-yhteisön ja Pääomasijoittajat ry:n yhdessä tekemän selvityksen mukaan suomalaisen startup-ekosysteemin kasvu on jatkunut voimakkaana, vaikka muu talous tarpoo vastatuulessa. Kotimaiset startup-lähtöiset yritykset tuottavat jo yli 12,5 miljardia euroa liikevaihtoa ja työllistävät lähes 50 000 ihmistä.

”Kokonaisliikevaihto on todellisuudessa jopa suurempi, koska osa ulkomaiseen omistukseen siirtyneistä yrityksistä ei enää raportoi liikevaihtoaan Suomessa. Kokonaisliikevaihdon kasvu osoittaa, että suomalaiset startupit pystyvät kasvamaan isoon kokoluokkaan sektorinsa johtaviksi globaaleiksi toimijoiksi”, sanoo Youssef Zad, Suomen Startup-yhteisön pääekonomisti.
Suomalaiset startup-lähtöiset yritykset työllistävät nyt lähes 50 000 ihmistä maailmanlaajuisesti. Työpaikkojen määrä on kasvanut merkittävästi kolmessa vuodessa: vuonna 2020 startupeissa työskenteli hieman yli 30 000 henkilöä. Kasvua vauhdittavat ennen kaikkea ne yritykset, jotka ovat kyenneet siirtymään alkuvaiheesta seuraavaan kasvun vaiheeseen scaleupeiksi.
Scaleupit kasvun moottoreina
Scaleupien, eli jo pidemmälle kasvaneiden ja edelleen vauhdilla kehittyvien startupien, määrä on lähes kolminkertaistunut vain muutamassa vuodessa. Vuonna 2020 niitä oli noin 20, ja nyt jo noin 60. Myös niiden yhteenlaskettu liikevaihto on kaksinkertaistunut miljardista noin kahteen miljardiin euroon vuosien 2020 ja 2023 välillä.
“Scaleupit ovat paitsi erinomaisia kasvutarinoita, myös koko ekosysteemin moottoreita. Kun Suomeen syntyy houkutteleva kasvukeskittymä, se saa aikaan verkostovaikutuksia: ulkomaiset sijoittajat ja osaajat kiinnostuvat, mikä puolestaan lisää uusien yritysten mahdollisuuksia menestyä,” sanoo Henri Hakamo, Tesin strategia- ja tutkimusjohtaja.
”Selvityksen mukaan kasvuun tarvittavan pääoman määrä kasvaa keskimäärin jokaisella rahoituskierroksella 2–3-kertaisesti, ja huippustartupeissa nopeammin. Esimerkiksi tänä vuonna älysormusyritys Oura keräsi Suomen kaikkien aikojen suurimman rahoituskierroksen, noin 777 miljoonaa euroa, ja kvanttitietokoneyritys IQM 275 miljoonaa”, sanoo Jonne Kuittinen, Pääomasijoittajat ry:n varatoimitusjohtaja.
Tyypillinen suomalainen startup on nuori IT-alan yritys, joka työllistää alkuvaiheessa muutaman työntekijän. Suomen startup-kenttää hallitsevat teknologia- ja ohjelmistoalan yritykset, jotka muodostavat noin puolet kaikista selvityksen yrityksistä. Perinteiset alat, kuten teollisuus, ovat harvinaisempia, mutta uudet nousevat alat kuten tekoäly ja terveysteknologia kasvavat nopeasti etenkin uusimmissa yrityssukupolvissa.
Kasvun kivijalkana monipuoliset osaajat ja uudet yritykset
Startup-lähtöiset yritykset ovat lähtökohtaisesti kansainvälisiä. Yli neljänneksellä startup-työntekijöistä on ulkomainen tausta, ja scaleup-yrityksissä osuus on jo lähes 40 prosenttia.
”Todellinen osuus on vielä suurempi, koska aineistomme kattaa ne työntekijät, jotka ovat Suomessa ja asuvat pysyvästi Suomessa. Kansainvälisten osaajien merkitys tunnistetaan myös startupeissa, ja usein esimerkiksi työkielenä on alusta saakka englanti”, Zad sanoo.
Vaikka teknologiasektori on yleisesti edelleen miesvaltainen, sukupuolten välinen tasapaino paranee vähitellen: naiset muodostavat nykyään noin kolmanneksen startup-yritysten työvoimasta, ja osuus on korkein juuri scaleup-yrityksissä.
Uusia startup-yrityksiä perustettiin eniten vuonna 2020, jolloin syntyi 584 uutta yritystä. Vuoden 2021 jälkeen uusien startupien määrä on kuitenkin laskenut noin 270 yritykseen vuositasolla. Startup-toiminta keskittyy edelleen vahvasti pääkaupunkiseudulle mutta Tampere, Oulu ja Turku muodostavat merkittäviä alueellisia kasvukeskittymiä.
”Startupien vähenevä määrä on eurooppalainen ilmiö, jota seuraamme tarkasti. On kuitenkin tyypillistä, että parhaista scaleupeista syntyy uusia perustajatiimejä: se voi tarkoittaa sitä, että monet tulevaisuuden suomalaiset startup-yrittäjät keräävät kokemusta tällä hetkellä globaaleissa markkinajohtajissa”, päättää Hakamo.
Lue koko selvitys täältä (englanniksi).
Taustatietoa: Suomen startup-ekosysteemi käsittää yli 4 000 startup-lähtöistä yritystä, joista noin 2 000 on aktiivisia alkuvaiheen startupeja. Yli 10 miljoonan liikevaihdon ja nopean kasvun scaleup-yrityksiä Suomessa on selvityksen rajauksen perusteella kuutisenkymmentä.
Startup-yrityksillä tai startuplähtöisillä yrityksillä tarkoitetaan selvityksessä niitä yrityksiä, jotka hakevat voimakasta kasvua, ovat innovatiivisia ja liiketoiminta on skaalautuvaa.
Alkuvaiheen startupin määritelmä selvityksen mukaan: Alle 10 miljoonaa euroa liikevaihtoa, alle 10 vuotta vanha, ja jokin seuraavista:
- Rahoituskierros (pääomasijoittajilta, bisnesenkeleiltä tai kiihdyttämöiltä) viimeisen kolmen vuoden aikana
- Yli 50 %:n kolmen vuoden liikevaihdon vuotuinen kasvuvauhti (CAGR) tai kasvutietoa ei ole saatavilla
Scaleupin määritelmä selvityksen mukaan: Vähintään 10 miljoonaa euroa liikevaihtoa, ja jokin seuraavista:
- Rahoituskierros (pääomasijoittajilta, bisnesenkeleiltä tai kiihdyttämöiltä) viimeisen kolmen vuoden aikana
- Yli 50 %:n kolmen vuoden liikevaihdon vuotuinen kasvuvauhti (CAGR)
Metodologia: Tutkimuksessa käytetään dynaamista vuositason tarkastelua, jossa analysoidaan yrityksiä niiden kehitysvaiheen mukaisesti. Kaikki tarkastelussa mukana olevat yritykset ovat alkujaan startup-lähtöisiä – eli perustamisvaiheessa innovatiivisia, skaalautuvia ja/tai voimakkaan kasvuhakuisia. Vuositason näkökulma mahdollistaa sen, että yritysten kehityspolkuja voidaan vertailla keskenään ajallisesti, mutta kuitenkin niiden vaihe huomioiden. Näin esimerkiksi pitkään alkuvaiheen kehitystä vaativat syväteknologiayritykset ja myöhemmässä kasvuvaiheessa olevat, markkinoilla jo vakiintuneet yritykset tarkastellaan erillisinä ryhminä. Tämä estää eri kehitysvaiheissa olevien yritysten sekoittumisen samaan analyysikehikkoon ja säilyttää tarkastelun vertailukelpoisuuden. Selvityksessä on käytetty uusimpia vahvistettuja tietoja: Selvityksen taloudelliset luvut perustuvat vuoden 2023 lopun tilinpäätöslukuihin ja vuoden 2022 lopun Tilastokeskuksen aineistoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri Hakamostrategia- ja tutkimusjohtajaTesi
Puh:+358 40 050 2721henri.hakamo@tesi.fiSaara VettenrantaviestintäpäällikköTesi
Viestinnän yhteyshenkilö
Kuvat
Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Meriteollisuuden kasvunäkymät ovat myönteiset29.10.2026 00:01:52 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan suomalaisen meriteollisuuden kasvunäkymät ovat positiivisia: tilauskannat ovat kasvussa, kasvuhakuisia yrityksiä on aiempaa enemmän ja tyypillinen alan yritys ennakoi kymmenen prosentin liikevaihdon kasvua kuluvalle vuodelle.
Positive growth outlook for the Finnish maritime industry29.10.2026 00:01:52 EET | Press release
According to a new survey by Tesi (Finnish Industry Investment), the growth outlook for the Finnish maritime industry is positive: order books are growing, there are more growth-oriented companies than before, and a typical company in the sector expects its revenue to grow by ten per cent this year.
Mikko Wartiovaara Tesin talousjohtajaksi20.10.2026 09:32:39 EEST | Tiedote
KTM Mikko Wartiovaara on nimitetty 1.1.2027 alkaen Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
Mikko Wartiovaara appointed as CFO and member of the Management Team at Tesi20.10.2026 09:32:39 EEST | Press release
MSc (Econ) Mikko Wartiovaara has been appointed CFO and member of the Management Team at Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) as of 1 Jan 2027.
Tesin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2026 – Tesin historian paras tulos24.9.2026 16:46:58 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon tulos oli yhtiön historian paras, 478 miljoonaa euroa. Pääomasijoitusalalle tyypillisesti tulosta vauhdittivat muutamien yksittäisten sijoitusten vielä realisoitumattomat arvonnousut. Myös päivitetyn sijoitusstrategian toteutus jatkui menestyksekkäästi. Tesin hallinnoitavat pääomasijoitukset kasvoivat lähes neljään miljardiin, minkä taustalla ovat valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin ja onnistunut sijoitustoiminta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

