Näyttökilpailu maajoukkueeseen – GP-kisat avaavat kotimaan ampumahiihtokauden
Suomalaisten kärkinimien lisäksi viivalle asettuu australialainen Noah Bradford.

Maajoukkue- ja olympianäyttöjä antavat ampumahiihtäjät kisaavat Kontiolahdella tulevana viikonloppuna.
Maailmancup-kausi käynnistyy 29. marraskuuta Ruotsin Östersundissa naisten ja miesten viesteillä.
Suomen Ampumahiihtoliitto nimeää maajoukkueen maailmancup-kauden avaukseen GP-kisojen jälkeen.
Suomalaisnimien lisäksi mukaan on ilmoittautunut australialainen Noah Bradford.
”Ampumahiihto ei ole kovin tunnettua Australiassa, mutta sen suosio kasvaa vuosi vuodelta. Aloin itse harrastaa lajia, kun näin sitä olympialaisissa. Koska harrastin jo maastohiihtoa, päätin kokeilla myös ammuntaa – ja huomasin pitäväni siitä paljon”, Bradford sanoo.
MM-kisoissakin maataan edustanut Bradford on harjoitellut viime päivät Suomessa.
”Olen todella innoissani, kun pääsen Suomen kansallisiin kilpailuihin. Ne ovat erinomaista valmistautumista IBU-cupin kauden avaukseen.”
Pikakilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina
Kilpailunjohtaja Kimmo Turunen Kontiolahden Urheilijoista sanoo, että lämpimän ja sateisen syksyn takia latuhuolto ei ole ollut helppoa.
”Olosuhteisiin nähden latu on hyvä. Pakkaselle laskevat lämpötilat auttaisivat pitämään radat kunnossa. Tavoitteena on ennen kaikkea tasapuoliset olosuhteet urheilijoille”, Turunen sanoo.
Lumitilanne vaikuttaa myös viikonlopun ohjelmaan. Sunnuntaille suunniteltu naisen ja miesten sarjojen yhteislähtö muutetaan pikakilpailuksi. Näin kumpanakin päivänä hiihdetään pikakilpailut.
”Kilpailijat eivät hiihdä sakkorinkiä vaan saavat ohilaukauksesta 25 sekunnin sakon”, Turunen sanoo.
GP-kisat kokoavat osallistujia naisten ja miesten yleisten sarjojen lisäksi ikäluokissa M/N13-65.
Sanomalehti Karjalainen näyttää naisten ja miesten kilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina. Lähetykset alkavat kello 11 ja ovat tilaajien katsottavissa.
Katso tarkemmat tiedot (mm. kilpailumatkat, ilmoittautuneet ja tulokset kilpailun jälkeen)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo TurunenKilpailunjohtaja, GP-kisatKontiolahden Urheilijat ry
Puh:050 5633480Kontiolahti Biathlon / Kontiolahden Urheilijat
Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuodesta 1990. Seuraavan kerran Kontiolahti isännöi maailmancupia 5.-8.3.2026 sekä kauden 2026-27 avaustapahtumassa marraskuussa 2026 .
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Tero Seppälä ja Inka Hämäläinen voittivat pikakilpailut Kontiolahden GP-kisoissa16.11.2025 16:07:24 EET | Tiedote
Kontiolahden Urheilijoiden Kalle Loukkaanhuhta, Punkalaitumen Kunnon Turkka Nieminen, Ahveniston Ampumahiihtäjien Sonja Leinamo ja Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen veivät muut palkintosijat.
Koli ja Kontiolahti käsi kädessä – kansallismaisema ja kisatunnelma nyt samalla tarjottimella3.11.2025 11:11:48 EET | Tiedote
Suomen rakastetuin maisema ja urheilujännitys kohtaavat ampumahiihdon maailmancupin uusissa pakettimatkoissa.
Ampumahiihdon maailmancup Suomessa: Maksuton kisatori avaa ovensa yleisölle, myyjille ja paikallisille toimijoille16.10.2025 06:25:00 EEST | Tiedote
Uutuutena on yleisöteltan Fan Zone, jossa yleisö voi pyytää urheilijoilta nimikirjoituksia ja yhteiskuvia. Kisatori Event Parkin maksuttomat esittelypisteet ovat nyt varattavissa myyjille ja muille toimijoille.
Lipunmyynti auki ampumahiihdon Suomen osakilpailuun – tulossa neljä kisapäivää Itä- ja Pohjois-Suomen hiihtolomaviikolle10.9.2025 08:18:43 EEST | Tiedote
Milanon tuoreet olympiavoittajat jatkavat maailmancupia Kontiolahdella. Ohjelmassa on kuusi starttia neljän päivän aikana.
Suomi isännöi ampumahiihdon maailmancupia myös kausilla 2026-27 ja 2027-2821.2.2025 13:58:34 EET | Tiedote
Suomalaiset pääsevät kotikisoihin Kontiolahdelle marraskuussa 2026 sekä joulukuussa 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme