Akava: Työntekijöiden asemaa vahvistetaan eurooppalaisissa yritysneuvostoissa
Akava pitää hyvänä, että Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt tarkistetun direktiivin, jonka tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden edustusta suurissa monikansallisissa yrityksissä. Uudistus selkeyttää eurooppalaisia yritysneuvostoja (European Works Councils, EWC) koskevia sääntöjä ja parantaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia rajat ylittävissä päätöksissä. EU:n pitää Akavan mielestä olla aktiivinen työelämän kehittäjä.
– Tarkistettu direktiivi vahvistaa työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismahdollisuuksia sekä oikeussuojan saatavuutta. Suomessa haasteita ovat olleet muun muassa riittävään oikeussuojaan ja työntekijöiden kuulemiseen liittyvät kysymykset, sanoo juristi Hannele Fremer Akavasta.
– Tarkistettu direktiivi myös selventää, milloin yritysten päätöksiä pidetään rajat ylittävinä. Päätöksistä, jotka vaikuttavat merkittävästi työntekijöihin useammassa kuin yhdessä jäsenmaassa, velvoitetaan tiedottamaan ja kuulemaan eurooppalaisia yritysneuvostoja, Fremer kertoo.
Direktiivi tulee voimaan sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Jäsenvaltioiden on saatettava säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä kahden vuoden kuluessa ja sovellettava niitä viimeistään kolmen vuoden kuluttua voimaantulosta.
– Tämä direktiivi työntekijöiden tiedottamisesta ja kuulemisesta sai jäsenmaiden hallituksia edustavassa ministerineuvostossa määräenemmistön ja Euroopan parlamentin äänestyksessä noin 75 prosenttia parlamentin jäsenistä tuki hanketta. Lainsäädännön yksinkertaistamisen rinnalla EU:ssa kehitetään siis työelämän pelisääntöjä laajalla tuella, vaikka viime aikoina esillä on ollut EU:n vähäinen toimeliaisuus työelämän pelisääntöasioissa. Pinnalla ovat pikemmin olleet lainsäädännön keventämishankkeet, kuten ns. Omnibus-hanke, ja Suomessakin on ollut esillä yhteiskuntavastuudirektiivin alasajo, sanoo Akavan EU-vaikuttamisen päällikkö Markus Penttinen.
– Korostamme Akavassa työelämän kehittämisen tärkeyttä EU-tasolla, sillä Euroopan työpaikat ja sivistys ovat kytköksissä osaamiseen. Kilpailukykyä rakennetaan osaamisen avulla, Penttinen huomauttaa.
Taustaa
Eurooppalaiset yritysneuvostot (EWC) toimivat tiedotus- ja kuulemiseliminä yrityksissä, joissa on yli tuhat työntekijää ja toimintaa vähintään kahdessa EU- tai ETA-maassa. Ne edustavat työntekijöitä monikansallisissa yrityksissä. Yli 1 250 aktiivisen yritysneuvoston kautta ne tarjoavat tärkeän kanavan työntekijöiden äänen kuulumiselle rajat ylittävissä yrityksissä.
Suomessa on Euroopan laajuisesti vertaillen paljon EWC-yrityksiä ja noin 600 EWC-edustajaa ja -varaedustajaa. Eurooppalaisen yritysneuvostojärjestelmän avulla edustetaan huomattavaa määrää suomalaisia työntekijöitä eri sektoreilta teollisuudesta palvelualoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Fremerjuristi
Puh:+358505263340hannele.fremer@akava.fiMarkus PenttinenEU-vaikuttamisen päällikkö
Puh:+358407728861markus.penttinen@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Tuore Akava Works -talousennuste: Suomen talous on kehittynyt selvästi odotettua heikommin12.12.2025 09:31:10 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -talousennuste alentaa reilusti vuosien 2025 ja 2026 kasvuennusteita ennen kaikkea vaisun toteutuneen kehityksen vuoksi. Vuonna 2027 Suomen talous yltää ripeämpään 1,5 prosentin nousuun. Sopivan myötätuulen sattuessa kohdalle mahdollisuuksia on silloin parempaankin. Työttömyys kääntyy laskuun vasta kesällä 2026.
Akavan uusi historiateos Osaamisen ja vaikuttamisen voima – Akava 1950–2025 tuo esille uutta tutkimustietoa Akavan kehityksestä11.12.2025 10:00:59 EET | Tiedote
Akava perustettiin nimellä Akateemis-ammatillinen valtuuskunta 14. joulukuuta 1950. Akava on teettänyt toimintansa 75-vuotisjuhlan kunniaksi uuden historiateoksen. Se koostuu kolmesta tutkimusartikkelista, jotka valottavat Akavan järjestöllistä kehitystä, työmarkkinaedunvalvontaa ja koulutuspoliittista vaikuttamista. Teoksen ovat laatineet historiantutkijat Sari Aalto, Ilkka Levä ja Samu Nyström. Sen on kustantanut Siltala.
Akava: Lakimuutos tuo lisää perusteettomia määräaikaisuuksia vakituisten työsuhteiden sijaan ja kasvattaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä11.12.2025 08:00:38 EET | Tiedote
Akava varoittaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kasvun riskistä, jos hallituksen esitys perusteettomien määräaikaisuuksien mahdollistamiseksi hyväksytään ja se etenee lainsäädännöksi. Lakimuutos heikentäisi myös nuorten ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden asemaa työelämässä sekä lisäisi epävarmuutta työelämässä. Akava korostaa, että uudistusta ei pidä toteuttaa hallituksen esittämässä muodossa.
Akava ja AKY – Akavalaiset yrittäjät korostavat vakautta ja ennakoitavuutta yrittäjien eläkejärjestelmän kehittämisessä5.12.2025 11:53:42 EET | Tiedote
Akava ja AKY – Akavalaiset yrittäjät ry korostavat, että yrittäjien eläketurva on keskeinen osa toimivaa työeläkejärjestelmää. Sitä on kehitettävä niin, että otetaan huomioon sekä julkisen talouden tilanne että tehdään laajat vaikutusarvioinnit mahdollisista muutosvaihtoehdoista.
Kutsu medialle: Akava Works -talousennusteen esittelylähetys perjantaina 12.12. kello 9.302.12.2025 12:01:07 EET | Kutsu
Talousennusteemme kertoo, millaiset ovat Suomen talousnäkymät vuonna 2026. Paraneeko talouden vire? Kääntyykö työttömyys vihdoin laskuun? Palaako kotitalouksien into kuluttaa ja halukkuus ottaa lainaa? Entä millainen on Suomen kilpailukyky?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme