Keski-Suomen hyvinvointialue

Teemu Taipale sai Hammaslääkäriliiton Laadunedistäjä 2025 -kunniamaininnan

Jaa

Hammaslääketieteen tohtori, Muuramen alueen apulaisylihammaslääkäri Teemu Taipale sai eilen 6.11. Hammaslääkäriliiton Laadunedistäjä-kunniamaininnan. Hammaslääkäriliitto jakaa tämän tunnustuksen joka toinen vuosi henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt hyvää laatua, potilasturvallisuutta ja eettistä ajattelua suun terveydenhuollossa sekä toiminut esimerkkinä muille alan ammattilaisille. Ensimmäisen kerran tunnustus jaettiin vuonna 2003.

Teemu Taipale
Teemu Taipale

– Suun sairaudet ovat pääosin puutteellisen omahoidon aiheuttamia biofilmisairauksia. Omahoidon merkityksen ja siitä syntyvän hoidon vaikuttavuuden korostaminen on minulle sydämen asia. Olen iloinen, että pitkäjänteinen työ tämän perusasian äärellä on saanut tunnustusta valtakunnallisesti Hammaslääkäriliitolta, Teemu Taipale iloitsee.

Taipale painottaa potilaiden omaa vastuuta hampaiden hoidossa.

– Minulle on tärkeää, että potilaat ymmärtävät oman roolinsa hoidossa. Muutoin meidän ammattilaisten tekemien hoitojen hyödyt jäävät vähäisiksi ja lyhytaikaisiksi, Taipale sanoo.

Tutkimusnäyttöön nojaava kliinikko ja esihenkilö

Teemu Taipale on osaava ja vahvasti tutkimusnäyttöön nojaava kliinikko ja lähiesihenkilö, joka koordinoi Keski-Suomen hyvinvointialueen systemaattista vaikuttavuustyötä suurella pieteetillä. Hän tukee vaikuttavuusvastaavia hammashoitoloissa ja nostaa rakentavasti esiin hoidon laadun ja vaikuttavuuden, jos ne ovat uhattuina, todetaan palkinnon perusteluissa.

Taipale on ollut mukana myös valtakunnallisessa kehittämistyössä. Hän on esimerkiksi osallistunut hampaan paikkaushoidon Käypä hoito -suositusryhmään. Suosituksessa korostetaan reikiintymisen ehkäisyä ja reikiintymisen pysäyttämistä perinteisen paikkaushoidon sijaan. Lisäksi Taipale on ollut mukana Hyvä käytäntö -konsensussuosituksen paneelissa (Tutkimus- ja hoitoväli), joka pyrkii selkeyttämään suun terveydenhuollon tutkimus- ja hoitovälejä valtakunnallisesti.

Laadun ja vaikuttavuuden puolestapuhuja

Ylihammaslääkäri Elina Tuppurainen Keski-Suomen hyvinvointialueelta iloitsee siitä, että Taipaleen tekemä pitkäjänteinen työ kaikista tärkeimmän osa-alueen kehittämiseksi on saanut ansaittua tunnustusta.

– Hoidon vaikuttavuus on laadun tärkein osatekijä. On tärkeää, että rajalliset resurssit kohdennetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja potilaiden hyödyksi. Teemulla on kyky nähdä taloudelliset näkökulmat osana laadukasta hoitoa jokapäiväisessä työssämme.

– Jokaisen julkisia varoja käyttävän ammattihenkilön tulee miettiä, mikä on kustannusvaikuttavaa, tarpeellista ja riittävän hyvää hoitoa. Tässä Taipale on hyvä esimerkki meille muille.

Tavoitteena tervehampaiset lapset

Taipaleen suurin tavoite työssään on yksinkertainen, mutta tärkeä. Hän tavoittelee sitä, että mahdollisimman monella lapsella säilyisi terveet hampaat. Tähän päästään tutulla ja tehokkaalla keinolla. Suositusten mukainen hampaiden huolellinen harjaus fluorihammastahnalla aamuin illoin sekä napostelun ja sokerin välttäminen pienentää hampaiden reikiintymisriskiä. Näin myös jo alkaneet reiät voidaan pysäyttää ja uusien reikien muodostuminen ehkäistä.

– Huoltajien rooli on tässä oleellisen tärkeä. Kun lasten hampaista pidetään huolta pienestä pitäen, heillä on hyvät mahdollisuudet säilyttää terveet hampaat ja terve suu läpi elämän. Tavoite on yksinkertainen. Harjataan hampaat puhtaaksi kahdesti päivässä fluorihammastahnalla. Se on pieni teko, mutta sillä on valtavan suuri vaikutus, Taipale painottaa.

Taipale valmistui hammaslääkäriksi Kuopion yliopistosta vuonna 1998 ja väitteli hammaslääketieteen tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2012.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Teemu Taipale, apulaisylihammaslääkäri, suun terveydenhuolto, p. 050 560 8507, teemu.taipale(at)hyvaks.fi

Elina Tuppurainen, ylihammaslääkäri, suun terveydenhuolto, p. 0400 980718, elina.tuppurainen(at)hyvaks.fi

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.  
  
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. 

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.  

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.

Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue

#hyvaks #hyväarkikaikille

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Korjaus tiedotteeseen: Aluevaltuusto hyväksyi talousarvion sekä palvelustrategian ja palveluverkkosuunnitelman10.12.2025 14:30:38 EET | Tiedote

Korjaus tiedotteeseen: Hautamäen muutosesitys koski Joutsan, Karstulan, Keuruun ja Pihtiputaan vuodeosastoja. Alkuperäisessä oli virheellisesti mainittu Muurame. Pahoittelemme virhettä. Aluevaltuusto päätti tänään 9.12. Keski-Suomen hyvinvointialueen ensi vuoden talousarviosta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelustrategiasta ja palveluverkkosuunnitelmasta. Niin palvelustrategiaan kuin palveluverkkoon tuli aluevaltuuston äänestysten jälkeen joitakin muutoksia, jotka ovat toteutettavissa niin, etteivät ne lisää hyvinvointialueen kustannuksia. Muutokset koskevat muun muassa sote-palvelupisteitä koskevia kirjauksia.

Keski-Suomen hyvinvointialue ja Sovatek-säätiö hakevat hankerahoitusta vähentämään nuorten huumekuolemia Keski-Suomessa – jalkautuva tuki ja vertaisohjaajat keskiössä10.12.2025 12:08:46 EET | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialue ja Sovatek-säätiö hakevat valtionavustusta nuorten huumekuolemien ehkäisyyn Keski-Suomessa vuosille 2026–2027. Uusi polku – Nuorten päihdehaittojen ehkäisy ja osallisuus Keski-Suomessa -hanke painottaa jalkautuvaa tukea ja vertaisohjaajia. Rahoituksen turvin kehitetään monialaisia tukimalleja ja vahvistetaan yhteistyötä.

Suun terveyden digipolku innostaa perheitä huolehtimaan kouluikäisten hampaista10.12.2025 09:25:29 EET | Tiedote

Uusi Suun terveyden digipolku tarjoaa kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen helpon ja kiinnostavan tavan vahvistaa suun terveyden rutiineja. -Digipolun ideana on, että vanhemmat kävisivät siellä olevat tehtävät yhdessä kouluikäisten lastensa kanssa läpi. Toki sisällöt ovat sellaisia, joista on varmasti hyötyä ihan kaikenikäisille, toteaa suun terveydenhuollon osastonhoitaja Noora Hänninen.

Aluevaltuusto hyväksyi talousarvion sekä palvelustrategian ja palveluverkkosuunnitelman9.12.2025 23:12:27 EET | Tiedote

Aluevaltuusto päätti tänään 9.12. Keski-Suomen hyvinvointialueen ensi vuoden talousarviosta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelustrategiasta ja palveluverkkosuunnitelmasta. Niin palvelustrategiaan kuin palveluverkkoon tuli aluevaltuuston äänestysten jälkeen joitakin muutoksia, jotka ovat toteutettavissa niin, etteivät ne lisää hyvinvointialueen kustannuksia. Muutokset koskevat muun muassa sote-palvelupisteitä koskevia kirjauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye